Edellisessä jutustelussani kerroin nuorimmaisen jälkikasvuni tasavuosisynttärimatkamme ensimmäisestä välietapista New Yorkista. Ei siitä kaupungista sen enempää, kuin että jäi harmittamaan kun emme pyrkiytyneet The Trump Buildingiin. Ohi vain käveltiin. Pilvenpiirtäjä ei mahtunut yhteen valokuvaan. Se on yksi tulevan presidentin omistuksista, ja sinne kenties olisi voinut vielä turistikin päästä, kun vaalit olivat vielä edessäpäin ja gallupvoittaja ei ollut suinkaan Trump.
Matkamme jatkui sitten liki mantereen toiselle laidalle Las Vegasiin. Tämä autiomaahan rakennettu miljoonakaupunki sai alkunsa Nevadan osavaltion laillistettua uhkapelin. Tiettävästi Mafia haistoi tulevat rahavirrat ja alkoi tukea ensimmäisten hotellien rakentamista. Niitä tulikin sitten paljon ja vain mielikuvitus oli rajana. Samalla kävelyretkellä voikin pistäytyä Eiffel-tornin juurella Pariisissa, Vapaudenpatsaalla New Yorkissa, Hollywoodissa, Luxorin pyramiidilla Egyptissä, Ritarilinnassa, Venetsiassa, Aarresaarella ja Caesarin palatsissa muinaisessa Roomassa. Oli toinen toistaan suurempia hotelleja, muutamissa neljä-viisituhatta huonetta ja niiden hinnat olivat kohtuullisia, koska lähes jokaisessa hotellissa oli oma rahasampo, kasino.
Kasinot olivat auki yötä päivää. Ja näytti siltä, että ihmisten ajantaju oli tarkoituksella häivytetty. Ei ollut kelloja seinillä, eikä ikkunoita joista olisi tullut luonnonvaloa. Taustamusiikkina soi hiljainen houkutteleva rahankilinä. Pokeripöytien ääressä näkyi kaikenlaista väkeä. Iltaisin oli Bond-filmeistä tuttuja smokkipukuisia herroja iltapukuisine daameineen. Aamuisin taas näkyi todellisia illanvirkkuja, silmät ristissä yksikätistä rosvoa konemaisesti veteleviä, koko yön ilmaisia drinkkejä nauttineita apaattisia hahmoja.
Hotellit olivat rakentaneet erilaisia ulkoilmaohjelmia, ”vetonauloja”. Yhtä hotellia kiersi vuoristorata, toisen pihalla purkautui tulivuori, kolmas järjesti turnajaiset. Merirosvolaivojen taistelunäytös oli peruutettu. Eräässä elokuva-alan mahtihotellissa oli näytillä leijonia. Eivät näyttäneet voivan erikoisen hyvin.
Tyylikkäin oli mielestäni Bellagio-hotellin musiikin mukaan tanssivat vesisuihkut.
The Venetian, Venetsia oli mielenkiintoinen. Pyhän Markuksen torin näkymät olivat melkein aidot, samoin kuin huokausten sillat ja kanaalit niissä hiljaa lipuvine gondoleineen. Kaikki kauniisti sinisen taivaan ja valkoisten poutapilvien alla. Taivas pilvineen oli tosin maalattu kattoon.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)
Kaksi onnellisen näköistä nuorta paria istui gondolissa ja silminnähden nautti aidosta venematkasta. Gondolieeri raitapaidassaan, olkihatussaan ja punaiset liinat vyöllään ja kaulassa lauloi paatoksella tuttua italialaista oo soole miioaan mikrofoni paidan kaulukseen piilotettuna. Oli melovinaan mutta painoi sitten jalallaan huomaamatonta kytkintä ja kas kummaa, venho lähti liikkeelle perässään sähkömoottorin potkurinvana.
Suurimmilla hotelleilla oli omat konserttisalit, ja koska kasinot tuottivat yllin kyllin rahaa, niin oli varaa palkata kuuluisimmat esiintyjät ja superstarit.
Vaihtelua Las Vegasin epätodellisuuteen ja keinotekoisuuteen toi käynti noin 50 km päässä sijaitsevalla Hooverin padolla. Se rakennettiin Colorado-jokeen 1930-luvulla. Sen yläpuolelle muodostui suuri tekojärvi, josta saadaan vettä muuten kuiville alueille. Pato torjuu tulvia ja tuottaa sähköä ympäröiville osavaltioille, enin osa menee Kaliforniaan. Tietysti Las Vegasin valomainokset saavat osan sähköstä. Ja hotellien uima-altaat osan vedestä.
Pato on reilut kaksi sataa metriä korkea ja juurestaan samat pari sataa metriä paksu. Se on tehty betonista ja oppaan kertoman mukaan betoni ei ole vieläkään kovettunut joka paikasta. Työ oli vaarallista ja tapaturmia sattui. Työsuojelu oli alkutekijöissään. Niinpä kekseliäät työläiset kehittivät työmaakypärän. Pantiin päällekkäin kaksi paksua huopaista baseball-lippalakkia, toisen lippa eteen ja toisen taaksepäin ja imeytettiin siihen kuumaa pikeä, joka sitten kovettui. Näin alkeellinen kypärä suojasi ainakin pienimmiltä kiviltä.
Synttärimatkasta kun oli kyse, niin tietysti siellä käytiin syömässä. Lapsena opetettiin kotona, että lautanen syödään aina tyhjäksi. Jälkikasvu sai viimein tajuamaan, että kaikkea ei täällä ole tarkoitettukaan syötäväksi. Alkupalalautanen olisi kotona riittänyt neljälle.
Kuuluisassa pihvipaikassa oli eteisen seinien täydeltä awardeja ja sertifikaatteja. Edellisistä ähkyisistä syöntikokemuksista varovaisena tein virheen, tilasin kalaa. Se hävisi selvin numeroin Kuusamonjärvestä pyydetylle voissa paistetulle haukifileelle.
Jouko Pätynen Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hammaslääkäri