Heinäkuun lopulla kolumnisti-ystäväni Jouni kirjoitti kulttuurimatkastaan, jolla oli seurueensa mukana ollut rakkauden teillä. Kirjoitus sai minut muistelemaan käyntejäni ja keskustelujani Hervan Eetun luona. Luulen, että varsin monet kuusamolaiset ovat kuulleet puhuttavan Hervan Eetusta, vaikka eivät olisi häntä tavanneetkaan.
Eetu tuli tunnetuksi varsinkin naisasioistaan. Hän toimi ennen viimeisiä sotia ja kuusamolaisten evakkomatkoja nyt rajantakaisten kylien: Sovakylä- Tavajärvi- Paanajärvi postinkantajana jalkapatikassa. Tällaisella postinkantomatkalla Eetu oli poikennut Paanajärven vartioasemalle. Hanna-anoppini hoiti vartioaseman keskusta, Väinö-appeni oli rajamies.
Hanna kertoi: Eetu tuli postin kanssa ja pyysi minua keittämään kahvit. Kyllä minulla oli tukalat paikat: -tunsin, että taitaa alkaa kohta lapsenteko. Soitin sairasmajalle, pyysin hoitajaa tulemaan heti. Siinä minä pukersin lasta, neuvoin kätilöa keskuksen hoidossa ja keitin Eetulle kahvia. Lähtiessään Eetu sanoi:- Jos se on poika, pane Mari ja minut kummiksi. Matti, tuleva mieheni, silloin pukerrettiin ihmiseloa ihmettelemään.
Käylään töihin tultuani ja Liikasenvaaran kyläläisiin tutustuessani kävin tietysti myös Eetun ja Marin mökissä. Mari oli siisti ihminen ja harvinainen siinä mielessä, että osasi laittaa sieniruokia. Mari siirtyi muisteltavien joukkoon, mutta mie jatkoin käyntejäni hoitajana Eetun luona. Säännöllisin välein kävin Eetua tervehtimässä, saman kaavan mukaan käyntini menivät. Tarkistin Eetun voinnin, lääkkeet, mittasin verenpaineen. Sen jälkeen Eetu pyysi keittämään kahvit: tiesin kyllä minkä vuoksi. Eetu itse kahvia keittäessään lisäsi vain vettä entisten sakkojen päälle. Mie tyhjensin pannun, pesin hyvin ja keitin puhtaaseen veteen kahvit.
Kahvitellessamme kuuntelin, kun Eetu kertoili ja filosovoi. Eetulla oli selkeä, kaunis käsiala.- Ootappa vähän aikaa, kirjoitan kirjeen ja sinähän viet sen postiin. Joskus Eetu sanoi, mitä hän rakkauskirjeissään kertoi.
Ne on kuule, ne rakkauven polut niin kiemuraiset, ne on melekein kuin tuo Oulanka, kiemura näyttää syövän ittensä. Niin se on rakkauski, sitä pittää osata hellästi taivuttaa ja oikoa miulusaksi. Eipä minulla siihen ollut vastaan panemista, asiantuntijan sanoihin. Eetuhan sai rakkauskirjeillään naiset tykönsä. Melkein aina, kun tein poislähtöä Eetun luota, hän sanoi: - Ei kait se sinun miehesi ole mustasukkainen, kun minun luona käyt? Nauroin ja sanoin: No, ei suinkaan Matti kummilleen ole mustasukkainen, hoitajanahan mie täällä käyn.
Ei minusta tullut rakkauskirjeiden kirjoittajaa, vaikka niin hyvän opin sain. Alkuaikoina Käylässä sanoin kaikille: - minun suuri rakkauteni on Oulanka.
Ja kysyttäessä minulle mieluisinta paikkaa Kuusamossa, oli vastaukseni selvääkin selvempi: -Taivalköngäs on koti, Konttainen on äiti, Purkuputaanköngäs on rakastettu. Näin mystifioin minulle tärkeät paikat.
Mennä kuulla kävin ystävieni kanssa mustikkareissulla Huotinlammentien varressa. Pitkästä aikaa niissä maisemissa, vaikka nuoruudessani ramppasin niillä seuduin useinkin. Vanha rakkaus ei ruostu. Tarvitsee vain istua kannon tai kaatuneen puunrungon päällä ja katsella Oulangan uomaa. Tunne on sama kuin istuisi oman kullan kainalossa.
Mattikin on jo muisteltavien joukossa. Meille molemmille rakkaassa metsässä kävellessäni tunnen kuinka Matti pilvenlongalta seuraa puuhiani. Mie lähetän viestejä takaisin ja puhun asiani Yläkerran Isännälle. Muistelen Hervan Eetun sanoja rakkauden kiemuraisista poluista. Eetu sanoi myöskin: - Muista sinä miehesi vanhan kummin sanoja. Koskaan ei ole liian vanha rakastumaan ja rakastamaan. Vanhakin saa rakastaa.