Satu Uusivirta, 37, pakkasi parmesanilla maustettuja ja kasvisliemessä keitettyjä sushiriisistä tehtyjä palleroita muovipussiin Rukalla perjantaiaamuna.
– Nämä ovat suomalaisen mestarijuoksijan Mikael Heermanin kehittämällä reseptillä tehtyjä. Näitä syödään sitten, kun mikään ei enää maistu, selitti miesystävä Sami Sundström, 45.
Uusivirta ja Sundström olivat hermostuneen oloisia. Tunnin päästä he lähtisivät laittamaan muutaman kuukauden kestäneen suhteensa todelliseen testiin. Tarkoituksena oli juosta yhdessä Karhunkierroksen lähtöpisteestä Rukalta Sallan Hautajärvelle ja takaisin 160 kilometriä.
Harrastuksen parissa alkanut tuttavuus syveni hiljalleen yhteisten polkujen juoksemiseksi.
Etelä-Suomessa ja ulkomaan reissulla kaksikko oli päässyt jo pitkään harjoittelemaan leppoisassa kevätkesän säässä poluilla juosten ja pyöräillen, mutta nyt edessä oli toisenlainen maisema.
Paksu lumikerros peitti vielä Rukan eturinnettä, jonka ääreen oli pakkautunut suuri joukko atleettisen näköisiä kestävyysliikkujia ja näiden tukijoukkoja. Tunturikeskus oli avattu varta vasten Nuts Karhunkierros -tapahtuman ajaksi.
Lisää lunta, vettä ja liukkaita polkuja odotti heti ensimmäisillä etapeilla Valtavaaralla ja Konttaisella. Lämpötila oli kaksi astetta ja kylmä, navakka tuuli kävi pohjoisesta.
Sundströmillä ja Uusivirralla ei ollut nastoja kengissään, jotka olivat vieläpä melko vasta ostetut.
Parivaljakko oli joutunut tekemään viime hetken muutoksia pukeutumiseen. Jaloissa oli talvitrikoot, alla merinovillakerrasto ja päällä ohut juoksutakki. Lenkkareiden alle vedettiin uudet vettähylkivät sukat ja käsiin vastaavat hanskat.
Nännit oli teipattu ja intiimialueet sekä varpaat voideltu vaseliinilla hiertymien välttämiseksi.
– Nännit ovat yksi tärkeimmistä. Siinä sitkeinkin mies hyytyy, jos sinne alkaa tulla verisiä haavoja, Sundström nauroi.
Myös sormien kestäminen kylmässä huolestutti pariskuntaa.
Kummallekin 160 kilometrin Karhunkierrosjuoksu oli uusi haaste. Sundström on harrastanut suunnistusta, polkujuoksua ja ultrajuoksua. Hän juoksi viime vuoden lämpimässä säässä 80 kilometrin matkan Karhunkierroksella.
– Vaarallinen kerta. Matka kasvoi heti tuplasti seuraavaksi vuodeksi. Ensimmäisen polku-ultrani juoksin 2015 ja maratonin 2011.
Uusivirta oli ensimmäistä kertaa Rukalla.
– Kokemusta on enemmän maantieultrasta. Olen vasta 2013 aloittanut juoksemisen ja siirtynyt aika nopeasti ultriin. Vähän pelottaa, hän myönsi.
Polkujuoksun ja ultrajuoksun harrastajamäärät ovat kasvaneet nopeasti. Yhteisö on tiivis ja lämminhenkinen.
– Tärkeintä on itsensä haastaminen ja omien rajojen kokeileminen. Täällä ultramatkoilla on sellainen henki, että kaikki tsemppaavat toisiaan reitin varrella, Uusivirta sanoi.
– Maratonissa kaikki tuijottavat kelloa. Tämä on omanlainen heimonsa, vinksahtanut alalahko, sanoi Sundström.
Sundströmin mukaan harjoittelu polku-ultramatkoille on vapaamuotoisempaa kuin vaikka maratonille, jossa monet seuraavat tiukkaa ohjelmaa kurinalaisesti.
– Parhaimmillaan otetaan vettä ja makkarapaketti reppuun ja mennään luontoon kävelemään viideksi, kuudeksi tunniksi.
H-hetken lähestyessä mieleen hiipi ristiriitainen tunne siitä, onko kaikki tehty tarpeeksi hyvin. Eväskasseihin oli pakattu monenlaista syötävää, jotta edes joku maistuisi kehon joutuessa äärirajoille. Oli suklaata, energiageeliä ja edellisiltana naapurihuoneessa paistettuja korvapuusteja.
– Jotain on tehty oikein, kun olemme ainakin juoksukuntoisia ja palautuneessa tilassa. Loppua kohti on kevennetty. Matalalla sykkeellä paljon kevyttä liikuntaa, pari kuvaili valmistumistaan.
Puoliltapäivin Sundström ja Uusivirta astuivat lähtöviivalle vajaan 80 muun urheiluhullun kanssa.
– En tiedä onko tuossa kelissä realistista päästä maaliin. Lähdön hetkellä tunnelma on kuitenkin ihan mieletön, kun on kaltaistensa seurassa. Saattaa mennä roska silmään, Sundström sanoi.
