Alakerta | Erkki Ahola / erkki.ahola@koillissanomat.fi
Koillismaalla sunnuntaina riehunut myrsky jätti ihmisiä mottiin, kun puhelimet mykistyivät ja sähköt menivät poikki. Pisimmillään motissa jotkut joutuivat olemaan koko päivän, jotkut jopa aamuvarhaisesta vielä pitkälle iltaan.
Sunnuntain myrsky osoitti, kuinka haavoittuvainen yhteiskunta on, kun tuuli puhaltaa 20-25 metriä sekunnissa ja paikoin, esimerkiksi Pyhätunturilla jopa 37 metriä sekunnissa. Silloin puita kaatuu sähkölinjoille, sähköt katkeavat talouksista ja kännykkämastot heittävät toimimasta. Ihmiset jäävät oman onnensa nojaan.
Matkapuhelin- ja dataliikenneyhteydet olivat sunnuntaina eri puhelinoperaattoreilla mykkänä.
Kun ihmisten mahdollisuus yhteydenottoon ulkomaailmaan täysin katkeaa, on hätä käsillä!
Esimerkiksi Posion terveyskeskuksen vastaanoton puhelimet olivat sunnuntaina mykkänä. Vaikka kunta vaihtoi puhelinoperaattoria kesäkuun alussa, niin sama homma kävi tällekin operaattorille kuin kävi entisellekin eli molemmat operaattorit olivat sunnuntaina mykkänä.
Terveyskeskuksen vastaanotosta eilen maanantaina saamieni ohjeiden mukaan esimerkiksi sivukylällä sairauskohtauksen saavalla, joka ei saa puhelimitse yhteyttä vastaanottoon, tulee ilman mitään odottamisia lähteä saman tien terveyskeskukseen.
Kun puhelin on mykkänä, ja sairauskohtaus tulee, sivukylällä asuvan on tällöin luotettava onneensa, että itsellä on auto tai samassa taloudessa asuu joku toinen autokortin omaava, joka lähtee kuskaamaan lähimpään terveyskeskukseen. Ellei kumpikaan ole mahdollista, on mentävä pihalle ja huudettava apua, ja luotettava taas onneensa, että joku kuulee avunhuudot!
Itselläni meni myös sunnuntaina mykäksi niin työpuhelin kuin henkilökohtainen puhelinkin. Olin sunnuntaina töissä, ja työpuheluita olisi pitänyt soittaa. Niistä oli luovuttava, kun ei tuntienkaan odottamisen jälkeen yhteydet kännyköihini palanneet.
Lehtiniemessä asuva Pasi Revonmäki kertoo lehdessämme tänään julkaistavassa jutussa omasta kokemuksestaan sunnuntailta kun hänellä eivät kännykät eivätkä mokkulat pelanneet.
– Siinäpä soittele 112 jos hätä tulee, Revonmäki toteaa.
Erkki Ahola