Pekka Virtanen muutti Kuusamojärven rantaan Vanttajansuuhun 1979. Siitä lähtien joka talvi ovat verkot olleet vedessä koko talven ja kesällä tarpeen mukaan niin, että kalassa pysyy. Ainoastaan hilla-aikaan Virtanen nostaa kokonaan verkot vedestä, tunnettu hillamies kun on.
Lähestulkoon vuosi sitten 14. tammikuuta Virtanen lähti jälleen kokemaan verkkojaan toiveissaan lahna, joka on erinomainen savukala.
80-milliseen riimuverkkoon olikin uinut iso made, josta puolestaan tehdään aina keitto. Kala painoi 5,2 kiloa ja se valittiin tällä kertaa Koillissanomien kalakisan kokonaisvoittajaksi.
Virtasen pyyntiväline eli riimuverkko on Koillismaalla vähemmän tunnettu pyydys, mutta Etelä-Suomessa paljon käytetty.
– Se on lähinnä lahnan pyyntiin kehitetty verkko, jossa on kolme liinaa. Pyyntiliina on 80 milliä. Sen kahta puolen on kireämmällä harvat riimuliinat. Kun lahna törmää löysään liinaan, se painaa sen pussina läpi ja törmää tiukkaan liinaan. Suurimmat lahnat ovat olleet 3,5 kiloa, Virtanen selittää.
Lahna ei ole Kuusamossa luonnonvarainen kala, vaan levisi istutuksista 1900-luvun alussa. Sitä istutettiin Kuusamojärven lisäksi Kitkaan, joka oli lahnalle liian karu. Kuusamojärvestä kala puolestaan levisi Torankiin ja Leskelänjärveen, Virtanen tietää.
Kuluneena talvena lahnoja ei ole vielä verkkoihin uinut, halon mittaisia haukia sen sijaan välillä riesaksi asti. On tullut kolme isompaakin hauen jytkyä, 6,7-8,2-kiloiset.
Hauesta puhutaan, että se poistaa järvestä roskakaloja, mutta onko näin?
– Kerran 3,5-kiloisella hauella oli puolen kilon harri mahassa ja joskus kolmen vartin siika, Virtanen nauraa.
Hän selittää asian niin, että rasvapitoisin kala antaa eniten energiaa. Hauki syö runsaasti myös muikkua, jos sitä tarjolla on.
– Evoluutio on hoitanut tämän asian.
Kalaa Virtasilla syödään ainakin 250 päivänä vuodessa, hyvinä vuosina 300 päivänä. Savukalan ja kalakeiton lisäksi Pekan vaimo paistaa ahvenia ja muikkuja ja siiat graavataan.
– Ahvenia Kuusamojärvestä tulee nykyään paremmin. Siiat ovat sen sijaan pahasti vähentyneet, kuten myös made, jota syö hauki.
Siikakannassa tapahtui Virtasen mukaan romahdus 2000-luvun alussa.
– Se oli samaa aikaa kun vesirutto levisi. En tiedä onko tekemistä asian kanssa.
Uuden kalastuslain mukaan yhdellä pyyntikunnalla saa olla vedessä enintään kahdeksan verkkoa. Virtanen hieman ihmettelee tätä, kun verkkokalastajien määrä muutenkin vähenee. Hänkin on vesillään viimeinen, joka ainakaan ympärivuotisesti verkoilla kalastaa.
Vihreän Virtasen puhe on varsin erilaista kuin eteläsuomalaisten ”kalanhalaajavihreiden.” Viime vuosina julkisuudessa on ollut voimakkaimmin puhetta vaelluskalojen, erityisesti taimenen ja lohen, uhanalaisten kantojen suojelemisesta.
Kalakantoja halutaan säilyttää ehkä itsekkäinkin tarkoitusperin urheilukalastajien ja kalastusmatkailijoiden elämyksiksi.
– On siinä (verkkokalastuksen vaikutuksessa) perää. Järvitaimenkantojen romahdus Suomessa sattuu siihen aikaan, kun keinokuituverkot yleistyivät. Ne ovat näkymättömiä eikä niitä tarvitse kuivata. Taimen on liikkuva kala ja ui verkkoihin.
Mutta yksinomaan taimeneen ei voi tuijottaa, hän sanoo.
– Esimerkiksi muikkua ja siikaa on kotitarpeisiin muulla vaikea pyytää. Ymmärrän että taimenen urheilukalastajat eivät tykkää verkottamisesta, mutta se vähenee luonnostaan. Suurin syy taimen- ja lohikantojen häviämiseen on ollut jokien patoaminen.
Virtanen laskee, että Suomessa oli aikoinaan ainakin 19 Itämereen laskevaa merilohen kutujokea. Nyt niitä on kaksi, Tornio ja Simo. Teno ja Näätämö ovat Jäämeren lohen koteja.
– Meritaimenjokia on ollut yli 50. Nyt yhdellä kädellä laskettava määrä ja muutama pikkupuro. Isojen jokien Tornio, Kemi, Oulujoki alkuperäinen kutukanta on ollut ainakin 100 000 lohta vuodessa. Nyt taitaa olla ennätys se että Merikosken kalatiestä on mennyt vähän päälle 500 lohta ja sen yläpuolella on vielä viisi voimalaa, Virtanen ynnäilee.
Kalatieratkaisuin voitaisiin palauttaa vaelluskalakantoja esimerkiksi Iijoelle, mutta koskaan niistä ei tulisi entisenlaisia, Virtanen näkee.
Paljon hyvääkin kalavesillä on tapahtunut. Esimerkiksi Kuusamojärven fosforikuormitus on romahtanut sen jälkeen, kun jätevedenpuhdistus on kehittynyt.
Virtanen siirtää vielä eläkepäivillään luonto- ja erätietoutta nuoremmille. Tälläkin hetkellä hän tekee töitä Nilolla opettajana.
Eräkurssilaiset hän aikoo viedä verkoille, mutta jalkaan ei saa laittaa tennareita, kuten viimeksi joku oli tekemässä.
– Viime talvena tuli vielä toinen yli neljän kilon made. Sen pääsivät kasiluokkalaiset vedestä nostamaan.
