Alakerta | Anna-Mari Kilpijärvi / a.kilpijarvi@gmail.com
Kaksi vuotta on varsin pitkä aika. Kotoa muuttamisen jälkeen en ole asunut vielä missään sitä pidempää aikaa. Marraskuussa laskurini lähtee jälleen kerran alusta rullaamaan, kun jätän taakseni pitkäaikaisimman vuokra-asuntoni.
Ei minulla ollut tarkoitus muuttaa vielä vähään aikaan. Olen suunnitellut elämääni eteenpäin, mutta yhtäkkiä vain kaipasin muutosta.
Kuten sukuni naiset, kun jotain saan päähäni, ei sitä saada pois ihan noin vain.
Koukutuin varsin nopeasti vuokra-asuntosivuihin.
Se ei riittänyt, että sivut selasi kerran päivässä läpi, ehei. Sivut tarkastelin ainakin muutaman kerran päivässä. Sivuaddiktoituneelle älypuhelin osoittautui mainioksi välineeksi; enää ei tarvinnut olla koneesta riippuvainen. Välillä selailinkin vuokra-asuntosivuja yön pimeinä tunteina.
Parhaimmillaan selailin asuntoja neljältä eri sivustolta. Yleensä aloitin aamuni kahvilla ja vuokra-asuntoilmoituksilla. Usein nämä sivut sulkeutuivat myös viimeisenä illalla.
Selailin arviolta kymmeniä ilmoituksia. Kävin myös katsomassa kymmenkuntaa asuntoa.
Olen elämäni aikana muuttanut kaikkiaan seitsemän kertaa viimeisen reilun kuuden vuoden sisällä.
Omillani olen asunut nelisen vuotta, joten tavaraa on kertynyt jonkin verran. Kauhulla odotankin tulevaa pakkausrumbaa; laatikot ja pussukat tulevat tursuilemaan kaikenlaista tavaraa, vaikka yritänkin karsia turhaa tavaraa pois.
Vaikka odotan muuttoa, mutta samalla myös pelkään sitä. Vaikka tuleva asuntoni on kerrassaan ihana, vähemmän ihanaa on se, että se on hissittömän talon kolmannessa kerroksessa.
Lohduttaudun sillä ajatuksella, että minun olisi kuitenkin pitänyt muuttaa viimeistään reilun vuoden päästä, joten koitos olisi tullut ennemmin tai myöhemmin.
Mutta ei se muuttaminen mitään herkkua ole, vaikka maisemanvaihdos olisi kuinka mukavaa.
Harrastusmielessä se tulee loppupeleissä varsin kalliiksi, kuten eräällä ystävälläni. Hän on viimeiset kolmen vuoden aikana muuttanut arviolta viitisen kertaa, yleensä kun on bongannut uuden ihanan asunnon.
Vuokralaisena on helpompi lähteä. Ehkä tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun asunnon omistus siirtyy omiin nimiin.
Isäni onneksi en ainakaan vielä ole ottanut mallia ystävästäni. Mutta eihän sitä tiedä, milloin mieli muuttuu.
Anna-Mari Kilpijärvi