Kolumni

Rauno Riekin kolumni: Kuka tappoi uusvasemmistolaisen radikaalin idealismin ja toi sen tilalle kyyniset arvot ja rahan palvonnan?

-
Kuva: Mikko Halvari

Nuorena minua kiinnostivat kaikenlaiset kumoukselliset aatteet. Aloin seurata amerikkalaisen nuorisoradikalismin vaihtelevia ilmentymiä jo teini-iässä.

Yksi varhaisista tutustumisistani 1960-luvun hippi- ja sen poliittisesti tiedostavampaan jippi-ideologiaan tapahtui Jarkko Laineen toimittaman Underground-valikoiman (1970) avulla. Tunnetuimpia amerikkalaisia jippejä oli Jerry Rubin (1938−1994).

Rubin oli vuonna 1967 perustetun Youth International Party -ryhmän perustaja ja johtaja. Kirjoituksissaan Rubin esiintyi hauskasti ääriradikaalina: ”tarvitaan uusi sukupolvi kiusankappaleita uusi sukupolvi ihmisiä jotka ovat kaahoja kreisejä tajuttomia (…) ihmisiä jotka polttavat dollarin seteleitä ihmisiä jotka polttavat maisterin paperinsa” (suomennos Jarkko Laineen).

1970-luvulla Rubin jättäytyi pois politiikasta ja vaihtoi jippiyden juppiudeksi. Hän sijoitti kaukonäköisesti Appleen ja oli vuosikymmenen lopulla monimiljonääri.

Jerry Rubinin ikä- ja aatetovereita oli englantilainen säveltäjä Cornelius Cardew (1936−1981). Cardew oli poliittisesti lähinnä maolainen ja antoi sävellyksilleen sellaisia nimiä kuin Smash the Social Contract ja Red Flag Prelude. Cardewin näkemykset eivät 1970-luvullakaan pehmenneet vaan hän nimitti sekä David Bowieta että punkkareita fasisteiksi.

Laulustaan Nature Boy muistettava Eden Ahbez (1908−1995) oli Cardewin tapaan säveltäjä, mutta elämänasenteeltaan suurin piirtein tämän vastakohta.

Ahbez oli ikihippi, joka nukkui yönsä ulkosalla ja kirjoitti nimensä eden ahbez, koska hänen mukaansa vain Jumalan nimi piti kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Kun poliisi tuli herättelemään ahbezia makuupussista aamulla puistossa kysyen, eikö tuollainen elämäntapa ollut hullua, ahbez osoitti töihin jonossa ajavia autoilijoita ja sanoi: ”Nuo ovat hulluja, minä olen järkevä.”

Samaa maata oli myös amerikkalainen runoilija ja elokuvantekijä Piero Heliczer (1937−1993). Heliczer oli avantgardisti, jonka runot edustivat surrealismia ja elokuvat 1960-luvun undergroundia. Heliczerillä oli kuuluisia ystäviä: pop-taiteen ikoni Andy Warhol esiintyi hänen elokuvassaan Joan of Arc.

Heliczer ehti elämänsä aikana asua Roomassa, New Yorkissa, Pariisissa ja Normandiassa. Viime vuotensa hän asui asuntoveneessä Amsterdamissa.

Mikäkö yhdistää – radikalismin lisäksi – näitä neljää henkilöä? He kaikki kuolivat jäätyään, eri aikoina ja eri paikoissa, auton alle.

Myös ranskalainen, myyttien tutkijana tunnetuksi tullut filosofi Roland Barthes (1915−1980) kuoli samalla tavoin, tultuaan pakettiauton yliajamaksi.

Olenkin miettinyt, voisiko radikalismilla ja taipumuksella jäädä auton alle olla jotain yhdistävää tekijää. En ole pohdiskelussani ainoa, sillä ranskalainen kirjailija Laurent Binet julkaisi pari vuotta sitten suomeksikin käännetyn romaanin Kuka murhasi Roland Barthesin.

Yhtä hyvin minä siis voin kysyä, kuka murhasi Jerry Rubinin, Cornelius Cardewin, eden ahbezin ja Piero Heliczerin. Yhteinen kuolinsyy on tietysti vain julmaa sattumaa, mutta kyllä siitä muodikkaan spekulatiivisen salaliittoteoriaromaanin saisi aikaiseksi. Samalla voisi pohdiskella, mikä tappoi uusvasemmistolaisen radikaalin idealismin yleisemminkin ja toi sen tilalle kyyniset arvot ja rahan palvonnan.