Alakerta | Riina Puurunen / riina.puurunen@koillissanomat.fi
Ennen Lontooseen matkustamista kertasin hädissäni kaikki englanninkielen kohteliaisuudet. Kaikki se pyytäminen, voinnin kysely ja pahoittelu, jota englantilaisessa tapakulttuurissa viljellään, ei tule suomalaiselta luonnostaan. Ei ainakaan minulta, vaikka en pidä itseäni edes kovin töykeänä.
Keskityin siis ihan kamalasti asiakaspalvelutilanteisiin. Mitä teille saisi olla? Muodosta kokonainen lause, jossa kerrot, että haluaisit saada kupin kahvia ja perään please. Pelkkä ”Kahvi.” kuulostaa epäkohteliaalta.
Omituinen aksentti, hitaasti puhuminen, äärimmäinen keskittyminen ja ujous toimivat Lontoossa hyvin. Jos Suomessa hidas ja epävarma käytös tuntuu aiheuttavan asiakaspalvelutilanteessa tuskastumista ja kiirehtimistä, Lontoossa se johti vielä astetta ystävällisempään, hitaampaan ja myötätuntoisesti hymyilevämpään palveluun.
Seurueen nuoria nolotti, mutta me tätit oltiin tyytyväisiä.
Kun katsoin ruuhkametrossa laadukkaisiin neuleisiin ja villakangastakkeihinsa pukeutunutta toimistoväkeä tiesin, että voisin tuskastua ydin-Lontoota leimaavaan hillittyyn käytökseen. Saattaisin jo viikon kuluttua tarttua jotakuta tweedkauluksesta ja ravistella jonkinlaisen reaktion toivossa.
Pitänee seuraavalla reissulla pistäytyä pubiin katsomaan jalkapalloa ja käydä Lontoon ulkopuolella, jossa on muitakin kuin palveluammatissa tai toimistossa työskenteleviä kaupunkilaisia.
Englantilainen hillitty käytös ja suomalainen jähmeys kohtasivat lentokentällä, kun odotimme lennon lähtemistä kahdeksan tuntia eli kokonaisen päivän.
Millainen pulputus ja päivittely lähtöportilla olisikaan ollut, jos lentoa olisi odottanut esimerkiksi joukko espanjalaisia tai italialaisia.
Englantilaiset ja me suomalaiset istuimme ja luimme hiljaisuuden vallitessa. Englantilaiset ehkä hillityn käytöksensä ansiosta. Me suomalaiset oltiin vain raivosta mykkiä. Minä kirosin ikääni sopimattomalla tavalla vasta Helsinki-Vantaalla, kun viimeinen Kuusamon kone oli jättänyt meidät. Asiaa se ei auttanut yhtään, mutta oudolla tavalla se rentoutti.
Riina Puurunen
riina.puurunen@koillissanomat.fi