Pää­nau­han saa­des­saan tyttö hyppäsi ta­sa­jal­kaa: "Jes, mulla on ko­ko­nai­nen puku!" – kan­sal­lis­pu­vut kas­vat­ta­vat suo­sio­taan ja Ea Kal­lun­ki odot­taa, milloin saa pukea omansa seu­raa­van kerran

Koillismaan kansallispuvun liiviin kuuluu kaksi solkea. Koillismaan kansallispuvussa hehkuvat punainen, keltainen ja vihreä syvää sinistä vasten. Pirtanauhan kuviota kutsutaan lohenpyrstökuvioksi.
Koillismaan kansallispuvun liiviin kuuluu kaksi solkea.
Koillismaan kansallispuvun liiviin kuuluu kaksi solkea.
Kuva: Kaisa Vänskä

Kirkkaan sinisessä hameessa loistavat värikkäät raidat. Valkoinen paita ja esiliina hohtavat puhtauttaan ja asun kruunaa sininen, silkkinen päänauha. Ea Kallungille puku on juhlapuku.

Kuluneena Kalevalan päivänä 10-vuotias kuusamolainen Ea Kallunki halusi pukeutua juhlan kunniaksi kansallispukuun. Äiti Maarit Määttä tarjoutui silittämään asun ja viemään tyttärensä kouluun pukupussin kanssa autolla.

– Ei tarvitse! Puen puvun päälle kotona, se menee hyvin toppahaalarin alle, tytär ilmoitti tomerasti. Tuumasta toimeen. Kansallispuku päälle, hameen helma haalarin sisään ja pyörän selässä kouluun.

Tarina hymyilyttää Maarit Määttää.

– Olisin itse ehkä tehnyt toisin, mutta mitäpä tuosta. Olen iloinen, että tyttö on niin innostunut kansallispuvuista. Harva nuori enää on.

Innostuksen salaisuudeksi Määttä epäilee sitä, että puki tyttärensä kansallispukuun ensimmäisen kerran jo Ean ollessa 7-vuotias. Jos kansallispukua ehdottaisi murrosikäiselle ensimmäistä kertaa, vastaanotto todennäköisesti ei olisi yhtä innostunut.

– Kun eivät muutkaan käytä, Määttä miettii.

Ea haluaa käyttää kansallispukua, koska se on hieno. Hän tuntee vain yhden samanikäisen, joka käyttää kansallispukua. Se ei kuitenkaan haittaa.

– Olisi ihan tylsää, jos kaikilla olisi kansallispuku, Ea huudahtaa.

Kansallispukujen tuuletuspiknikin suosio yllätti järjestäjät. Kaikkiaan ihmisiä saapui paikalle noin 60.
Kansallispukujen tuuletuspiknikin suosio yllätti järjestäjät. Kaikkiaan ihmisiä saapui paikalle noin 60.
Kuva: Kaisa Vänskä

Nyt Ea istuu serkkunsa kanssa kotiseutumuseossa Pulkkasen talossa päällään Koillismaan kansallispuku. Serkulla on päällään Ealle pieneksi jäänyt Munsalan kansallispuku. Se, joka Ealla oli vielä Kalevalan päivänä päällään. Kolean kelin vuoksi sisätiloihin siirretty Kansallispukujen tuuletuspiknik on tapahtuma, jota Ea on odottanut innolla ja jännityksellä. Siellä hän sai pukea ensimmäistä kertaa päälleen Koillismaan kansallispuvun, jonka osat Maarit Määttä osti käytettynä. Purjehdustreenitkin jäivät, kun osuivat samaan ajankohtaan.

– Ea jännitti, ehtivätkö puvun viimeiset osat perille ja korjaukset valmiiksi ennen tapahtumaa. Soljet ompelin liiviin tänä aamuna. Päänauhaa kysyin ensin kangaskaupasta, mutta siellä olivat kesälomalla ja tilaukseni ei ehtinyt. Taitokeskuksesta sen sijaan löytyi. Päänauhan saadessaan tyttö hyppäsi tasajalkaa: ”Jes, mulla on kokonainen puku”, Määttä kertoo hymyillen.

Kiinnostus kansallispukuja kohtaan on kasvanut viime vuosina, tietää Jyväskylässä sijaitsevan Suomen kansallispukukeskuksen kansallispukukonsultti Taina Kangas. Kansallispukujen tuuletustapahtumat ovat Kankaan mukaan positiivisia tapahtumia, koska ne ovat nostaneet kansallispukujen näkyvyyttä.

– Tuntuu, että nuoret ovat löytäneet kansallispuvut uudestaan. Nykyään pukuja on myytävänä aika paljon. Esimerkiksi vanhoja pukuja, jotka eivät jostain syystä mahdu päälle tai niitä ei tule käytettyä.

Kankaan mukaan ihmisiä kiinnostavat erityisesti Kansallispukuraadin hyväksymät pukumallit. Halutaan tietää pukujen taustoista ja mihin ne perustuvat. On alettu kiinnittää enemmän huomiota esimerkiksi vaatekappaleiden alkuperäisiin materiaaleihin ja kaavoituksiin.

