Perämetsien mies asteli seurueen mukana Mäntyharjulla sijaitsevaan taidekeskus Salmelaan. Siellä oli esillä kesän 2016 taidenäyttely: muutamien tunnettujen, jo vakiintuneen aseman saavuttaneiden kotimaisten kuvataitelijoiden töiden ohella suuremman nuoren kuvataiteilijajoukon taideteoksia kilvoittelemassa keskenään rahapalkinnoista ja kunniasta.
Taidekeskukseen saapuneeseen seurueeseen kuului enimmäkseen eläkeikään ehtinyttä väkeä, pariskuntia ja eritoten kulttuurielämyksiä etsiviä naisia.
Oppaana toimivan matkanjärjestäjän johdattamana seurue asettautui kuulemaan taidekeskuksen toiminnanjohtajaa, joka purjehti kiharat hulmuten ottamaan vieraita vastaan. Konsuliksi itseään tituleeraava mies halasi tottuneesti matkanjärjestäjän ja ylisti monin superlatiivein koko maksavan asiakkaiden ihanan joukon.
Tämä on sitä nykyaikaa, mietti Perämetsien mies seuratessaan konsulin positiivista paatosta, jossa keskenään kilpailivat rakkaus omaan itseensä ja omiin saavutuksiinsa. Hänen erityinen sanallinen palvontansa kohdistui Kouvolassa tänä kesänä avattuun Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon ”Rakkauspuistoon”, jonka konsuli luonnollisesti oli itse ideoinut ja toteuttanut.
Kansakoulunopettaja-vainaa olisi tätä peliä seuratessaan hypännyt housuistaan, mietti Perämetsien mies. Opettaja pystytti aikanaan kotikylän maamiesseuran talolle kesänäyttelyitä ja piti niissä kaikissa avajaispuheen. Rakkauttaan hän ei koskaan osoittanut avoimesti muille kuin isänmaalle, jonka pyyteettömiksi palvelijoiksi hän kiitti myös näyttelyssä töitään esille asettavia neitoja ja nuorukaisia. Itserakkaus oli opettajalle, rauha hänen muistolleen, anteeksiantamaton kuoleman synti.
Ajat muuttuvat, puntaroi Perämetsien mies mielessään nykyajan kuvataiteen ylitsepursuavaa rakkauden runsautta ja sen ilmenemismuotoja. Seuruettaan peesaten hän saapui toiseen taidetemppeliin, Punkaharjulla sijaitsevaan taidemaalari Johanna Oraksen ”Taidekartanoon”. Siellä kultakutrinen taiteilija itse toivotti kuohuviinilasien kanssa vieraansa tervetulleiksi ja johdatti heidät kotoiseen luontoon rakkaudentäyteisessä kartanonäyttelyssään. Hänen maalauksensa kertoivat suuresta halusta ja keskinkertaisesta kyvystä jäljentää havaintoja ympäröivästä luonnosta.
Taiteilijan suurimman rakkauden Perämetsien mies arveli kohdistuvan myyntisektorille.
Rakkaudesta ei pääse missään irti, totesi Perämetsien mies siirtyessään seurueensa mukana Saimaan laivaristeilyltä Olavinlinnaan. Siellä oli esillä itsensä Mozartin säveltämä ooppera Don Giovanni, tarina naisia kaatavasta hurmurista. Hänen saalisluettelossaan oli kymmeniä tai satoja naisia Euroopan eri maista, eniten kuitenkin espanjattaria, peräti ”milletre”, tuhatkolme, kuten rakkaudennälkäisen sankarin palvelijan Leporellon kirjanpito osoitti.
Olavinlinnan Don Giovanni taisi olla Perämetsien miehelle kolmas versio tästä klassisesta oopperasta. Varmaankin paras niistä, hän mietti vyöryessään tuhatlukuisen katsojamassan joukossa ulos linnasta.
Näyttelijäsuoritukset olivat kautta linjan hyviä. Laulajista maalaistyttö Zerlinan osaa esittävä sopraano Tuuli Takala oli suorastaan hehkeä, nautinnollinen kuunnella ja katsoa.
Mutta ennen muuta. - Ohjaaja oli painottanut rakkauden teemaa siten, että Don Giovanni ei näyttäytynyt pelkästään rakkaudenjanoisena konnana, vaan myös rakastelemiensa naisten pettämänä ja kilpakosijoidensa kadehtimana uhrina.
Perämetsien mies jäi mielessään kyselemään, oliko rakkautta himoavan ja sitä myös itse auliisti jakavan Don Giovannin paikka helvetissä sittenkään täysin reilusti osoitettu. Sinne hän kuitenkin taas kerran lopulta päätyi.