Kalle Päätalon Tampereen kodin kirjasto sijaitsee nykyisin Taivalkoskella Päätalo-instituutin tiloissa. Sitä tutkiskelemalla saa vahvistusta mielikuvalle, joka Päätalosta on vuosien varrella muodostunut, mutta toisaalta löytää myös piirteitä, jotka monipuolistavat hänen henkilökuvaansa.
Kokonaisuus on laatuisa ja suorastaan ennakkoluuloton. Monelta merkittävältä kirjailijalta, jota ei äkkiseltään yhdistäisi Päätaloon, on yksi tai useampia teoksia, esimerkiksi Franz Kafkalta, Jean-Paul Sartrelta, Norman Mailerilta ja Pentti Saarikoskelta.
Painotus on kotimaisessa kirjallisuudessa, mutta myös käännöskirjoja mahtuu mukaan, erityisesti venäläisiä klassikkoja, vaikkapa Maksim Gorkia ja Ivan Turgenevia.
Varsinkin kirjailijanuransa alussa 1960-luvulla Päätalo näyttää seuranneen tarkasti suomalaisen kirjallisuuden viimeisimpiä virtauksia. Veijo Mereltä, Antti Hyryltä, Markku Lahtelalta ja Timo K. Mukalta löytyy kaikilta laaja otos keskeistä tuotantoa.
Viihdekirjallisuutta Päätalon kirjastosta ei juuri löydy jokusta dekkaria lukuun ottamatta – ellei sotakirjoja sitten lasketa viihteeksi. Niitäkään ei Päätalon kirjastossa ole mitenkään korostetusti, ei myöskään eräkirjallisuutta, joka rajoittuu lähes pelkästään A. E. Järviseen ja pariin muuhun alan klassikkoon.
Tunnetuimmat työläistaustaiset suomalaiskirjailijat ovat hyvin esillä Toivo Pekkasesta Samuli Paroseen ja Olavi Siippaisesta Hannu Salamaan. Väinö Linnan kaikki teokset ovat itsestään selvästi kokoelmassa mukana.
Kivikovien klassikkojen suuri määrä herättää kunnioitusta. Erityisen runsaasti on Aleksis Kiven, Juhani Ahon, Maiju Lassilan ja Joel Lehtosen teoksia.
Päätalon kirjailijakuva on korostuneen miehinen, mutta kirjastonsa perusteella hän on osannut antaa arvon myös naispuolisille kollegoilleen. Eila Pennanen (16 teosta) ja Eeva Joenpelto (7 teosta) ovat olleet suurimmat suosikit, mutta pitkät rivit romaaneja on myös Anu Kaipaiselta, Kerttu-Kaarina Suosalmelta, Venny Kontturilta ja Tuulikki Soinilta.
Yksi kirjailija nousee kuitenkin määrällisesti yli muiden: Mauri Sariola, 27 romaania.
Päätaloa ja Sariolaa yhdisti monikin asia: he olivat saman sukupolven sodan käyneitä miehiä, he aloittivat uransa kirjoittelemalla erilaisiin ajanvietelukemistoihin ja he julkaisivat esikoisteoksensa suurin piirtein samaan aikaan.
Erojakin on: Sariola oli nopea, impulsiivinen kirjoittaja, joka julkaisi parhaimmillaan neljä teosta vuodessa, kun taas Päätalo teki omaa työtään hitaasti ja pikkutarkasti, perinpohjaisuudella, jonka hän oli rakennusmestarin työssään omaksunut.
Miesten luonteiden erilaisuutta kuvaa hyvin Apu-lehdessä vuonna 1969 julkaistu Irja Sievisen artikkeli, jossa edellisvuonna eniten tienanneilta kirjailijoilta kysyttiin, mihin he aikoivat käyttää palkkionsa. Sariola, jonka tulot olivat tuolloin yli kaksinkertaiset Päätaloon verrattuna, vastasi: ”Minun pitää nähdä tausta ennen kuin voin sovittaa tapahtumat sinne. Eräitten kirjojeni vuoksi jouduin matkustamaan Hangolta Utsjoelle. Reissaamaan puoli vuotta. Arvatkaapas mitä se maksaa? Jumankauta… On tehtävä vekselivelkaa.”
Päätalo sen sijaan suunnitteli Tampereen Messukylän talonsa laajennusta: ”Tehdään iso olohuone ja kylpyhuone. Siihen menee pääosa käteen jääneistä tuloista. Lopuilla eletään.”