Perämetsien mies kieriskeli hikisissä lakanoissaan ja soperteli puoliunissaan: ”Tietoinen etujoukko. - Sitä me tarvitsemme.”
Työ menee Intiaan, lomaeduistaan kiinni pitävät työläiset Phuketiin ja eläkeläiset Portugaliin. Kun rahat vielä valuvat veroparatiiseihin, tähän poloiseen maan kolkkaan jää vain pakolaisia ja turvapaikanhakijoita ...
Vahva etujoukko on totisesti tarpeen.
Nuoruuden kultaisina vuosina letkaa veti Urkki, jäljessä tulivat perässähiihtäjät varmistamassa, ettei kukaan pääse lumisen puskan takaa yllättämään. Kotimaiset vastustajat tosin olivat tarkkaan tiedossa - pienviljelijä Vennamo ja perustuslakimies Ehrnrooth - molemmat sitä paitsi heikkoja hiihtäjiä ja siten letkan vetäjinä kyseenalaisia.
Ihania ovat nuo muistot, huokaili kadottamaansa elämän varmuutta kaipaileva Perämetsien mies.
Urkin aikanakin väliin oli vilpitöntä halua vallan vaihtamiseen, jopa sen kumoamiseen, hän muisteli. Kovaääniset sinipaidat valmistautuivat neuvostotuella syrjäyttämään koko kapitalismin turmeleman kansanvallan ja asettamaan johtoon itse nimeämänsä tietoisen etujoukon laitavasemmalta.
Näiden jälkiviisastelujen pätevyyden tosin asettaa kyseenalaiseksi se tiedossa oleva tosiasia, että kotikairassa huippusuositun Urkin vetämä letka nautti myös ystävällismielisen naapurin tankkeja komentavan etujoukon varauksetonta suosiota.
Helppoa oli silloin maan johtaminen, mietti Perämetsien mies. Tosi ystävä oli naapurissa ja ainoa vihollinen oli fasismi, josta oli olemassa vain kaukainen muisto. Nykyisin kaikkialla on pelkkiä kavereita, on Applea ja Googlea, ja monta muuta maailmanlaajuista korporaatiota. Vastineeksi kaveruudestaan ne tosin rahastavat reilusti kotikairojen väkeä ja muitakin miljardeja kavereitaan kaikissa maailmankolkissa.
Taitavat nämä korporaatiot olla se etujoukko, jotka osoittaa suunnan kotoistenkin kairojen hiihtäjille, Parta-Kallen vanhoja oppeja mielessään kertaileva Perämetsien mies tuumaili.
Nämä kaikkien kuluttajien ketterät kaverit siirtelevät tuotantolaitoksia maasta toiseen, sinne missä uusimpien bestiksien lupaamat edut antavat parhaan tuoton. Samalla entisten bestisten kotitanhuville jäävät viisi vuotta sitten rakennetut, nyt kivikautisiksi käyneet tehtaat. Niiden suljetuilla porteilla näppejään nuolee ammattiliittonsa tuella palkat pilviin nostanut työväki pöllämystyneenä asioiden saamasta äkkinäisestä käänteestä.
Sääliksi käy meidän johtotroikkaamme, murehti kevättalven aamun valkenemista tarkkaileva uneton Perämetsien mies. Vaikka murskaavia takaiskuja tuleekin, kaikkien kaverina tällä yhteisellä pallolla on pysyttävä, ja luotava menestymisen edellytyksiä suurilla markkinoilla.
Kotoinen troikkamme on keksinyt muutamassa kuukaudessa kokonaisia uusia kieliä: on puhuttu yhteiskuntasopimuksesta, Suomen mallista, kilpailukykysopimuksesta ja monesta muusta yhteiseen hyvään tähtäävästä hankkeesta. Kotimaan kaverit vain heittävät lokaa silmille kaikista suunnista.
Lieneekö troikalla puute karismasta vai viisaudesta? Vai onko niin, että minkäänlaisella tietoisella etujoukolla ei yksinkertaisesti ole käyttöä tässä markkinatalouden yhteen sitomassa kavalassa kaverimaailmassa?
Vai olisiko oppia kenties nytkin otettava itänaapurista, jonka jämäkkä johtaja ei piittaa markkinavoimien töytäilyistä, mutta säilyttää silti kotimaisten kaveriensa suosion? - Ehkä meidänkin on siirryttävä yhden miehen vetovastuuseen?
Jouni AlavuotunkiKirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja Kuusamo-opiston eläkkeellä oleva rehtori