Po­siol­le haetaan lop­pu­vuo­des­ta uusi elin­kei­no­joh­ta­ja - Ny­kyi­nen yri­tys­toi­min­nan vetäjä siirtyy eläk­keel­le

Posiolla on yrittäjäkentästä lähtevää painetta saada elinkeinotoimintaan uusia avauksia. Kunnan merkittävin ja työllistävin yritys on Pentik Oy. Kuvassa keramiikkatehtaalla työskenneltävä Sami Määttä.
Posiolla on yrittäjäkentästä lähtevää painetta saada elinkeinotoimintaan uusia avauksia. Kunnan merkittävin ja työllistävin yritys on Pentik Oy. Kuvassa keramiikkatehtaalla työskenneltävä Sami Määttä.
Kuva: Picasa

Posiolle haetaan loppuvuodesta uusi elinkeinojohtaja, sillä nykyinen yritystoiminnan vetäjä Antero Lepojärvi siirtyy eläkkeelle.

– Pohdimme kunnassa kahta vaihtoehtoa. Tavoitteena on että marraskuussa pidettävässä valtuuston kokouksessa päätettäisiin, jatketaanko toimintaa nykyiseltä kehitysyhtiön pohjalta vai palkataanko työntekijä kunnanhallituksen alaisuuteen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Lehtiniemi sanoo.

– Tarkoitus on, että palkattava henkilö toimisi jonkun aikaa Antero Lepojärven kanssa päällekkäin.

Lehtiniemen mukaan elinkeinotoimintaa vetämään pitäisi löytää idearikas henkilö, jonka on jalkauduttava yrittäjien pariin. Palkattavan henkilön pitää tehdä arkipäiväistä työtä yrittäjien parissa.

– Yrittäjien parista on tullut arvostelua, ja tämä pitää saada korjattua kun saadaan tehtävään uusi henkilö, Lehtiniemi toteaa.

– Nykyisin keramiikkaan liittyvät hankkeet on hyvin hoidettu, mutta ruohonjuuritason työ on elinkeinopuolella jäänyt tekemättä.

Kunnan nykyinen elinkeinostrategia on tehty vuosille 2013-2017.

Posion kunta ja Posion Kehitysyhtiö Oy ovat tehneet jo vuodesta 2010 toistaiseksi voimassaolevan ostopalvelusopimuksen Posion kunnan elinkeinopalveluiden hoitamisesta. Kehitysyhtiön toimitusjohtajana toimii Antero Lepojärvi, joka samalla toimii myös Posion yritysneuvojana

– Miten sitten tehtävä hoidetaankin jatkossa, kehitysyhtiötä emme ole lakkauttamassa. Jos henkilö valitaan kunnanhallituksen alaisuuteen, siinä tapauksessa kehitysyhtiö jätetään niin sanotusti kellumaan, Lehtiniemi sanoo.

Posion Kehitysyhtiö on toiminut vuodesta 1982. Sen tehtävänä oli alkujaan yhtiöjärjestyksen mukaan edistää Posion kunnan elinkeinoelämää ja monipuolistaa tuotantorakennetta.

Yrittäjien parista on tullut arvostelua, ja tämä pitää saada korjattua kun saadaan tehtävään uusi henkilö.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä