Posiolaisen kuvataiteilija Paula Suomisen uuden näyttelyn teokset Posion kirjastossa kuvaavat taiteilijan ja hänen hoivakodissa asuvan, muistisairautta sairastavan äitinsä yhdessäoloa, jonka tuomaa ahdistusta taiteilija purki piirtämällä äitinsä käsiä vierailujensa aikana. Niistä syntyneitä aiheita hän sitten käytti myöhemmin teoksiinsa.
– Kun äitini sairastui Alzheimeriin (muistisairauteen) ja muutti hoivakotiin, muuttui monen läheisen elämä enemmän kuin äitini elämä. Minusta tuntui, että kommunikointi sujui vain kosketuksen kautta. Käsi kädessä. Selviydyin uudesta tilanteesta ryhtymällä piirtämään äitini käsiä vierailujeni aikana, Muistio-Notes -näyttelyn Posion kirjastoon avannut Suominen kertoo tiedotteessaan.
– Se oli polku uuteen kohtaamiseen, Suominen jatkaa.
Suomisen näyttelyssä on esillä hänen havaintoja äitinsä luona Hoivakoti Karpalossa vuosina 2015-2018, sekä värillisiä muistiinpanoja maalauksistaan useammilta vuosilta.
– Äitiä muistisairauden muutokset olivat muuttaneet jo vuosia ennen hoivakotia. Me huomasimme muutokset vasta paljon myöhemmin.
– Osat vaihtuivat. Minusta tulikin hoivaaja ja äidistä hoivattava. Toisaalta muutos oli raju, toisaalta hidas ja hämmentävä. Olimme uudessa tilanteessa.
Piirustustuokioidensa hoivakodissa Suominen kertoo olleen heille molemmille ihana avain uuteen elämän vaiheeseen.
– Tuokiot avasivat unohtuneita asioita ja uusia näköaloja. Hänen muistoistaan alkoi kummuta myönteisiäkin muistoja, onnistumisia ja itselleen merkityksellisten ihmisten kanssa yhteisiä kokemuksia. Tutustuin häneen uusista näkökulmista.
– Hän halusi tulla muistetuksi myös naisena ja ihmisenä, ei vain äitinä. Kun lähtiessäni peittelin hänet sängylle, hän hätääntyi ja huolestui: Miten näet nyt käteni peiton alta? Näissä pienissä tapahtumissa ja kohtaamisessa löysimme toisemme tasavertaisina. Ystävinä.
Piirustustuokioiden aikana Paula Suomisen äiti usein kosketti korujaan ja villalankoja. Joskus kädessä oli kahvikuppi. Hän kertoi käsitöistään ja he puhuivat paljon myös väreistä.
– Hän sanoi keltaista ja oranssia voiman väreiksi. Ja rakasti punaista. Sininen on lähteen vesien väri. Se vie nuoruuteen, hän sanoi pestessään käsiä hakemassani vesiastiassa. Aika ajoin hän muisti onnellisimman elämänvaiheensa lempilaulun: Syreenin kukinnan ja kevään ensiseppeleen. Hän oli rakastunut nuori nainen, Suominen kertoo.
