Piti olla sa­pat­ti­va­paa, tuli mais­te­ri­opis­ke­li­ja – "Ehkä stres­sit­tö­mäm­mäs­sä ym­pä­ris­tös­sä"

Juuri nyt maisteriohjelman opiskelijoilla on käynnissä lumi- ja jääveistotyöpaja Kuusamo-opistossa. Työpajassa syntyy yhdessä Kuusamo-opiston valokuvauslinjan opiskelijoiden kanssa lumipihaa, jonka avajaisia vietetään ensi viikon torstaina. Tulevista maistereista lumipihaa ovat työstämässä muun muassa Osku Tuominen ja Riitta Attila.

Kuva: Mikko Halvari

Kuvittele lähteväsi sapattivapaan viettoon luonnonrauhaan. Siihen paikkaan, jossa olet joskus käynyt lomailemassa. Katsellut luontoa hiljaisuudessa. Tykästynyt.

Näin teki Osku Tuominen, televisiotyön ammattilainen, leikkaaja. Mies lähti karkuun pääkaupunkiseutua ja tuli Kuusamoon. Katsoi vapaalaskijan silmin valkoisia luonnonrinteitä ja näki itsensä laskemassa rinteitä lumilaudalla alas.

– Vuodenaikojen puute alkoi häiritä etelässä ja tulin tänne säiden perässä. Hienona juttuna oli se, että löytyi tämä upea koulutus, Tuominen kertaa.

Aavistuksen samanlainen tarina on Oskun opiskelutoverilla Riitta Attilalla. Suomessa analogisella kaudella televisiodokumenttien leikkauksia tehnyt Attila työskenteli viimeisimmäksi 10 vuotta ulkomailla. Hän palasi Suomeen luonnon houkuttelemana ja huomasi aloittavansa Kuusamossa koulutusohjelmassa, joka on ensimmäinen laatuaan.

Osku ja Riitta ovat soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriohjelman opiskelijoita. Lapin yliopiston ja Kuusamo-opiston yhteishankkeena järjestettävä koulutus alkoi viime syksynä. Koulutus on kaksivuotinen.

– Tämä on yliopiston maisteriohjelmaa, mutta ehkä jotenkin stressittömämmässä ympäristössä. Täällä ei ole sitä valtavaa koneistoa takana sekä hyvässä että huonossa, Tuominen pohtii.

– Tämä on tiivis kokonaisuus, koska kahdessa vuodessa tehdään projekti ja gradu. Samalla pitäisi oppia uusia tekniikoita ja innovoida sekä miettiä, että mitä soveltava taide oikeastaan on, Attila puolestaan summaa.

Koulutusohjelma on raivaamassa uusia polkuja. Se järjestetään ensimmäistä kertaa koko Suomessa. Koko käsite on monelle vieras: mitä soveltavan taiteen ja luontokuvauksen yhdistämisellä oikein tarkoitetaan?

– Soveltava taide tarkoittaa yhteisöjen ja yhteiskunnan hyväksi tehtävää taidetta. Perinteisessä taidekuvassa taiteilija on ateljeessa ja luo itse. Soveltava kuvataide rikkoo sitä kuvaa niin, että on nimenomaan tarkoitus tehdä muiden kanssa ja muiden hyväksi asioita, Tuominen valottaa.

Ihan käytännön tasolla vaikka Kuusamon kaltaisessa paikassa soveltava taide voidaan kaupallisessa mielessä valjastaa turistien palveluiksi.

– Yksinkertaisemmillaan se voi olla sitä, että joku meistä vie turisteja luontoon kameroiden kanssa. Se on soveltavaa luontokuvausta ihan suoraan, Tuominen jatkaa.

Nämä ovat osittaisia vastauksia siihen, miten luontokuvaus sopii soveltavan taiteen kenttään. Asia on uusi ja siihen liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä.

– Sehän tässä onkin haasteellista ja samalla äärettömän kiinnostavaa, että ei ole mitään valmiita vastauksia. Me saamme luoda yhteyksiä ja joudumme tosissaan miettimään, että mitkä ovat soveltavan luontokuvan keinot, Attila pohtii.

Opiskelijat haluavatkin olla paikallisesti ja paikallisten yritysten käytettävissä, ja toivovat yhteydenpitoa molempiin suuntiin.

– Tämähän on Kuusamolle ainutlaatuista, että täällä on yliopisto-opiskelijoita tekemässä gradua, Tuominen huomauttaa.

Ennen gradua opiskelijat tekevät projektityön, joka sekin sovittelee luontokuvausta soveltavan taiteen kenttään. Esimerkiksi Tuominen yrittää luoda luontokokemuksen virtuaalisesti ihmisille, joille luontoon meneminen ei ole mahdollista.

– Tutkin Lapin ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa, että vaikuttaako tällainen pitkäaikaissairastuneisiin tai vanhuksiin samalla lailla kuin Green Care, Tuominen kertoo.

Attila puolestaan pureutuu projektissaan kansanparantamiseen, perinteisiin ja suomalaiseen mytologiaan yhdessä Anu Tossavaisen ja Linda Sainion kanssa. Projektin toiminnot järjestetään Kansanparannuspäivillä.

– Samaa me pohdimme meidän moniaistillisessa näyttelyssämme. Miten ihmiset voivat kokea sisätiloissa olevan näyttely, jossa tuodaan esiin erilaisia luonnon elementtejä ja mahdollisuuksia? Tuottaako taide hyvinvointia vai onko sen ikään kuin luontokokemus, joka sitä tuottaa?

Opiskelijoiden joukko on monialainen ja erilaisista taustoista. Juuri tämä onkin Tuomisen ja Attilan mukaan antanut eniten tässä vaiheessa opintoja.

– Kaikkia näitä asioita, joita nyt opiskelemme, voi lukea ihan itsenäisestikin. Mutta parasta tässä on se, että miten tällainen erilainen ryhmittymä pystyy heittämään erilaisia ideoita ja viemään niitä yhdessä eteenpäin, Tuominen huomauttaa.

Puolentoista vuoden päästä ryhmä on täynnä valmiita maistereita. Mitä sitten? Missä Tuominen ja Attila näkevät itsensä tuolloin?

– Haluan ihan ehdottomasti olla Kuusamossa. Järjestän ranskalaisille ja saksalaisille ryhmille aivan ällistyttävän mielenkiintoisia retkiä uskomattomiin paikkoihin muiden matkailuyrittäjien kanssa, Attila hymähtää.

Tuominen ei halua lyödä tulevaisuutta lukkoon ja yhden asian varaan, koska monenlaiset asiat kiinnostavat.

– Sanotaan näin, että haluaisin tehdä vähemmän, mutta mielekkäämpiä töitä hyvän asian puolesta. Esimerkiksi nyt puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta. Toivoisinkin voivani työskennellä sellaisen projektissa, jossa uusi teknologia kääntää ilmastonmuutosta.

Huoli luonnon hyvinvoinnista on Tuomisella ja Attilalla yhteinen. Attila näkee, että pohjoisessa ei ole muuta mahdollisuutta kuin suojella olemassa olevaa luontoa.

– Luontosuhteen syventämisen kautta pystyy aivan varmasti välittämään ihmisille tietoa siitä, miten he oikeasti kuuluvat luontoon. Ja mitä meidän kaikkien täytyy tehdä, että paikka säilyy, Attila summaa.