Ja nimet pysyivät muistissa. Kävin oppikouluvuoteni Sodankylän kunnallisessa keskikoulussa, johon olin päässyt muiden Pyssykylän syrjäisten seutujen köyhien perheiden lasten tavoin. Ennen keskikoulua oli ollut vain maksullinen yhteiskoulu, joka oli vain parempiosaisten opinahjo.
Keskikoulun rehtorina ja samalla myös äidinkielen ja historian opettajana oli Eero Maunu. Eero Maunu oli kirjallisuuteen syvällisesti perehtynyt. Mikä mielestäni oli erikoisen mielenkiintoista, hänellä tuntui olevan loppumaton varasto tarinoita kirjailijoista ja sattumuksista heidän kirjailijataipaleillaan. Kunnioitimme ja ihailimme rehtoriamme, hän oli myös oikeudenmukainen meitä oppilaitaan kohtaan. Myöhemmminkin toisiamme tavatessamme muistimme aina sanoa: kyllä meillä oli hyvä opettaja, saamme kiittää Eero Maunua monesta asiasta, myös siitä, että olemme omalla elontiellämme näinkin hyvin selviytyneet.
Eero Maunun aikana Sodankylän kunnallisessa keskikoulussa oli aivan omituinen aine: maakuntatieto. Mitään oppikirjaa ei ollut, jokainen teimme omaa ”kirjaa” tai vihkoa. Aiheina oli mm ensimmäiset lapinkävijät, poronhoito/porotalous, metsät/metsätalous, vesistöt/uitot, Lapin taiteilijat/kirjailijat, Lapin asuttaminen/paikannimet, asukkaat/lantalaiset, lappalaiset/saamelaiset, koltat, kunnalliselämä, kirkko/papisto. Koko Lappia kattava tietomäärä omaan ”kirjaan” talletettuna. Omani olen säilyttänyt tärkeimpien kirjojeni hyllyssä.
Siitä muistissa pitämisestä. Kirjallisuustunneilla olimme syventyneet Lapin kirjailijoiden Annikki Kariniemen Poro-Kristiina ja Reino Rinteen Tunturit hymyilevät kirjoihin. Siinä yhteydessä Eero Maunu sanoi painavasti:- Pankaa nämä nimet muistiin, näistä kirjailijoista puhutaan vielä muuallakin Suomessa.
Enpä silloin vihreässä nuoruudessani osannut kuvitella, että tuleva kotipaikkani Koillismaalla, Kuusamon Käylä, minut saattaisi näiden kirjailijoiden tapaamiseen ja tutustumiseen. Olen onnellisen ylpeä siitä, että nämä ihailemani kirjailivat ovat olleet myös ystäviäni.
Tänä syyskautena meitä kuusamolaisia on kutsuttu Kuusamon Näyttämön esityksiin. RINTEEN LAELLA -juhlamonologi Reino Rinteen tuotannosta Kuusamotalolla.
Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä, 10. päivä lokakuuta, oli mielestäni juuri sopiva päivä Rinteen Laella -esitykselle. Tässä on tilaisuuteni, ajattelin. Siihen esitykseen alan kerätä lähtijöitä ja menemme Käylästä isolla joukolla päivää juhlistamaan. Minulla oli siihen omakohtainen muisto. 68 vuotta sitten sain Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta palkinnoksi Juhla Kalevalan Aleksis Kiven merkkien myynnistä, palkinto koko maassa, olin ottanut kaikki koulullemme tulleet merkit myytäväkseni.
Yhtä hyvä onni minulla ei ollut porukan haalimisessa. Porukka pieneni kuin pyy maailmanlopun eellä. Vähäisellä joukollamme oli mukava matkata Rontti-Ollin turvallisessa kyydissä. Kaikki olimme tyytyväisiä esitykseen. ”Ihminen ei elä yksin leivästä”, tarvitsemme elämyksiä puurtamisen keskelle. Juuri tämäntapaista hengen ravintoa. Esa Tikkasen monologi oli Reinon tekstejä kunnioittava, kutkuttava elämys.
Ojennan kuvitteelliset ruusuni teille kaikille: Kuusamon näyttämö, lausuja Esa Tikkanen, ohjaaja Maria Mustonen ja Kuusanka-kuoro. Reino Rinteen nimi on pysynyt muistissa.