Perämetsien mies kiinnitti saappaisiinsa metsäsukset. Metsäneuvoja Jouko Kujalan vanavedessä hän suuntasi huhtikuun lopun pakkasöiden kovettamalle hangelle.
Hiihtoretki suuntautui Vuotungissa, Virkkulantien ja Kalliojärven välissä sijaitsevalle Perämetsien miehen perintömaalle, jonne oli tarkoitus saada kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista valtion ”kemera” –tukea nuoren metsän hoitoon.
Metsäkeskuksen neuvojan tehtävänä oli arvioida, kuuluuko metsä tuen piiriin. Perässähiihtäjä oli lähtenyt matkaan seuraamaan arviointityötä sekä samalla kuulemaan maastossa asiantuntijan näkemyksiä omistamastaan metsästä.
Perässähiihtäjä oli saanut tietää, että kemera-rahoitus on valtion keskeisimpiä välineitä huolehtia kansantalouden kannalta Suomelle tärkeiden yksityismetsien hoitotoimenpiteistä.
Myöntämällä pienen hehtaarikohtaisen tuen kasvun alkuvaiheessa yksityisomistuksessa oleville taimikoille ja nuorille metsille valtiovalta kannustaa metsänomistajia oikea-aikaisiin hoitotoimenpiteisiin. Näistä tulee aikanaan hyötymään maan talous kokonaisuudessaan määrältään ja laadultaan paremman metsän kasvun myötä: metsänomistajat kantorahoina, puun korjaajat ja edelleen jalostajat työpalkkoina ja liikevoittoina, valtiovalta kasvavina verotuloina. Välitön rahallinen hyöty toimenpiteistä tulee raivaustyön suorittajalle. Sen kuittaa joko metsänomistaja itse tai useimmiten hänen palkkaamansa työntekijä.
Ilman valtion toimenpiteitä moni metsänomistaja saattaisi jättää hoitotoimenpiteet tekemättä, arvioi valtion palkkalistalla oleva metsäneuvoja. Tuet olivat toista vuotta jäissä lain muutoksen ja varojen puutteen vuoksi, mutta uuden kemera-lain säätämisen myötä työt pääsevät jälleen käyntiin.
Kujala merkitsi rinnallaan kantamansa tietokoneen kartalle koealat ja ryhtyi määrätietoisesti arvioimaan nelimetristä teleskooppivapaa hyväkseen käyttäen kullakin alalla kasvavien puiden määrää. Tuen saamisen ehtona on vähintään tuhat poistettavaa puuta hehtaaria kohti, hän valisti seuralaistaan.
Pari tuntia kestänyt koko alueen läpi käyminen osoitti, että runsaat yhdeksän hehtaaria palstalta täyttää puiden tiheyden ja pituuden puolesta nuoren metsän hoidolle tarkoitetun tuen edellytykset. Tuen ulkopuolelle jää aikaisemmin hoidettu pienehkö alue sekä palstan keskellä sijaitseva harvakasvuinen lohko.
Varsinaisen arvioinnin ohella huomioiduiksi tulivat vanhat hirvituhot, joista kertoivat surkastuneiden männyntaimien katkotut latvat, sekä haapojen juurista leviävän männynversoruosteen puustolle tuottamat vauriot.
Työohjelmaan kuului lisäksi erillinen vajaan kolmen hehtaarin alue parin kilometrin päässä korkealla harjanteella. Siellä nuorta männikköä oli tiheässä, keskimitaltaan kuitenkin alle kolmimetrisiä. Siksi hehtaarikohtainen tuki jäi pienemmäksi, taimikon hoidolle osoitettuun luokkaan. – Lieneekö syytä siirtää hoitotoimia parilla vuodella, jäi Perämetsien mies pohtimaan.
Harvat metsänomistajat käyttävät hyväkseen tätä maksutonta oikeutta osallistua arviointiin, kertoi Kujala. Moni metsistään vieraantunut omistaja saattaisi näin saada paljonkin tietoa omistuksistaan.
Virkkulan tietä kohti Jyrkänkoskea ajaessamme havaitsimme tienvarressa sijaitsevilla hakkuilla useita pitkiä tukki- ja pöllipinoja. Niitä ympäröivillä hakkuualueilla oli muutaman metrin tasavälein pystyssä kymmenmetrisiä kuusia.
Ei hyvältä näytä, totesi Kujala. Oikein vanhan metsäkoulun käyneen miehen sydäntä riipaisee, hän totesi. Tällaista muotiin tullutta jatkuvaa kasvatusta pidettiin ennen tuhoisana metsän kasvulle. Sen tuomia haittoja lain toteutumista valvovat Metsäkeskuksen neuvojat torjuivat määrätietoisesti. Nykyinen laki sallii jokaisen hakata miten itse tahtoo, eikä se aina perustu oikeaan tietoon. - Meillä ei ole enää muita lakisääteisiä välineitä metsän kasvun ohjaamiseen kuin nämä kemera-lakiin sisältyvät toimet.