Parhaillaan eletään vuoden pimeimpiä aikoja.
Jo iltapäivällä alkaa tulla pimeää. Kello 17 ei näe enää mitään ulkona, jos sattuu asumaan syrjäkylällä, jossa ei katuvalot loista.
On jännä huomata, kuinka paljon valo vaikuttaa vuorokausirytmiin.
Kun valoa ei tule muulta kuin omista sähkölähteistä, tuntuu kuin olisi eristyksissä muusta maailmasta. Nukkumaan tulee käytyä toisinaan siihen aikaan, kun kaupungissa tulisi lähdettyä vielä harrastamaan tai leffaan.
Kuuden tunnin pilkkopimeys vaikuttaa siihen, että keho kaipaa unille, vaikka olisi vasta iltauutisten aika.
Pimeys vie voimia.
Moni kärsii kaamoksesta. Valon vähenemisellä on monenlaisia vaikutuksia. Itsellä pimeä aika lisää lähinnä väsymystä. Yöunet ovat tunnin pari pitempiä kuin valoisan aikana.
Kaupungissa eläneenä kaamosta ei ole aiemmin huomannut niin selvästi kuin nyt, kun asuu käytännössä metsän keskellä. Kaupungissa valoa riittää vuorokauden ympäri, joten varsinaista pimeyttä ei tiedosta. Katuvalojen loisteessa pimeydestä kertoo vain tumma taivas.
Enää ei hymyilytä kuullessaan ihmisten käyttävän kirkasvalolamppuja. Niistä voi hyvinkin olla hyötyä ihmisille, jotka ovat herkkiä pimeydelle.
Pimeyttä vastaan voi taistella monin keinoin.
Luonnollisin keinohan olisi hankkiutua asumaan sinne, missä aurinko valaisee elinympäristön kaikkina vuodenaikoina. Ihan jokaisella ei ole kuitenkaan mahdollista viettää talvea palmupuiden katveessa, joten on otettava kotikonstit käyttöön.
Luonnon tuomasta valosta esimerkiksi takkatuli voi toimia hyvänä kaamoksenkaatajana.
Itse ainakin voin katsella takkatulta pitkäänkin. Tuli on eläväinen, mutta sillä on samalla myös rauhoittava vaikutus.
Kukin kaataa kaamoksen tyylillään, mutta parasta terapiaa lienee se, että poistuu kotoaan neljän seinän sisältä.
Oli määränpää sitten naapuri tai harrastukset, niin kaamosta ei kannata jäädä sisälle murehtimaan – oli sitten ulkona kuinka pimeää tahansa.