Vastaapa siinä viidentoista sentin koroissa ja täydessä tällingissä, tai pahimmassa tapauksessa bikinisillään, kysymykseen maailman parantamisesta.
Voi että Miss Suomi -kilpailun finalistien vastauksia jaksettiin pilkata. Jokainen kaunotar asetteli vuorollaan sanansa odotusten mukaisiksi, toivoi maailmaan rauhaa, puolusti eläinten oikeuksia ja hymyili kauneinta hymyään.
Maailmanrauhasta puhuminen missikilpailuissa tuntui vielä muutama vuosikymmen sitten kornilta ja muutenkin kauneuskilpailuissa moisten kysymysten kysyminen typerältä, ihan kiusaamiselta.
Eipä tunnu enää. Kaikkien pitäisi aina ja kaikkialla toivoa maailmaan rauhaa, niin epätoivoiselta kuin se tuntuukin ja niin epäuskottavalta kuin se kuulostaakin. Jos lakkaamme toivomasta ja hymyilemästä, kaikki on mennyttä.
Rauha on hankala asia. Se on kaikkien asia, eikä kenenkään asia erikseen. Sellaisista asioista huolehtiminen tuppaa jäädä tekemättä. Niin kuin esimerkiksi tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen.
Tähän pitäisi muotoilla mielipiteitä ja analyysejä YK:n keinoista puolustaa maailmanrauhaa ja ihmisoikeuksia, unohdetusta rauhanliikkeestä ja maailmanlaajuisesta terrorisminvastaisesta työstä, mutta ei pysty. Ei jaksa ajatella isosti, kun inhimillinen kärsimys on niin lähellä. Mieleen tulevat Aleppon lapset, jotka lakkasivat itkemästä ja istuvat vain verissä päin, terroristi-iskut, joiden julmuudella ei näytä olevan mitään rajaa ja ampumistapaukset Suomessa.
Päättymässä on kamala, kamala vuosi.
Ehkä rauhaa pitääkin tehdä ajattelemalla pienesti. Niin, että jokainen laittaa itse oman kuppinsa tiskikoneeseen ja auttaa niitä, jotka eivät siihen pysty. Jospa jokainen pitäisi kohdaltaan huolen siitä, että ihmisoikeudet toteutuvat.
Toinen perintöprinsessa voisi vastustaa näkyvästi koulukiusaamista ja ensimmäinen perintöprinsessa puhua ihmisten samanarvoisuudesta. Lehdistön ihannetytöksi valitaan Posion kunta, joka ottaa vastaan pakolaisia Syyriasta.
Miss Suomi, toivon samaa kuin sinä, maailmanrauhaa.