PaKa F1 puh­taal­la pelillä tur­naus­voit­toon Po­siol­la

Kuvassa PaKan F1-juniorit Rantalakeus-turnauksessa tammikuun alkupuolella.
Kuvassa PaKan F1-juniorit Rantalakeus-turnauksessa tammikuun alkupuolella.
Kuva: sanna loukusa

Kuusamon jäähallissa vietettiin viime viikonloppuna jälleen vilkasta lauantaipäivää. Pelit aloitettiin jo aamupäivän puolella E2-ikäluokan (s. 2008) turnauksella, jossa PaKa sai vastaansa PosPyn ja TIHC:n joukkueet. PaKan kaikki 13 pelaajaa olivat mukana kauden kuudennessa turnauksessa, jonka teemoina olivat pelirohkeus ja eri pelipaikkojen roolit.

Ensimmäisessä ottelussa näytti pitkään siltä, että PaKa veisi posiolaisilta täydet pisteet, mutta PosPyn vahva loppukiri ja viimeisen peliminuutin maali toivat lopputulokseksi tasaluvut 4-4. Tasaista ja jännittävää¨ oli peli myös torniolaista TIHC S -joukkuetta vastaan. Molemmat joukkueet olivat ensimmäisessä erässä hyvin pelissä mukana, ja maaliverkkoja heiluteltiin vuorotellen. TIHC vei toisen erän onnistumisillaan kuitenkin voiton 5-3.

Päivän maaleista vastasivat PaKan osalta Eemeli Karjalainen ja Jere Multas. Maalivahti Veeti Nurmi piti hyvän pelivireen päällä läpi turnauksen.

– Peli luisti hyvin ja haastoimme molemmissa otteluissa hienosti taitavat vastustajat, tiivistää päivän tapahtumat joukkueen vastuuvalmentaja Marko Säkkinen.

PaKan D2-junnut saivat lauantaina vastaansa joukkueelle täysin uuden tuttavuuden, kun Kuusamoon saapui RJK Raahesta. Jännittäväksi ja tapahtumarikkaaksi muodostuneessa ottelussa PaKa karkasi jo selkeään 4-0 johtoon. Sitä kuitenkin saatiin lopulta vartioida viimeiseen peliminuuttiin asti, kun pelin lopussa otetta saaneet raahelaiset pääsivät jo yhden maalin päähän.

Karhujunnujen kotiareenan valtaus ei kuitenkaan RJK:lta onnistunut, ja summerin soidessa jännittävien loppuhetkien päätteeksi, osoitti jäähallin tulostaulu PaKalle 4-3 kotivoittoa.

– Joukkue olikin uuden tuttavuuden kohtaamisen jälkeen lopputuloksesta silminnähden iloinen, kertoo Marika Seppälä D2-joukkueesta.

D1-junioreiden lauantain kotivastus oli LiKi White Limingasta. Kauden aiemmissa kahdessa ottelussa niskan päällä ovat hienokseltaan olleet liminkalaiset, mutta tällä kertaa kellossa oli kokonaan toinen ääni. Vieraat nimittäin kaivoivat kiekkoa repustaan ensimmäisen kerran jo 14 sekunnin pelin jälkeen, ja kun sama jatkui tasaiseen tahtiin aina loppusummeriin asti, komeilivat taululla lopulta lukemat 9-1.

– Porukka valmistautui peliin huolella ja keskittyneesti. Ja kuten yleensä, niin hyvästä valmistautumisesta seurasi hyvä peli ja hyvä tulos, tiivistää vastuuvalmentaja Janne Tornberg, jonka mukaan vastustajasta pysyttiin potkun edellä käytännössä koko ottelun ajan.

– Ensimmäisen erän alkupuolella hyökkäyspäässä tuli tosin muutamia turhia jäähyjä, jotka hieman sekoittivat omaa peliä. 5-3 alivoimastakin kuitenkin selvittiin, ja sen jälkeen onnistumisia saatiin laajalla rintamalla. Hyvin onnistuivat jälleen myös molemmat maalivahtimme, samoin kuten Limingan maalilla torjunut Ronja Pätsi, Tornberg kehuu.

Pakan F1-joukkueen sunnuntaipäivä sujui Posiolla pelatussa Leijonaliigan turnauksessa. Ja hyvin sujuikin, sillä saldona oli lopulta turnauksen voitto puhtaalla pelillä.

– Alkulämmittelyssä pidetyn joukkuepalaverin tärkeät teesit olivat hyvä joukkuepeli, puolustaminen heti hyökkäysalueelta ja vastustajan laukausten blokkaaminen, kertoo joukkueenjohtaja Sanna Loukusa.

Eka peliin vastaan asettui Kemijärven Kiekko, joka on kauden aiemmissa peleissä ollut tiukka vastus.

– Hyvä yhteispeli ja hieno puolustaminen siivitti joukkueen selvälukuiseen voittoon. Toiseen peliin Posion Pyrintöä vastaan ei lähdetty takki auki, vaan pelattiin varmaa puolustuspeliä ja viimeisenä lukkona häärivät joukkueen tarkassa vireessä olleet maalivahdit. Hieno voitto ja maalivahdeille nollapelit, kertaa Loukusa ja jatkaa, että viimeiseen peliin aina vaarallista Sallan Palloseuraa vastaan joukkueen tankkaus onnistui Harrin tarjoamien välipalapatukoiden ansiosta loistavasti.

– Niinpä pelaajat jaksoivat viimeiseen asti tehdä töitä jäällä ja rakentaa taidokkaasti maalipaikkoja, joista palkintona päivän kolmas voitto.

– Pelaajat olivat innoissaan hienosta päivästä, ja sen verran kuumaksi tunnelma voitokkaan turnauksen päätteeksi kohosi, että valmentajia oltiin jo viemässä vaatteet päällä suihkuun, kuvailee puolestaan valmentaja Ari Hänninen.

Valmentajia oltiin jo viemässä vaatteet päällä suihkuun.

PaKa E1 jatkoi sarjapelejään niin ikään sunnuntaina, tällä kertaa Sallassa, missä vastassa olivat porukat Kolarista ja Pellosta.

– Ensimmäinen ottelu KoTua vastaan oli tyylikästä suorittamista aivan viime minuuteille asti. Meillä oli jo vahva 8-0 -johto, kunnes vastustaja pääsi ihon alle ja oma peli alkoi rakoilemaan. Viimeiset minuutit pelasimme alivoimaa, ja KoTun parista maalista huolimatta lopputulos kuitenkin selvästi 8-2, kertaa joukkueenjohtaja Laura Takkula ja jatkaa, että toisessa pelissä jouduttiin sitten jo tiukemmalle.

– PeKi teki heti erän alkuun kaksi maalia, ja lukuisista kavennusyrityksistä huolimatta siinä ei vain onnistuttu. Toisessa erässä kuitenkin päästiin jo tasoihin, mutta viime sekuntien voittomaalilla PeKi vei ottelun 3-4.

– Harmittavasti meidän pelaajat katsoivat että tilanne olisi ollut paitsio, ja lopettivat pelaamisen. Jatkossa kaikki varmasti muistavat, että pillin puhallukseen asti pelataan, Takkula muistuttaa.

Tulevana viikonloppuna PaKan kiekkoilijoista kotihallissa nähdään ainoastaan B-juniorien joukkue, joka pelaa molempina päivinä. Lauantaina 26.1 vastaan luistelee klo 14.00 alkavassa ottelussa TIHC Torniosta, ja sunnuntaina 27.1 niin ikään klo 14.00 oululainen Ahmat/Kärpät Akatemia.