Tehdäkö töitä vaiko opiskella? Tuon kysymyksen äärellä elää tälläkin hetkellä satojatuhansia suomalaisia.
Monille asian ratkaisee taloudellinen tilanne.
Nuorempana haluaa päästä tienaamaan ensikotia varten sellaisessakin työssä, joka ei välttämättä ole mieleinen. Kymmenen vuoden työuran jälkeen mieleen alkaa tulemaan haaveammatti, joka vaatisi kouluttautumista. Edessä on elämän suuria päätöksiä, mitä valitsee.
Nykyaikana on täysin normaalia, että työntekijä tekee elämänsä aikana monta uraa.
Ihminen kaipaa yhä enemmän vaihtelua ja haluaa kokea uutta. Työntekijät ovat yhä rohkeampia tekemään uravaihtoja erityisesti silloin, kun työllisyystilanne on hyvä.
Varsinkin nuoret tuntuvat olevan rohkeita ja luottavaisia siihen, että aina löytyy töitä, vaikka muutaman vuoden opiskelu katkaiseekin ansioputken.
Itsellä on ammatinvaihdosta hyviä kokemuksia. Lähdin opiskelemaan vakituisesta työpaikasta viestintää 26-vuotiaana.
Se oli irrottautumista vuosia jatkuneesta oravanpyörästä myös siten, että opiskelu vaati muuton pääkaupungista Lappiin.
Edessä oli neljä vuotta opiskelua, mutta olin varma siitä, että tein oikean ratkaisun. Olen edelleenkin samaa mieltä.
Vaikka minulle tarjottiin kesken opiskelujen vakituista työpaikkaa Yleltä, päätin silti käydä kouluni loppuun.
Jos intoa ja jaksamista vain riittää, kannattaa opiskella myös hieman vanhemmallakin iällä.
Uudelleenkouluttautuminen takaa sen, että työhön ei ehdi kyllästymään. Kun työssä viihtyy, työntekijä on myös yhä enemmän läsnä työpaikalla ja hänestä on paljon enemmän iloa kaikille kuin uupuneesta ja motivaationsa menettäneestä kansalaisesta.
Ja jos on jo varhain löytänyt oman alansa, niin silloinkin voi kouluttaa itseään. Tuskin kukaan on koskaan täysin valmis hallitsemaan oman työnsä.