Kansallispuku liittyy olennaisesti historiaan. Kankaan mukaan kansallispuku nousee monesti esiin, kun tehdään sukututkimusta. Ihmiset alkavat miettiä, minkä alueen puvun valitsisivat. Se riippuu Kankaan mukaan siitä, mitä sukutaustaa kukin haluaa tuoda esille tai kokee omakseen.

–Uskon, että kiinnostukseen kansallispukuja kohtaan liittyy paljon myös nykyajan kiire ja hajanaisuus, jota sosiaalinen media lisää. Maapallokin on tavallaan kutistunut, kaikki pystyvät tekemään netissä melkein mitä vain. Jollain tavalla tämä oma identiteetti ja kansallisuus on alkanut hämärtyä. Perinteisiin tutustuminen antaa jotain pysyvyyttä. Kansallispuku on yksi keino osoittaa omaa kansallisuutta ja identiteettiä.

Identiteetti ja juuret nousevat esiin myös, kun Koillissanomat kysyi kansallispuvun merkityksestä Kansallispuku – Folkdräkt -Facebook-ryhmässä.

Esimerkiksi 20-vuotiaalle Noora Nikanderille kansallispuku merkitsee omien juurien ja suomalaisen käsityön kunnioittamista.

– Pukujen värimaailma ja materiaalit luovat erityislaatuisen kokonaisuuden ja tunteen, johon nykyajan vaatteita käyttämällä ei pääse kiinni. Kun puen kansallispuvun päälleni, tunnen arvokkuutta. Minulla on useita pukuja, mutta oma Sortavalan eli Keski- Karjalan perintöpukuni on minulle erityisen rakas. Se on kulkenut meidän suvussa 1900-luvun alkupuolelta asti, Nikander kirjoittaa.

Hanne Pellisen, 39, puku kertoo omista juurista, jotka ovat lähtöisin Karjalan Jääskestä. Pellisen äiti on tehnyt puvun noin 25 vuotta sitten ja Pellinen on uusinut siihen paidan ja viimeistelee parhaillaan sarkaviittaa.

– Tunnen suurta ylpeyttä joka kerta, kun saan pukeutua omaan pukuuni. Syksyllä aloitan pojalleni Jääsken miehen paidan ja liivin tekemistä. Olen todella otettu, kun poikani haluaa kansallispuvun rippilahjaksi.

Monet ovat tehneet pukunsa itse tai saaneet sen perintönä äidiltään tai isoäidiltään. Puheissa nousee esiin Karjala ja rajan taakse jääneen suvun ja kulttuurin muistaminen ja yhteyden säilyttäminen sekä sukupolvien muodostama ketju. Kansallispuku herättää myös tunteita: ylpeyttä ja mielihyvää, iloa.

Muista perinteistä poiketen kansallispuku ei ole sukupolvelta toiselle siirtyvä perinne. Se on ennemminkin asia, jonka arvostus nousee oman oivalluksen kautta. Yksi saa puvun perintönä, toinen löytää kirjastosta kansallispuvuista kertovan kirjan ja kiinnostuu sen perusteella. Kolmas kiinnostuu opintojen kautta, kuten Määtän kohdalla kävi.

Vaikka Määtän äidiltä löytyy Koillismaan puku, se yksistään ei riittänyt herättämään kiinnostusta pukuihin. Määttä on ammatiltaan käsityönopettaja ja kiinnostui kansallispuvuista vasta Helsingissä opiskellessaan. Työväenopistolla järjestettiin kansallispukupiiri, jossa Määttä pääsi tekemään ensimmäisen oman kansallispukunsa. Osan puvuista Määttä on tehnyt itse, osan kerännyt ostetuista osista ja muokannut ne sitten itselleen sopiviksi.

– Kun vien pukujani koulun käsityötunneille näytille, luokassa on yleensä vain 1-2 oppilasta, jotka ovat mummillaan nähneet puvun.

Ean äidin ja mummin esimerkki on kuitenkin tarttunut.

– Kun Munsalan puku jäi pieneksi, Ea halusi ehdottomasti Koillismaan puvun seuraavaksi puvukseen, koska mummillakin on sellainen, Määttä kertoo.

Puku ei ole Määtän mielestä kiinnostava pelkkänä vaatteena, vaan siinä kiinnostaa pukuihin liittyvä perinnetieto ja -taito, käsityötekniikat ja tutkimukset. Kansallispuku kun on edelleen suomalaisen käsityön taidonnäyte.

– Minulla on yöpöydällä Paritaskut ja punapaita -niminen kirja ja muutama muu kansallis- ja muinaispukuihin liittyvä kirja, joita lueskelen iltaisin. Olen kiinnostunut siitä, miksi asioita tehtiin niin kuin tehtiin, Määttä kertoo.

