Poik­keuk­sel­li­nen asenne vie eteen­päin Tommi Ka­ja­vaa, 21, joka menetti toisen jal­kan­sa työ­ta­pa­tur­mas­sa: "Elämä jatkuu on­net­to­muu­des­ta huo­li­mat­ta"

Tommi Kajava haluaa olla tulevaisuudessa paraurheilija
Tommi Kajava haluaa olla tulevaisuudessa paraurheilija
Kuva: Mikko Halvari

Tommi Kajavaa kuunnellessa ei voi olla itsekään hymyilemättä. Positiivisuus tarttuu.

Hän kertoo huolettomasti urheiluharrastuksistaan ja kavereiden kanssa hengailusta.

Tommi on kaikin puolin menevä ja liikunnallinen 21-vuotias kuusamolainen mies. Mikään ei kerro siitä, että hän on ollut vasta vakavassa onnettomuudessa.

Koillissanomissa 18.2. julkaistun uutisen mukaan Pölkky Oy:n sahalla Kuusamossa oli tapahtunut vakava työtapaturma. Rikoskomisario Risto Määttä kertoi uutisessa, että sahan työntekijä oli jäänyt osittain trukin alle ja uhrin jalka oli murskautunut.

Tässä jutussa Tommi ei halua puhua onnettomuudesta, vaan siitä, miten hän on siitä selvinnyt ja millaista arki on nyt.

Selviytymiskamppailu alkoi jo, kun Tommi vietiin onnettomuuden jälkeen ambulanssilla Taivalkoskelle ja sieltä helikopterilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan (OYS).

– Pysyin järjissäni, kun melkein heti soitin isälle ja tyttöystävälle tapahtuneesta. Koko matkan yliopistolliseen sairaalaan Ouluun olin hereillä ja viestittelin läheisille onnettomuudesta.

– Ensin ajattelin, ei tämä ole mitenkään mahdollista, ettei näin voi käydä, mutta melko nopeasti hyväksyin tapahtuneen ja mitä tulee eteen, Tommi kertoo.

Viiden päivän aikana hänet nukutettiin ja leikattiin kolme kertaa. Oikea jalka amputoitiin polvesta alaspäin.

Ensimmäiset päivät osastolla leikkauksien jälkeen kuluivat nukkuessa ja musiikkia kuunnellessa.

Kivut olivat kovia ja haamusäryt vaivasivat.

– On ne hurjia. Tuntuu, että palelee varpaita eikä mitään voi tehdä.

Tommi kertoo, että kolmen viikon sairaala-aika oli melko rankkaa, koska ei päässyt liikkumaan niin paljoa kuin olisi halunnut.

– Viikon makoilun jälkeen pääsin liikkumaan pyörätuolilla.

Tyttöystävä vieraili päivittäin Tommin luona ja piti hänelle seuraa. Perhe ja kaverit kävivät myös katsomassa.

Sairaalassa vierailulla kävi myös paraurheilija Jussi Lotvonen, joka kertoi elämästä proteesin kanssa. Tommi koki vertaistuen erittäin tärkeänä.

– Vertaistuella on ollut suunnaton merkitys onnettomuuden hyväksymisessä, toipumisessa, kuntoutuksessa, elämässä ja arjessa ylipäätään.

Lisäksi Tommi on saanut vertaistukea paralumilautailija Matti Suur-Hamarilta.

– On helpottavaa tietää, ettei ole yksin ja joku toinen käy läpi samaa. Samassa tilanteessa oleva pystyy samaistumaan kokemaani täysin.

Tommi kertoo, että molemmista on ollut todella suuri apu ja hän on aina voinut jutella heille, jos on tarvinnut.

Kotiin Tommi pääsi noin kolmen viikon päästä.

Alussa arki oli hankalaa, koska Tommi tarvitsi apua pukeutumisessa ja peseytymisessä.

Ensimmäiset viikot sairaalan jälkeen olivat hankalinta sillä kaikki piti opetella uudestaan.

– Opetella täytyy vieläkin. Välillä on ollut myös vaikeaa.

– Vaikeinta on varmaankin ollut se, että olen ajatellut onnettomuutta liikaakin, varsinkin alussa.

Uniin onnettomuus ei tule tai jos tulee, Tommi ei jaksa välittää.

– Helpottavaa on, että unia ei muista jos niitä näkee.

Tommi Kajavan suunnitelmissa on palata työelämään ja opiskelemaan.
Tommi Kajavan suunnitelmissa on palata työelämään ja opiskelemaan.
Kuva: Mikko Halvari

Alle Kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen Tommi sai ensimmäisen proteesin jalkaansa. Mukana olivat myös apuvälinemekaanikko ja Lotvonen. Ensimmäisen proteesin laitto oli mieleenpainuva kokemus. Tommi kertoo, että hän on saanut proteesin paljon aikaisemmin kuin esimerkiksi Lotvonen ja Suur-Hamari.

– Olihan se siistiä, kun 80 päivää oli mennyt pyörätuolissa ja pääsi seisomaan omin jaloin.

Aluksi käveleminen oli todella vaikeaa. Tommin mukaan se näytti siltä kuin robotti kävelisi, mutta tuntui hyvältä ottaa ensimmäiset askeleet.

Nyt proteesilla käveleminen on jo melko sujuvaa.

– Ei tällä vielä ihmeitä tee, mutta onnettomuudesta on mennyt niin vähän aikaa, että siihen nähden tosi nopeaa on menty eteenpäin.

