Vielä ei ole keksitty, ketä jätettäisiin hoitamatta, kiteytti perusturvajohtaja Vesa Isoviita toimialansa tuskan säästöpaineiden alla (KS 22.5.). Ihmiset on hoidettava, oli rahaa tai ei. Perusturvan ongelmavyyhtiä pohti kolumnissaan myös ylilääkäri Niilo Keränen (”Pääseekö sitä lääkäriin vai ei?”, KS 17.5).
Virkamiehet ja valtuutetut ovat huolissaan, mutta huolissaan ovat muutkin kuin ”herrat”. Lääkäritilanne ja vanhushuolto ovat puheenaiheita kansan keskuudessa.
Hyvinvointiyhteiskuntamme perusajatukseen kuuluu, että kaikki ovat yhtä lailla oikeutettuja hoitoon. Lääkäri tekee lääkärivalansa ja omatuntonsa ohjaamana parhaansa jokaisen potilaan kohdalla. Ei väliä, onko autettava johtaja vai virtsalle haiseva laitapuolen kulkija, vastasyntynyt vauva vai elämänsä ehtoopuolelle ehättänyt vanhus. Jokaisen elämä on yhtä lailla arvokas. Ajatus on hieno ja laajasti hyväksytty.
Hoivaa ja hoitoa pitää saada, mutta mistä rahat?
Tein kuten pääministeri Jyrki Katainen kehotti ja kävin tarkistamassa Koillismaan kuntien huoltosuhteen.
Kuusamossa oli sataa työikäistä kohti 55,7 huollettavaa vuonna 2010. Vuonna 2030 huollettavia on 95,6. Taivalkoskella vastaavat luvut ovat: 58,7 (v. 2010) ja 106,2 (2030). Posiolla: 59,2 (2010) ja 121,3 (2030).
Mitä tehdä, kun huollettavien määrä lähes kaksinkertaistuu nykyiseen verrattuna ja rahoitus piiputtaa jo nyt? Perusturvaan panostetaan tänään enemmän kuin koskaan aiemmin. Olisi älyllisesti epärehellistä pistää pää pensaaseen ja olla pohtimatta.
Kunnat ovat velkaantuneet hyvinä aikoina. Osuuspankin pääjohtaja Reijo Karhinen näytti eräässä tilaisuudessa kaavion, jossa maalailtiin, että kaikki kunnat eivät saa lainarahaa tulevaisuudessa yhtä edullisilla ehdoilla. Nyt raha on yhtä halpaa velkaantuneelle ja vähävelkaiselle kunnalle. Jos rahoittajien luottamus horjuu, lätkäistään lainarahan hintaan riskilisä ylivelkaantuneille kunnille.
Jotain tarttis tehdä, fundeerasi presidentti Mauno Koivisto kuuluisaksi tulleella lauseellaan. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta tulee työikäisen väestön talvisota.
Muutama arvaus tulevasta: Ei enää kaikille kaikkia palveluja, vaan rajatusti tarpeen mukaan. Kuntien talous ei kestä nykymenoa. Terveydenhuollon järjestämisvastuu otetaan pois kunnilta ja siirretään leveämmille hartioille. Työkykyisiä ihmisiä ei ole varaa pitää toimettomina. Talouden kasvua on tavoiteltava luontoa kunnioittaen, sillä jaettavan on lisäännyttävä tarpeiden kasvaessa. Veroja ei voi kiristää määrättömästi.
Kaverini asuu Kaukoidässä. Siellä on itsestään selvää, että lapset pitävät huolen ikääntyneistä vanhemmistaan, myös taloudellisesti. Tähänkö, esimerkiksi, ollaan palaamassa myös Suomessa?
Kysyn, mutta en osaa vastata.
Petri Karjalainen