Joulu tuli ja meni taas kerran. Ja jos Maya-kalenteria on uskominen, voi se olla viimeinen, sillä ensi vuonna on odotettavissa kuulemma maailmanloppu.
Minulle joulu on tärkeää yhdessäolon aikaa varsinkin, kun sitä asuu jo tuolla maailmalla ja omaa perhettä vielä ei ole. Olikin mukavaa, kun saman katon alla joulua juhlisti seitsenhenkinen poppoo. Se on nimittäin aika harvinaista herkkua se.
Kummasti sitä palasi niihin lapsuuden jouluihin, kun sai seurata vierestä seitsenkuukautisen tyttösen ensimmäistä joulua.
Näytti tosin lahjapaperi kiinnostavan ja ennen kaikkea maistuvan paremmin kuin itse lahjat, mutta se paperin repimisen riemu oli aivan valtava. Kyllä siinä oli hymy herkässä meillä muilla.
Lapsena sitä odotti joulua aivan erillä tavalla kuin nykyään. Pienenä sitä pohti, mitä paketeista paljastuu, nykyään odotan enemmänkin juuri sitä yhdessäoloa.
Lahjat ovat jo sivuseikka, bonus kaiken hyvän päälle. Mukavaahan niitä on saada, ei siinä mitään.
Itse sain pukin kontista tänä jouluna lähinnä pehmeitä paketteja. Liekö sitten vanhaksi tulemista vai mitä, mutta minulle se sopi vallan mainiosti.
Tosin yhden lahjan Pukki oli unohtanut, nimittäin kuumavesipullon vilukissan varpaita lämmittämään, mutta kaipa se pitää itsellä sitten hankkia.
Tulihan sitä minullakin kirjoitettua Joulupukille, tosin Muorin pyynnöstä. Ja sain melkein kaiken muun, mitä pyysin. Tosin hevonen, siili ja kaksi undulaattia eivät mahtuneet Pukin konttiin.
Mutta mitä joulu olisi ilman harrasta tunnelmaa? Kävin katsomassa Hetki seimen äärellä -kuvaelmaa töiden merkeissä ja kummasti muistoja palasi siitä mieleen.
On nimittäin itsellänikin joskus tullut oltua samaisessa näytelmässä mukana. Ja vieläpä kahdesti.
Olin molemmilla kerroilla enkeli, ensin tavan rivienkeli ja toisella kerralla pääsin lukemaan puhujanpöntöstä.
Isä minut sitten nimesikin pönttöenkeliksi.
Saatoinhan minä siitä nimityksestä hieman suuttua alkuun, mutta nykyään sitä muistelee jo lämmöllä.
Ja mitä olisikaan tunnelma ilman oikeanlaista valaistusta. Hautausmaan kynttilämeri on kyllä sellainen näky, että se on nähtävä aina uudestaan. Kyllä siinä kiire unohtuu sitä katsellessa.
Kotonakin valaistusta pehmennettiin lukuisilla kynttilöillä.
Mitä sitten, vaikka tanskalaisen lehden teettämän tutkimuksen mukaan kynttilän polttaminen sisätiloissa saastuttaa sisäilmaa aivan kuten sisällä polttaminen?
Elämme vain kerran, joten eiköhän eletä sekin kerta täysillä!