Paula Suo­mi­sen ko­lum­ni: Tämän talven kuu­lui­sin kut­su­ma­ton on Virus Korona, kun taas lu­mis­ten viik­ko­jen odo­te­tuin on Lynx Lin­ko­mies

-
Kuva: Mikko Halvari

Tämän talven kuuluisin kutsumaton on Virus Korona. Kun taas lumisten viikkojen odotetuin on Lynx Linkomies. Kunniavieraamme.

Se tulkitsee huolella sääennusteen ja laatii pitävän viikkosuunnitelman.

”Eilen oli komea punotus taivaan rannalla ja huomenna sataa lunta”.

Omat kattolumensa se sahaa kuutioina alas. Kuuntelemme sen mutkatonta suhdetta lumeen. Ihailemme lumimiestä ja sa-laa haluamme olla kaltaisiaan: Selviytyä lumen hautaamalla seudulla, jään kovettamassa maassa. Pohjoisen äärialueiden laitamilla.

Mutta oliko ihmisen pakko tulla tänne? Asettua kauas ja kylmään. Valittaa.

Nyt vähemmän on enemmän. Taipaleiden asumaton takamaa näyttäytyykin äkkiä turvallisena asuinpaikkana. Korona ei pääse suon yli eikä kierrä rämeitä. Korpi ja Metsä estää tuon moniulokkei-sen otuksen siirtymää paikasta toiseen. Ihana metsä! Pidä meistä. Eristä meidät. Suojaa meitä. Mitäkö meille jää. Vastavuoroisuus. Suojelun siirto linnuille ja ötököille. Liekosammaleille, Kivikynsi-sammaleille, Karvakarhunsammaleille. Lähdesoiden ja lähteikköjen sammaleille. Avosoiden letoille ja nevoille.

Koronan paineessa on pakko jäädä tai lähteä pois. Lähden metsään. Lumi tulee vastaan. Mutta voin haaveilla. Tiedän, että pohjoisten metsien pohjakerros on sammalten muodostama monilajinen matto. Metsän pohja.

Pian kevätauringossa hohtava kellanruskea punaisen kirjava mosaiikki. Soilla sammaleet ovat luonnon tärkeimmät. Ovat viimeisen jääkauden jälkeen tuottaneet Suomen soihin miljardien tonnien hiilivarastot turpeeseen sitoutuneena. Eko teko!

Savon sydänmailla palvottiin yksittäisiä uhripuita vielä 1900 luvun alussa. Yhteys puihin on jälleen ajankohtaista. Hiilinielut ja Korona. Ehdotan jokaiselle omaa suojeluspuuta. Metsässä tai puistossa.

Lapsen usko ajoi Lapin Ukon hulluuden partaalle. Vielä onnekkaana aikana, ennen Koronaa, se söi lennolla lasten annoksia. Vaikka tarjolla oli runsaita aurinkoaamiaisia.

Finnairin paluulento tuli jo kentällä ilmassa vastaan. Kanarian matka oli raiteiltaan suistunut satumaa. Outoja hahmoja liikkui kaikkialla. Oli vastenmielistä siirtyä unesta todellisuuteen.

Sitten tulee lisää lunta tupaan. Koronapakolaiset tulevat lupaa kysymättä. Äkeä herra. Ihana matka. Virkkuutyön purkaminen. Vähäpitoisia arvauksia vain. Suuttui ja uhitteli.

Häiritty luonto. Kaivokset ja tupakkayskä. Hotellihuoneisiin hankitaan Pentti Linkolan ”Unelmat paremmasta maailmasta”. Käännökset kaikilla maailman kielillä.

Banjo ja mandolin. Äidin ja tyttären tarina. Sen jatkokertomus on Kuningatar äiti ja maan myötäiset prinsessat.

Päätin pitää viikon ainoan vapaapäivän. En lähde ulos. Nautin kukista. Amaryllikset ovat parhaimmillaan. Leikkasin kaatuvan kukan maljakkoon. Kukoistavat erillään. Lapin Ukko tulee ulkoa.

”Paras ulkoilusää ikinä”, se parkuu. Minulla on oikeus olla menemättä. Jään sisään.

Pekka otettiin huostaan aikuisena. Ajautui väärään seuraan. Koululainen vei kotiin eikä Pekalla ollut mitään sitä vastaan.

Aamulla huolestunut äiti luki puskaradiosta Pekan olinpaikan. Haki Pekan kotiin. Pekka oli muina miehinä, kuin mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei olisi tapahtunut.

Äitikin huojentui. Tänään net samoilevat kellareissa. Äiti on karanteenissa. Taide on Norjassa suljetussa museossa. Antero ei pelkää koronaa, mutta välttelee muita. Pysyy kotona ja pesee tassujaan.

Illalla auringon lasku on huikea. Taivaanranta on kauttaaltaan kiehtovaa sinipunaa. Huomenna pitäisi olla lumeton päivä. Aurinkoa lupaa.

Menen sittenkin ulos. Metsään.