Aloitin pari viikkoa sitten seitsemännen valtuustokauteni. Ensimmäinen kosketukseni kuntapolitiikkaan oli, kun eräs kepun valtuutettuna ollut kollegani 1984 kuntavaalien alla kysyi halukkuuttani keskustan ehdokkaaksi. Kieltäydyin ja totesin, että en tule asettumaan minkään muunkaan jo olemassa olevan puolueen ehdokkaaksi, mutta ei ole mahdotonta, että lähivuosina perustaisin Kuusamoon vihreän liikkeen. Vihreiden nimeä käyttäviä valtuustoryhmiä oli jo joissakin kunnissa, samoin ensimmäinen vihreä eduskuntaryhmä Komsi – Könkkölä, vaikka puolue Vihreä liitto perustettiin vasta 1988. Kieltätymiseni takia ei tultu näkemään, mitä hauskaa, ikävää tai kamalaa kepulaispoliitikko Virtanen olisi saanut aikaan, jos olisi valtuustoon päässyt.
Vihreän toiminnan alkuna Kuusamossa voinee pitää sitä kun syyskuussa 1986 Oulussa kai jo vihreänä valtuutettuna istunut Leena Kuha soitti ja kertoi, että tarkoitus on lokakuussa pitää Rokualla Oulun läänin vihreiden perustava kokous, jonne Taivalkoskella v. 1984 vihreäksi valtuutetuksi valittu Keijo Siltovuori oli suositellut minua Kuusamon edustajaksi. Perusteena lienee ollut ympäristöasioita käsittelevä lehtikirjoitteluni, sillä emme vielä Keijon kanssa tunteneet toisiamme. Rokualla meitä oli 15 henkilöä perustamassa piirijärjestöä, joka siis on vanhempi kuin puolue. Asetuimme kaikki 15 + 3 muuta ehdokkaiksi maaliskuuun 1987 eduskuntavaaleissa ja pääsimme tavoitteeseemme, sillä siitä alkoi Erkki ”Susi” Pulliaisen 6 vaalikautta kestänyt värikäs kansanedustajan ura, jota sittemmin ovat jatkaneet Satu Haapanen ja nyt Hanna Halmeenpää.
Kuntapolitiikassa aloitimme edesmenneen hyvän ja uutteran puoluetoverini Kirsti Hietasen kanssa osallistumalla syksyn 1988 kuntavaaleihin kolmantena ehdokkaana Taivalkoskelta Kuusamoon muuttanut Martti Alho, mutta yhteisäänimäärä ei vielä riitänyt kenenkään läpimenoon. 1992 tuli sitten huomattava parannus, sillä sama kolmikko veti 2 paikkaa ja istuimme Kirstin kanssa valtuustossa seuraavat 8 vuotta. Koillismaan vihreät on perustettu 1992 ja sille on ollut ominaista vähäiseen jäsenmäärään suhteutettuna suuri kannatus jopa niin,että 1992 kuntavaalien jälkeen täytyi eräälle lautakuntapaikalle sijoittaa henkilö, joka ei ollut vielä jäsen eikä ehdokkaanakaan, koska paikkoja oli enemmän kuin jäseniä. Uskallus ryhtyä julkivihreäksi kepulaispitäjässä on ollut hakusessa mutta onneksi rohkeitakin ihmisiä on sentään löytynyt. Koska kolumnitila on rajallinen lopetan historiikin ainakin tältä erää vuosituhannen vaihteeseen ja totean vain lyhyesti, että tällä vuosikymmenellä nuorempien ottaessa ohjaksia käsiin vaalimenestyksessä on tapahtunut huikea nousu äänimäärältään Kuusamon toiseksi suurimmaksi puolueeksi.
Palaan vielä takaisin ensimmäiseen kappaleeseen. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin vastannut myönteisesti kollegani ehdotukseen (ei kyllä tullut mieleenikään)? Todennäköisesti ei mitään, sillä hän ei ollut vielä kysynyt puoluetovereidensa kantaa ja ehdokkuuteni olisi saattanut tyssätä mm. tehometsätalouteen kohdistamaani räväkkään kritiikkiin. Kepun kovan sisäisen kilpailun takia myös ennuste läpimenolleni olisi ollut heikko. Silti voi harrastaa ajtusleikkiä siitä, että minusta olisi tullut kepulaisvaltuutettu. Tilanne olisi ollut mielenkiintoinen, sillä olen useamman kerran todennut, että millään puolueelle ei saisi olla yli puolta valtuustopaikoista oli se puolue nyt sitten mikä tahansa. Miten olisi suhtauduttu kepun valtuutettuun, jonka tavoitteena on kepun huonompi vaalimenestys? Narsistista olisi uskoa, että olisin pystynyt muuttamaan kepua sisältä päin. Realistisempi on kysymys, olisiko kepu pystynyt vaikuttamaan mielipiteisiini tai tapoihini. Hyviin tai pahoihin.