Perämetsien mies katseli pirttinsä ikkunasta kotisalmea. Rantaporeet olivat pikavauhtia sulamassa. - Pian nousevat hauet kutemaan, hän tuumaili. Lieneekö niiden pyytäjiä nyt aikaisempaa enemmän, kun kalastuskunta on luvannut maksaa niistä oikein tapporahan.
Kyllä hauet melkoisia tuholaisia saattavat ollakin, hän muisteli takavuosien verkkopyytöjään. Hauen vatsassa on saattanut monesti olla toistakymmentä muikkua tai siikapoikaa. Haukia tässäkin järvessä on tuhansia. Se tietää Elon laskuopin mukaan kymmeniätuhansia hauen vatsaan joutuvia muikkuja ja siikoja.
Vaikka ei hauki hassumpi ruokakala ole sekään, hän muisteli kotoisia ruokailukokemuksiaan. Mieleen tuli samalla parikymmentä vuotta sitten valtakunnan johtavassa aviisissa ollut juttu ranskalaisten arvostamista kaloista. Sen mukaan ”Loiren villi hauki” on tälle kulinaristien kansakunnalle jotakin aivan satumaista herkkua. Vain harvat ja valitut onnistuvat sitä ruokapöytäänsä saamaan.
”Villi hauki”, mietti Perämetsien mies, mitenkä lienee tuo Loire -joen puhtauskin. - Taisi kansakoulunopettaja -vainaakin jo viisikymmentä vuotta sitten vannoa, ettei pistä suuhunsa ainoatakaan Keski-Euroopan vesistä pyydettyä kalaa. Lieneekö veden tila niistä päivistä parantunut, hän pohdiskeli.
Toista on ”Kuusamojärven villi hauki”, maalaili Perämetsien mies mielessään ranskalaisten kulinaristien tulevaa rynnäkköä kotikylänsä gourmet-ravintoloihin.
Vaikka varmaankin olisi viisainta aloittaa saksalaisista haukiherkuttelijoista. Saksalaisista meillä kuusamolaisille kun on vanhastaankin kokemusta. Serkkupoikakin käesti sota-aikana Torankijärvestä haukia verkoillaan, ja ne kävivät täällä asuneille saksalaisille sotilaille paremmin kaupaksi kuin siiat.
Niin, ja onhan minulla itsellänikin kokemuksia täkäläisen hauen maistumisesta saksalaisessa suussa, hoksasi muistoihinsa uppoutunut Perämetsien mies. Jokunen vuosi sitten pirttiin saapui vieraaksi saksalainen kuvataiteilijapariskunta, kahdeksissakymmenissä molemmat, maailmaa taajaan kiertäneitä ja monenlaisia herkkuja maistaneita. Muikeat olivat ilmeet, kun pariskunta pureksi Kuusamojärven villiä haukea korppujauholla paneerattuna, paljossa voissa paistettuna ja tuoreella tillillä maustettuna.
Ruokapuheet liittyivät nekin enimmäkseen kalaan, varsinkin sen pyytämiseen. Wolfgang kertoi joitakin vuosia aikaisemmin olleensa matkalla Norjassa ja päässeensä siellä merelle uistelemaan.
Mukava oli kokemus, kertaili saksalaisvieras muistojaan. Mutta kalaa ei tullut.
Perämetsien mies katseli kysyvästi saman ruokapöydän ääressä istuvaa kovettua kalamiestä Korpuan Paavoa. Muisteltuaan hetken pyytömiehen ja saamamiehen eroja he päättivät lähteä Wolfgangin kanssa uisteluretkelle Kuusamojärvelle.
Tuumasta toimeen. - Kolmissa miehin noustiin veneeseen, Paavo moottorimieheksi perään, Wolfgang soutajan paikalle ja Perämetsien mies keskituhdolle auttamaan vierasta.
Epäuskoisina pyörähtelivät silmämunat kaiken kokeneen Wolfgangin päässä, kun veneeseen alkoi nousta haukea muutaman minuutin välein. Pari kierrosta Olkonsaaren ympäri ja saavissa oli parikymmentä haukea, enimmäkseen kilon ja kolmen kilon välillä. Paavo oli lisäksi päästänyt vähiten vahingoittuneita kaloja takaisin veteen.
Vieraalta tosin jäi kysymättä mielipide siitä, löytyisikö Saksasta kenties kalamiehiä, jotka maksavina asiakkaina hankkiutuisivat tällaiselle villin hauen pyytöretkelle arktiselle Kuusamojärvelle. - Mutta ovathan ne Ranskan markkinatkin olemassa, pähkäili hauen tapporahan järkiperää pohtiva Perämetsien mies.