Proteesilla juokseminen on mahdollista jos on rohkeutta lähteä kokeilemaan. Vielä Tommi ei ole uskaltanut. Syksyllä hän aikoo mahdollisesti kokeilla hölkkäämistä.

– Opettelua tämä on aika paljon ja kovaa harjoittelua.

Proteesin kanssa Hän kertoo myös yrittävänsä vältellä ylimääräisiä hölmöilyjä.

Tommille proteesin käyttö ei ole ongelma.

– Kaikille sattuu joskus jotakin ja minulle sattui tällä tavalla. Tästä noustaan vaan vahvempana takasin.

Tommi on iloinen teknologian kehityksestä ja siitä, että on tarjolla apuvälineitä, kuten proteeseja.

– 50 vuotta takaperin ei sitä tiedä, jos olisi joutunut mettään menemään ja puukolla alkaa vuolla puuta, Tommi vertaa.

Toisen proteesin hän sai kesäkuussa. Nyt suunnitelmissa on käydä ottamassa uusi muotti käyttöjalalle, koska tynkä supistuu ja proteesista tulee väljä.

– Tuntuu kuin uppoaisi proteesin sisälle.

Samalla hän saa ehkä kylpyproteesin. Silloin ei tarvitsisi pomppia suihkun lattialla yhdellä jalalla. Suihkussa käyminen ei kuitenkaan ole hankalaa, vaan se on jo Tommille rutiinia.

”Pyörätuolilla rullauttelen suihkuun ja otan pari hyppyä suihkutuolille ja peseydyn ja hypin takaisin.”
Tommi Kajava

– Pyörätuolilla rullauttelen suihkuun ja otan pari hyppyä suihkutuolille ja peseydyn ja hypin takaisin.

Tommi Kajava palasi auton rattiin kuukausi sitten.
Tommi Kajava palasi auton rattiin kuukausi sitten.
Kuva: Mikko Halvari

Kuukausi sitten Tommi pääsi ensimmäistä kertaa auton rattiin. Se kävi vähän vahingossa. Tommi kertoi isälleen, että hänen pitäisi käydä apteekissa.

– Isä sanoi, että tuossa on avaimet ja auto on pihassa.

Alkuun ajaminen tuntui hankalalta, mutta ei enää.

– Kun kaasua painaa pohjaan, se on sama kuin pyörällä ajo. Äkkiä sen oppii.

Onnettomuudesta on nyt kulunut lähes viisi kuukautta. Tommi kertoo ajattelevansa asioista samalla tavalla kuin ennenkin, mutta pieniin vastoinkäymisiin hän ei jaksa takertua.

– Pikku asioista ei jaksa alkaa marmattamaan.

Enää kipuja tulee vain jos treenaa. Silloin jalka puutuu, kävely tuntuu raskaalta ja paikat menevät kipeiksi.

Tommin kertoo, että se on vain merkki siitä, että kehitystä tapahtuu.

– Urheilutaustasta on ollut todella paljon hyötyä kuntoutumisessa.

Sängynpohjalta Tommia ei löydä. Kaverit pyytävät mukaan kaikkiin juttuihin samalla tavalla kuin ennenkin. Hän viettää aikaa myös perheen ja tyttöystävän kanssa.

– Elämä jatkuu onnettomuudesta huolimatta.

Myös jalkapalloharrastus on jatkunut. Aiemmin FC PaKan maalivahtina pelannut Tommi on nyt joukkueenjohtaja. Hän kertoo saaneensa futispuolelta suurta apua.

Omalla joukkueella oli vasta peli Oulussa.

– Jätkät pyysi mukaan ja minä lähin, rakkaudesta lajiin, niin totta kai lähdetään, Tommi sanoo.

Katkera Tommi ei ole. Tommi ajattelee, että hänelle kävi vain huono tuuri. Hän ei ole jaksanut jäädä miettimään ”mitä jos”

– Kaikille tapahtuu joskus jotakin. Toisille enemmän, toisille vähemmän.

– Pitää olla kiitollinen, että on hengissä.

Nyt Tommin ajatukset ovat täysin tulevaisuudessa. Hän ei aio jäädä murehtimaan, vaan haluaa saada itsensä kuntoon mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisi takaisin urheilun pariin.

– Olisi siistiä, jos tulevaisuudessa pystyisi kutsumaan itseään paraurheilijaksi.

Tommi pohtii myös uuden harrastuksen aloittamista. Siinä olisi hyvä olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

– Lumilautailua olisi siistiä kokeilla, sillä edellisestä laskettelukerrasta on jo pitkä aika.

Opiskelemaan ja töihin Tommi aikoo palata myöhemmin. Se ei ole tämän päivän murhe.

– Ensin pitää opetella elämään normaalisti, että pärjää. Sen jälkeen voi alkaa miettimään muita asioita.

Samassa tilanteessa olevaa nuorta Tommi kehottaisi elämään päivän kerrallaan. Hänen mukaansa kellään se ei ole helppoa, mutta siitä selviää jos haluaa selvitä.

– Asenne ratkaisee paljon tässä tilanteessa.

Mutta mistä näin poikkeuksellinen positiivinen asenne on peräisin? Sitä Tommi ei osaa sanoa.

– Vissiin olen ollut positiivinen tyyppi aina.

Tommi on kiitollinen perheelleen, kavereilleen, tyttöystävälleen ja muille tukijoukoille saamastaan tuesta ja avusta.

– Ei tässä oltaisi jos ei olisi näin hyvä tämä perheen tuki ja turva, Tommi sanoo.

”Vaikeinta on varmaankin ollut se, että olen ajatellut onnettomuutta liikaakin.”