Hiljattain pyöreitä vuosia juhlinut Kuusamon Osuusmeijeri olisi nykylainsäädännöllä jäänyt perustamatta. Toiminta alkoi vuonna 1951 osuuskaupan varastolta, jonne kuusamolaisisännät ryhtyivät kuskaamaan maitotonkkiaan.
Oliko kylmäketju kunnossa? Kiilsikö osuuskaupan varastolla kromi? Oliko lattia aina tahrattoman puhdas? Muistivatko isännät laittaa kertakäyttöiset suojavaatteet päälleen astuessaan ”tuotantotiloihin”? Oliko varastolla riittävä määrä vesipisteitä?
Moniko kuoli tai sairastui vakavasti juotuaan tätä maitoa tai maidosta tehtyä kermaa? Historia ei kerro.
Sanotaan nyt aluksi, että turvallisuus on jätte kiva juttu. Kukaan ei enää sairastu esimerkiksi ruuasta tarttuvaan listeriaan, joka on hengenvaarallinen tauti.
Turvallisuus lisää elämänlaatua tiettyyn rajaan, jonka jälkeen häntä alkaa heiluttaa koiraa. Viimein saunassa saa käydä vain tuoteturvakeskuksen hyväksymään kypärään sonnustautuneena.
Eläinlääkäri Sauli Holmström kiteytti asian: ihmisiä pidetään yksinkertaisina, eikä lainsäätäjällä ole riittänyt usko siihen, että osaamme itse tehdä valinnan ja kantaa siitä vastuun.
Kuusamon ruokapiirin toiminta on viranomaissäännösten valossa katsottuna epäilyttävää toimintaa, koska se perustuu ihmisten keskinäiseen luottamukseen.
Pena kuulee, että Reiskalla kasvoivat tänä kesänä potut niin, että ähke penkistä kuului. Reiska haluaa osasta perunoistaan eroon hyvää hyvyyttään, rahasta ja koska naapuri keljuilee: mitä isommat potut, sen tyhmempi isäntä.
Pena ostaa potut ja syö ne hyvällä ruokahalulla. Ruokapiiri toimii, koska kyseessä on kahden kauppa ja korvapuusti byrokraateille.
Ystävällinen varoituksen sana ruokapiiriläisille. Älkää virallistako toimintaanne, sillä silloin teette elämästänne vaikeata, niin kuin tämän lehden jutusta ilmenee. Esimerkiksi oma virallinen jakelupiste tuo mukanaan kaikki viranomaismääräykset viimeisen pilkun mukaan.
Ruokapiirin tapaisella kansalaistoiminnalla ja perinteisellä kaupalla on omat roolinsa, joita ei pidä sotkea keskenään.
Osuusmeijerin perustamisen aikaan 50-luvulle ei ole paluuta, eikä valtaosalla oikeasti haluakaan. Montako tuoretta vihannesta ja hedelmää lepäsi silloin kaupan laarissa ja paljonko niitä on nyt? Tavaravirtojen suunnaton nopeutuminen ja laajentuminen on tuonut mukanaan yltäkylläisyyden, mutta myös suuret ja kasvottomat tuotantoyksiköt.
Ruokapiiri on kattaus sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia ja idealismia tunnuslauseella ”pieni on kaunista”. Ihmiset hakevat, paitsi hyvää syötävää, myös tunnetta siitä, että edes jokin asia olisi omissa – luomupottujen multaamissa – käsissä.
Keitos maustetaan ripauksella nostalgiaa.
Petri Karjalainen