Matalien lumien suloisessa syleilyssä eletään kirsiaikaa. Siperialainen mäntysirkku kävi jo toistamiseen Ivalossa. Se on kuin posliinimaalaus. Kotoperäinen keltasirkku on rähjäke sen rinnalla. Harakka avaa ääntään naapurin takamailla. ”Elä tätä päivää”, se huikkaa muistoihin vaipuneelle Närhelle. Kauan sitten sen serkku oli menettänyt sähkönsiniset aarteensa perhokalastajille.
Laukaan nautalauma ravaa kohti lappia. Paljon pohjoisempana ratkeaa riemu. Ruijan legenda herää eloon ja Antero nousee kuolleista! Valottoman tundran ja tuulisen maan lahja Pellolle. Isän ystävä. Löysi tien mummon maille. Isä vihelsi ja yöstä ilmestyi iso, pyöreä pää: Antero! Villit, jään siniset silmät viiruina. Ruutin isä tuli hakemaan perheen kotiin. Paluumatkalla arktisessa pyryssä sattui onnettomuus. Kolarisssa meni poro ja auto, mutta Antero voi hyvin.
Kotiin palattuaan Antero nukkuu viikon yhteen soittoon. Välillä puskee lempeästi ja kehrää isän kainalossa. Kuin mitään outoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vaikka koko lähipiiri kuohuu. Vanha rouva on vauhkona. Vasta äsken se sai tietää, että sillä on pikkuveli. Rasavilli ja puoliverinen. ”Huntalo", sanoo lapinukko. Samaan hässäkkään sattui Anteron paluu. Täplät tarkastettiin pakastekuvista. Nyt on täplät oikein päin oikeilla puolilla. Olemme järkyttyneessä mielentilassa.
Vanha rouva oli Oluthuoneella kuullut kummia: Rovaniemellä liikkuu huhuja lahkosta, jossa ilmenee salaseuran piirteitä. Lähes päihteetön suljettu ryhmä, sisäpiiri, kupla. ”Anterolaisuus”, kuiskaa lapinukko hellästi, äänessään ihailua. Pohjantähti on syttynyt. Antero elää! Kiiperin ihme.
Kalakaveri Norjassa on vihjaillut Anteron itse järjestäneen kuolemansa ja myöhemmin pakastanut väärän ruumiin. Isä tapasi sittemmin pakastajattaren ja rakastui. Illalla Oluthuoneella tärisi takimmainen pöytä. Pyhiinvaeltaja puhuu. Istuimme vaiti ja ihmettelimme ihmeitä. Ruija on voimissaan. Mutta Komangin mummo on uupunut. Se menetti, muut saivat. Pellon perinne-naiset puuhaavat Anterosta elokuvaa: ”Matkasta tuonpuoleiseen” tai ”Paluu”. Vesisaaressa Suomi-Seura kirjoittaa musikaalia, ”Tundran Pyhimys”.
Metsäpolun jäljistä päätellen Orava muuttaa meille talveksi. Se on maanläheinen yksilö. Kaivaa syötävää lintu ruokinnan alapuolisesta kuntasta. Myöhemmin pihaan ilmestyy komea morsian. Morsian roikkuu julkeasti jo ensimmäisenä päivänään Lapin ukon ihroissa. Alkaa joka-talvinen oveluuksien mittelöinti. Lapin ukolla on etunaan ripustamisen monipuolinen kokemus ja niksit, oravalla oivallus ja akrobatia. Maaorava pakenee takaisin Myllysuolle. Lopuksi Lapinukko on vararikon partaalla.
Unessa näin valkoisessa maisemassa valkoisen joutsenen. Metsä oli jo lumen peitossa. Talvisumussa maa ja taivas sulkeutuu valkoiseen usvaan. ”Ota hyvä vastaan”, sanoo Joutsen. ”Ajattele itseäsi myötätunnolla”. Sumu tulee lähemmäksi. Synkkä rintama vyöryy koillisesta. Tiivis pilvimassa peittää pian ohuen kaamosvalon. Olen kahden maailman välissä. Itä on jäätynyt, länsipuolella vesi on vapaa. Olenko minä.
Tavoitan lopulta itseni. Pelkkä oleminen riittää. Ei tarvitse tehdä mitään. Olla kukaan. Kentällä kaikki on englanniksi. Tuossakin lukee: ”Kouraise ja lennä!”
Tähtipöly laskeutuu vähitellen. Kaamos on pimeimmillään. Aurinko ei enää nouse Utsjoella. Mennään kohti joulua, uutta kujeilun aikaa.