Koillissanomat Live: Kuu­sa­mo­lai­set jat­koi­vat maa­li­teh­tai­lua – Katso tal­len­ne Pal­lo-Kar­hu­jen ja Haa­pa­ve­den Ur­hei­li­joi­den koh­taa­mi­ses­ta

Kolumni

Pekka Vir­ta­sen ko­lum­ni: päädyin painiin Lin­ko­lan kanssa

-

Joulupukki toi kirjan Pentti Linkola - ihminen ja legenda. Linkola on henkilönä kiinnostava eikä vähiten ristiriitaisuutensa takia. Allekirjoittaneelle myös, koska häntä usein pidetään vihreyden perikuvana, vaikka hänen suhtautumisensa vihreään liittoon on hyvin pilkallinen. Emme siis ole hänen kannanotoistaan vastuussa.

Hän on arvostettu lintututkija, jonka maastohavaintojen määrä on valtava ja kuulunut lintutieteellisten teosten merkittäviin kirjoittajiin, vaikka sieti yliopisto-opintoja vain reilun vuoden. Siirryttyään verkkokalastajan ammattiin v. 1959 hän osoitti tavatonta sitkeyttä pitämällä enimmillään jään alla 430 verkkoa, kun sadankin hoitamisessa on monilla ammattilaisilla ollut tekemistä, vaikka sanoo itsekin olevansa huonohermoinen ihminen, joka vastusten iskiessä paiskoo varusteitaan järveen. Fyysisistä vahvuuksistaan huolimatta Linkola kuvataan kirjassa suunnattoman epäkäytännölliseksi ja tavattoman kömpelöksi, minkä takia ei pärjää verkoilla veneellä tyynelläkään ilman soutajaa, jona hänet taas kuvataan voittamattomaksi.

Hän on myös pasifisti, joka ryhtyi ylistämään terroritekoja ihmisten ja kulutuksen vähentämiseksi. Jos joku muu omistaisi kirjansa Baader-Meinhof-ryhmän terroristeille ja kehuisi World Trade Centerin iskuja, hänellä olisi ainakin kuvaannollisesti pallo kintussa. Oikeuteen puhua mitä tahansa on kai tarvittu ansioitakin, mutta sen hintakin on kova. Linkola mielletään hurjilla mielipiteillä keikailevaksi teoreetikoksi eikä hänen järkeviäkään ajatuksia haluta soveltaa käytäntöön.

Useimmilla ihmisillä on sekä hyviä että huonoja ideoita. Linkolan kohdalla jako on harvinaisen selkeä: Puheet ja ennen kaikkea teot turhan kulutuksen välttämiseksi ja luonnon säästämiseksi ovat ok, demokratian snobistinen halveksunta ja terrorismiin yllytys roskaa. Sitä palloa ei ole kinttuun tullut, koska Linkolaa ei tässä oteta tosissaan. Hän on itsekin sanonut ettei hänestä ole terroristiksi ja ex-vaimo puhuu tahallisesta provosoinnista.

Hurjat kirjoitukset alkoivat samaan aikaan, kun perheen hajoaminen alkoi olla varmaa, ja kirjailija Kylänpääkin selvästi näkee näissä yhteyttä. Terroristi-Linkolassa taisi pauhata se Linkola, joka heitti kesällä aironsa ja lakkinsa järveen ja talvella uhkasi hevostaan makkaratehtaalla. Jos tavoitteena on ihmiskunnan saattohoito pois maapallolta muita lajeja häiritsemästä, siitä hyötyvät juuri ne tahot, jota Linkola haluaa vastustaa, sillä minkäänlaista kannatusta se ei voi saada.

Muuten Linkola on kirjoittamisen alalla mm. tiedonjulkistamis- ja Eino Leino-palkinnoilla kruunattu mestari. Paitsi kirjoittamisen subjektina hän on loistava myös objektina, sillä Riitta Kylänpää sai teoksestaan tiede-Finlandian. Eräässä arvostelussa todetaan hänen hellävaraisesti riisuneen Linkolan myyteistään. Tässä on perää, sillä vaikka hän ei ilkeile Linkolalle, ja lähes kaikki löytyy muista lähteistä, yksissä kansissa muodostuu kuva miehestä, jota enemmän kuin hänen mainostamansa rautainen logiikka ohjaavat omat sisäiset ristiriidat ja ongelmat.

Helppoa ei ole ymmärtää, miten henkilö, jota vaivaavat hoitoakin vaativat masennustilat, on puolen vuosisadan ajan tehnyt kolmen miehen työt verkkojäillä, ennen sairastumistaa 64-vuotiaana diabetekseen (merkillistä kyllä 1-tyyppiin) myös vesillä ja perheensä hajottua tämän ohessa poukkoilut milloin vastustamassa metsien hakkuita, milloin pyöräilemässä ympäri Eurooppaa.

Linkolaa on kuitenkin arveltu yksittäisistä ihmisistä ehkä eniten suomalaisten luontosuhteeseen vaikuttaneeksi henkilöksi, sillä vaikka onneksi juuri kukaan ei hyväksykään hänen kaikkia myöhempiä ajatuksiaan, varsinkin 1960-luvun Linkolan muistaville hän on ollut herättäjä. Ehkä pikkuisen allekirjoittaneellekin.