Määtän mukaan kansallispuvut ovat muotoutuneet vuosisatojen saatossa. 1700-luvulla on ollut hovin muotipuvut, joista kansa on ottanut mallia. Muotipuvuista on otettu piirteitä ja valmistukseen on käytetty materiaaleja, joita siihen aikaan on ollut käytössä. Kansallisromantiikan aikakaudella 1800-1900-lukujen taitteessa kerättiin kansanrunojen ohella myös kansallispukujen osia. Nykyään puhutaan tarkistetuista ja tarkastamattomista kansallispuvuista. Esimerkiksi Kuusamossa, missä sotien aikana kaikki poltettiin eikä materiaaleja tai valmiita pukumalleja säilynyt, on alueella nyt käytössä oleva Koillismaan kansallispuku tarkistamaton.

Ea istuu keskellä Pulkkasen talon pirttiä serkkunsa kanssa, ja malttaa äitinsä ihmeeksi olla rauhassa paikallaan.

Kansallispukuja tuulettamaan on kokoontunut lähes 60 henkeä. Valoa tulee vain ikkunoista, mutta se riittää, kun ihmiset vain muistavat astua riittävän keskelle rinkiä, että takanakin istuvat saavat näköyhteyden.

Vuorollaan käyvät pyörähtämässä naiset puvuissaan. On Teuvan, Härmän, Isokyrön, Orimattilan, Viipurin läänin Pyhäjärven, Rajakarjalan, Peräpohjolan ja Koillismaan pukua. Pukuja kannetaan ilolla ja ylpeydellä, vaikka osa onkin mystisesti kutistunut kaapissa.

Ean odotus palkittiin. Tapahtuma oli täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja kauniita pukuja. Kotimatkalla tyttö muistelee, mitä Viipurin läänin Pyhäjärven puvun kantaja kertoi vyöllään roikkuvasta puukosta. Ennen vanhaan nuoret tapasivat toisiaan kirkonmäellä, ja nuoren neidon pukuun kuului pelkkä tyhjä tuppi. Jos paikalle sattui neitoon mielistynyt nuori mies, saattoi tämä laittaa puukkonsa tytön tuppeen kiinnostuksensa merkiksi. Jos tyttö piti kosijastaan, sai puukko jäädä. Jos ei, tyttö palautti puukon omistajalleen.

Viipurin läänin Pyhäsalmen kansallispukuun kuuluu puukko, matkaneula (neulikko) ja pieni rahamassi.
Viipurin läänin Pyhäsalmen kansallispukuun kuuluu puukko, matkaneula (neulikko) ja pieni rahamassi.
Kuva: Kaisa Vänskä
Koillismaan puvut tehtiin 23 vuoden välein
Kaisa Vänskä

Koillismaan naisen puvun kokosi professori Toini-Inkeri Kaukonen vuonna 1962. Näin kerrotaan Gummerruksen kustantamassa Paritaskut ja punapaita: Pohjois-Suomen kansallispuvut -kirjassa. Koillismaan naisen puku edustaa 1800-luvun lopun pukeutumista. Miehen puku valmistui vuonna 1985 ja edustaa 1700-luvun lopun pukeutumista. Sen tutkijana hankkeessa oli filosofian tohtori Maija-Liisa Heikinmäki.

Koska alueelta ei ollut säilynyt niin vanhaa vaatepartta, koottiin miesten puku perunkirjoista saatujen tietojen pohjalta. Naisten puvun aineisto kerättiin Koillismaan alueelta ja saadut kangasnäytteet luovutettiin Kuusamon kotiseutumuseoon.

Naisen pukuun kuuluu päähine, paita, koru, liivi, röijy, hame, esiliina, vyötasku, avain ja avainkoukku, pirtanauha, sukat, ja jalkineet. Aikuisella päähine on tykkimyssy ja pitsi tai kaksinkertainen kirjailematon tylli. Neidolla lohenpyrstökuvioinen pirtanauha tai tummansiniset silkki- tai satiininauhat.

– Rippikoulun jälkeen neito on valmis emännäksi, avioon. Silloin hiusnauhat vaihtuivat tykkimyssyyn, käsityöopettaja Maarit Määttä kertoo.

Valkoinen paita on pellava- tai puolipellavapalttinasta. Pystykaulukseen ja rannekkeisiin on kirkkailla väreillä kirjailtu varsipistoraitoja. Liivi on malliltaan pitkähkö ja valmistetaan hameen sinisen raidan mukaisesta yksivärisestä villakankaasta. Kiinnittiminä on kaksi lehtiriipuksin koristeltua solkea. Hameen raitamalli on saatu Posion Naumanniemeltä tallennetusta sinipohjaisesta thamekangastilkusta. Sitä koristavat punaiset, vihreät ja valkoiset raidat.

Miesten pukuun kuuluu päähine, paita, paidanetumus, huivi, röijy, housut, tuppivyö, kauhtana, sukat ja jalkineet.

Röijy on tummansinisestä sarasta valmistettu lyhyt takki, joka on saanut muotivaikutteita renessanssista. Siinä on kaksirivinen napitus ja rannekkeissa kaksi kullanväristä kantanappia. Nahkaiseen tuppivyöhön on kiinnitetty koristeellisia messinkiheloja ja solki. Vasemmalla kupeella riippuu helanrenkaasta tuppipuukko, tupakkamassi luisine piipunrasseineen.