Alakerta |Risto Pikkupeura risto.pikkupeura@koillissanomat.fi
Oltiin viimeaikojen poliittisista tapahtumista mitä mieltä tahansa, yksi asia on varma. Juha Sipilä toi aivan uudenlaisen otteen ja ajatuksen Suomen politiikkaan. Edellistä pääministeriä ylistettiin nimenomaan uudenlaisen politiikan tekijänä. Todellisuudessa Stubb tyytyi lähinnä naputtelemaan ahkerasti twiitteja, ei muuttamaan politiikanteon käytäntöjä.
Liike-elämä puolelta on haettu malleja julkishallinnon puolelle jo 1960-luvulta alkaen, Suomessa muutamaa vuosikymmentä myöhemmin. New public managementin oppeja on hyödynnetty paikallistasolla, mutta Sipilä rysäytti yrityselämän opit kerralla myös valtioneuvoston työkalupakkiin.
Ammattiyhdistysliike ei osannut lukea Sipilän merkkejä ja kun tuottavuusloikka oli jäämässä yliastutuksi, tuli hallituksen esitys ns. puun takaa, tilaamatta ja yllättäen. Ay-liike toki nopeasti vastasi mielenilmauksella ja sovinnonelein ja todennäköisesti työvoimakustannusten alentamisessa päästään eteenpäin.
Sipilä ei juuri twiittaa, mutta hän hyödynsi mediaa. Vanhanaikaisella televisioesiintymisellä huomio oli paljon tehokkaampi ja laajempi. Sipilä toi asiaansa voimakkaasti esille. Hän myös sanoi ja jätti sanomatta. Sipilä kertoi esimerkiksi, että Suomen talouskasvu on Euroopan alhaista, hän ei kertonut, että alhaisempaa se kuitenkin on puolessakymmenssä maassa.
Sipilä kertoi, että Suomi velkaantuu melkein miljoona euroa tunnissa. Velkaa on 743,2 miljardia (Tilastokeskus). Sitä Sipilä ei sanonut, että ulkomaisia saatavia Suomella on samaan aikaan 755 miljardia.
Sipilä vaatii julkisen sektorin kulujen leikkaamista. Julkisen sektorin palkkasumma onkin supistunut kesällä 0,2 prosenttia vuoden takaisesta. Yksityisellä sektorilla se nousi 1,9 prosenttia. Kuuluisat työvoimakustannukset ovat Suomessa matalammat kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomessa 35,9 euroa tunti ja Ruotsissa 41,8 euroa. Yksikkötyökustannukset ovat suhteessa Saksaan yli puolittuneet kahdessa vuodessa (OECD). Sipilä ei tällä palkanalennusvaatimustaan perustellutkaan.
Nyt politiikka on kuitenkin selkeää, ei samanlaista pullamössöä kuin se vuosikymmeniä on ollut. Kannanotot ovat selkeämpiä ja vaihtoehtoja löytyy, niin myös totuuksia. Joitakin tuntuu silti närästävän se, etteivät suomalaiset olekaan aina yksimielisiä. Erimielisyyden pelko onkin se suurin ongelma.