Tapahtuipa kerran joitakin aikoja sitten Kuusamossa, että kaupunki ryhtyi äänekkäästi kaipaamaan yksityisiä yrittäjiä perinteisesti kunnallisina pidettyjen palveluiden tuottajiksi.
Niinpä Kuusamoon syntyi koko joukko yksityisiä päiväkoteja, asumis- ja palveluyksiköitä vanhus- ja vammaishuoltoon ja terveydenhuoltoalan yrityksiä. Joukko kokeneita alansa ammattilaisia vaihtoi kunnan pitkän leivän yrittäjyyteen ja moni tuore ammattilainen ryhtyi vakituisen viran toivomisen sijaan luomaan alansa yritystä omien ideologiensa pohjalta.
Kaikki meni hyvin. Kaupunki oli luotettava palvelun ostaja ja yrittäjät suunnittelivat ja osa toteuttikin haaveensa yritystoiminnan laajentamisesta. Kysyntä kasvoi ja kasvoi kunnes kaupunki aloitti poukkoilun. Monelta palveluntuottajalta putosi ainakin yksi neljästä kivijalasta pois.
Kaupunki laski, että palveluiden järjestäminen omana toimintana olisi paikoin viisaampaa. Ensin menivät päiväkodeilta esikoululaiset ja heidän imussaan paljon muitakin lapsia kunnalliseen uuteen yksikköön, ja sitä rataa. Nyt kaupunki palaa vanhuspuolelle uuden asumisyksikön rakentajana vaikka samaan aikaan paikkakunnalla on palvelua tuottavia ja kasvukelpoisia yrityksiä.
Omituista, sanoo maallikko. Eikö kuitenkin olisi kaupungin, verovaroilla palveluita järjestävän etu, että niillä kunnallisten palveluiden alueilla, jossa yksityiset yritykset pystyvät tuottamaan palveluita annettaisiin yritysten kasvaa ja työllistää ja niillä alueilla, joissa palveluiden tuottamiseen tarvitaan kunta, kaupunki pysyisi ja vahvistaisi osaamistaan ja tehoja kuten sairaanhoidon ja perusopetuksen järjestämisessä.
Maallikko luulee, että mitä enemmän meillä on palkansaajia sitä enemmän on varoja järjestää palveluita. Eikö olisi kaupungin etu, että palveluntuottajayritykset pysyvät elinkelpoisina.
Verovaroja ja kuntia tarvitaan nimenomaan huolehtimaan siitä, että myös tontti, jossa tuloksen tekeminen on vaikeinta, tulee myös hoidettua.