Kaupallinen yhteistyö
Kolumni

Puo­lan­ka kuolee pois, mutta se ei haittaa

-
Kuva: Santeri Rahkamaa

Oulun kulttuuripääkaupunkivuodesta huolimatta Puolangalla vietetään tänäkin vuonna pessimismipäiviä. Jokavuotiseen tapaan pessimismipäivät alkoivat tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja ne jatkuvat tasaisen tylsänä joulukuun loppuun asti. Se tosiasia, että Puolanka on Suomen nopeimmin kuoleva kunta, ei muutu tänäkään vuonna, eikä Puolangalla ole maailmalle tai edes Oulun kulttuuripääkaupunkivuodelle paljoa muuta tarjottavaa kuin pessimismi.

Mutta onneksi pessimismiä Puolangalla riittää. Sitä tihkuu raakana jokaisesta puolankalaisesta kivestä ja hakkuuaukealla seisovasta kannosta sellaisena virtana, että koko Suomi hukkuisi kaiken sen negatiivisuuden alle, ellei Puolangan pessimistit ry olisi ottanut pyhäksi tehtäväkseen tuon käsittelemättömän pessimismin jalostamisen mitättömäksi taiteeksi.

Jalostusprosessi on tarkoin varjeltu puolankalainen salaisuus, ja se saattaa sisältää huonoa huumoria, yllättävän laadukkaasti esitettyä musiikkia sekä pienen määrän pähkinöitä. Lopputuloksena on kuitenkin valtakunnallisesti tarpeettoman hyvin tunnettu puolankalainen positiivinen pessimismi.

Pessimismi ymmärretään usein väärin, sillä se virheellisesti nähdään pelkästään negatiivisena asiana. Puolankalaiseen positiiviseen pessimismiin liittyy negatiivisuuden suossa rypemisen sijaan ymmärrys siitä, että pessimisti ei pety. Odotukset pidetään matalana, jolloin paineiden alta pääsee luikahtamaan pois.

Emme siis odota, että Puolangan väkiluvun väheneminen joskus loppuisi, vaan sen sijaan hyväksymme Puolangan kuihtumisen tosiasiana. Puolanka kuolee pois, mutta se ei haittaa. Juhlimme siis Puolangan kuolemaa. Puolangan pessimismipäivät onkin ennakkoon järjestetyt, liikaa pitkittyneet Puolangan hautajaiset.

Tänä vuonna näiden harmaiden hautajaisten juhlallisuuksiin kuuluu liikaa ohjelmaa. Heinäkuussa Pessimismitalon ulkonäyttämöllä nähtävä Ihmemaa Puolanka -musikaali on jo kuudes musikaalimme. Joka vuosi yritämme epäonnistua, mutta jostain syystä kaikissa aiemmissa musikaaleissamme yleisöstä on aina päässyt ainakin yksi nauru. Kuinka noloa.

Vielä suuremmat epäonnistumisen mahdollisuudet meillä on heinä-elokuun vaihteessa järjestettävillä Pohjanoteeraus-festivaaleilla. Koskaan ennen emme ole festareita järjestäneet, joten odotettavissa on, että kaikki epäonnistuu. Festarien ohjelma koostuu myötähäpeää aiheuttavista piirtoheitinkalvosulkeisista sekä ihan oikeiden, valtakunnallisesti tunnettujen pelimannien esityksistä. Yleisöä emme kuitenkaan odota paikalle, sillä muutenhan tapahtuma voisi olla jopa onnistunut.

Myös Puolangalla, Suomen syrjäisimmän maakunnan syrjäisimmässä kunnassa, kesä on lyhyt, ja sitten tulee kaikkien rakastama räntäsateinen syksy. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosikin päättyy jo ihan kohta, mutta pessimismipäivät jatkuvat Puolangalla joka vuosi.

Tommi RajalaPuolangan pessimistit ry:n taiteellinen johtaja
Tapahtumat Oulu2026
Kaupallinen yhteistyö