Oli hienoa olla mukana lauantaina illansuussa aloittamassa Suomen juhlavuotta Kuusamon etkoilla liikuntakeskuksen piha-alueella. Erityisesti ilahdutti, että paikalla oli runsaslukuisesti juhlijoita ja että tilaisuus tehtiin ja porukalla, kuten paikallisesti asia ilmaistaan.
Suomen sadan vuoden historiaan kuuluu hankalia hetkiä ja vaikeita vuosia, mutta kaikista niistä Suomi on selvinnyt juuri sen vuoksi, että tämä pieni sisukas kansa on osannut puhaltaa yhteen hiileen. Kukin on tehnyt omalta osaltaan enemmän kuin olisi kohtuudella voinut vaatia. Pienistä asioista on osattu olla vahvasti eri mieltä, mutta kun on tullut tarve voittaa iso vastus, olemme kyenneet kokoamaan voimamme.
Suomi ei ole vielä täydellinen maa, kuten ei mikään muukaan maa maailmassa. Kun ulkomailta päin katsotaan Suomea, huomaamme, että muualla ajatellaan meistä enimmäkseen hyvää. Monilla kansainvälisillä mittareilla mitattuna Suomi on maailman huippua. Maailman mittaluokassa katsottuna Suomi näyttäytyy viiden ja puolen miljoonan asukkaan pienenä etuoikeutettujen joukkona.
Menestyksemme perustuu suurelta osin ahkeruuteen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan ja koulutukseen, sivistykseen. Sivistyksen luulisi näkyvän avarakatseisuutena. Nykyisin niin paljon käytetyssä sosiaalisessa mediassa, somessa, avarakatseisuutta on usein varsin vaikea nähdä. Some-keskustelijat riehaantuvat hetkessä jo nettilehden otsikosta perehtymättä itse uutiseen.
Terveellä itsetunnolla varustetut avarakatseiset ihmiset suvaitsevat myös erilaisuutta ja pystyvät rakentavaan vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa. Jos joku asia on huonosti, niin se ei kohene yhtään sillä, että odottaa vain valmista ja huutaa asiasta some-palstoilla.
Alati kamppailen itseni kanssa siitä, missä määrin jokaiseen huutoon ja perättömään väitteeseen pitäisi vastata. Suurinta some-melua näyttävät pitävät he, jotka eivät edes viitsi perehtyä asiaan. Heiltä näyttää myös puuttuvan kykyä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia.
Jos ihmiset keskustelisivat saman pöydän äärellä, he eivät ilkiäisi sanoa toisille niin rumasti kuin somessa, jossa toista ei näe silmästä silmään. Some altistaa kärjekkyyteen. Somen keskustelukulttuuri valitettavasti näyttää siirtyvän myös muuhun. Televisiokeskustelutkin ovat nykyisin usein huutoa ja toistensa päälle puhumista.
Porukalla voimme edes yrittää kohentaa tilannetta. Haastan kaikki mukaan torjumaan some-raivoa. Kun kaikki passiivisina seuraajina olevat ryhmien jäsenet edes kerran kuukaudessa asettuvat some-törkyä vastaan omalla asiallisella ja myönteisellä kirjoituksellaan tai edes herättävällä kysymyksellä, niin uskon jo sen muuttavan tilannetta.
Yhteisönä voisimme paremmin, kun jokainen yksilö on valmis ottamaan vastuuta omista tekemisistään ja ainakin jossain määrin myös muiden tekemisistä. Tasavallan presidentin sanoin: ”Tunne kohtuudella vastuusi, edes omasta itsestäsi.”
Suomi on hieno yhteisö, jonka 100-vuotissyntymävuotta on syytä juhlia puhaltamalla yhteen hiileen ja olemalla sovussa myös somessa.