Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Nyt ovat hevosvoimat liikkeellä. Itselleni kovin tutut Ypäjän maisemat vilahtelevat jatkossa tiiviisti televisiossa ja keskiviikkoiltojen kaksituntiset suorat ravilähetykset ovat saaneet uudella kanavalla uuden ilmeen.
Henkilökohtaisesti merkittävimmät hevosvoimauutiset ovat kuitenkin yönmustia ja bensankatkuisia. Kirjaimellisesti, sillä urhean, paljon nähneen ja sitkeästi taistelleen peltiratsuni Nissan Almeran moottori vuotaa kuin seula. Ruoste on syönyt eturunkopalkkiin pienen ihmisen mentävän reiän ja oikea helmakin repsottaa.
Auto on tullut tiensä päähän.
Minä ja Almerani olemme kokeneet paljon. Tiemme kohtasivat yli kymmenen vuotta sitten, kun ohjastin perheeni edellisen Almeran lunastuskuntoon. Korostan, että kyseessä ei ollut oma syyni (eiväthän ne koskaan ole), vaan piha-alueelta eteeni päätielle kurvanneen herran.
Sittemmin olemme taittaneet yhteistä matkaa niin, että tänä päivänä Almeran mittarissa komeilee kunnioitusta herättävästi jo reilusti yli 300 000 kilometriä. Oulusta Etelä-Suomeen reissasimme aikanaan useampiakin kertoja, samoin Oulun ja Jyväskylän väliä.
Almerani on kyydinnyt minua niin hämäläisillä pikkuteillä, Lossin kyydissä yli Oulujoen ja Hailuotoon, Haaparannassa Ruotsin puolella, Mannerheimintiellä Helsingissä ja nyt viimeksi pitkin poikin Kuusamoa.
Olen aidosti yllättynyt, kuinka peltiin voi kiintyä näin paljon. Kun autokorjaaja soitti huonot uutisensa, otin ne vastaan rauhallisesti, mutta sisälläni väänsi. Hän tuomitsi Almeran kuolemaan, järkiperustein tosin, mutta kuolemaan yhtä kaikki.
Positiivista on se ikiaikainen totuus, joka toimii myös tässä yhteydessä. Yhden asian kuolema on toisen asian alku, tällä kertaa minun yhteistyöni uuden autotuttavuuden kanssa. Sanon tuttavuuden, sillä sellaiseksi rohkenen minun ja Almeran välistä suhdetta nimittää ja sellaisen toivon saavani myös uudesta autostani.
Tähän asti olen hiljaisesti naureskellut ihmisille, jotka esimerkiksi asunnosta toiseen muuttaessaan jättävät haikeita jäähyväisiä entiselle kodilleen. Nyt joudun syömään sanani. Kun tieni Almeran kanssa lopullisesti eroaa, saatan tarvita nenäliinaa.
Kuka tietää, ehkä eron hetki kirvoittaa tipan myös auton etuvalon pintaan.
Suvi Peltola