Kolumni

Reijo Jokisen kolumni: Valmentajana neljänä päivänä viikossa, pari kertaa päivässä - Lopputuloksena on virkeä mieli ja hymyssä oleva suupieli

-
Kuva: Mikko Halvari

Neljänä päivänä viikossa, pari kertaa päivässä. Mikä se semmoinen on? Tuon verran tulee ainakin käytyä liikuntakeskuksessa pitämässä eri lajien harjoituksia syksyn ja kevään aikana. Jos lisätään vielä eri lajien otteluiden / sekä erilaisten tapahtumien seuraamiset, niin määrä jonkin verran muuttuu.

Tiistaina, keskiviikkona sekä torstaina aamuisin ennen kahdeksaan suuntaan askeleeni kohti liikuntakeskusta, jossa ovat vuorossa akatemian aamuharjoitukset. Samaan aikaan meidän kanssa ovat muun muassa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian väki ja eri koulujen koululaiset kuntoansa kohottamassa hallin tiloissa. Itselläni ryhmään kuuluu 43 eri lajien urheilijaa, joista harjoituksissa käy päivästä riippuen 25 – 30 henkeä. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa taitaa kaikkiaan olla yli 50 urheilijaa. Hyvin olemme saaneet järjestettyä harjoitukset niin, että käytämme yleisurheilutilaa ja sali neljää. Lisäksi hallin muutkin tilat ovat tarvittaessa hyödynnettävänä esimerkiksi spinningsali.

Edellä mainittujen päivien iltoina on myös suuntani liikuntakeskus. Tiistaina ovat vuorossa yleisurheiluharjoitukset, keskiviikkona jääkiekkoilijoiden treenit sekä torstaina naisvoimistelijoiden Reijot ja niiden perään yleisurheiluharjoitukset. Viikon päättää sunnuntaisin olevat yleisurheiluharjoitukset.

Voisin sanoa, että suht hyvin on ”hallittu” asiat. Tähän asti on ainakin sujunut kivasti. Olen ollut tyytyväinen urheilijoiden tekemisiin. Voihan aina ajatella, että paremminkin voisi tehdä. On kuitenkin huomioitava, että ryhmissä on eritasoisia ja erilaisia tavoitteita asettaneita nuoria urheilijoita. Jokainen heistä tekee omalla tavallansa.

Itse koitan parhaani mukaan kannustaa, ohjata ja antaa oikeanlaisia ohjeita, jotta kehitystä tapahtuisi. Samalla tulee esille muitakin asioita kuin vain urheilu. Niin moni juttu vaikuttaa harjoitteluun, ei ainoastaan kova treenaaminen vie eteenpäin. Eri ryhmissä on myös eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia / naisia ja miehiä. Sitä kautta on harjoittelussa sekä harjoituksissa huomioitava ja ohjattava eri tavalla.

Perusasiat ovat ja pysyvät. Kuitenkin on myös mietittävä eri lajien vaatimuksia, eri-ikäisten harjoittelua yms. Ehkäpä siinä onkin se juttu, miksi jaksaa yhä suunnata hallille. Aina on jollakin tavalla erilaista ja samalla voi itsekin oppia jotain uutta. Mielestäni valmentaja ei koskaan ole valmis, vaan pientä kehitystä on tapahduttava esim. toisten valmentajien touhuja seuratessa ja ajatuksia vaihdettaessa. Tämän saman asian toi esille mm. Huuhkajien valmentaja, Markku Kanerva, hienon ja historiallisen pelin jälkeen.

Joskus miettii harjoitusten jälkeen, miksi joki asia sujui ja toinen ei taas oikein onnistunut. Yleensä huomaa, mitä olisi voinut tehdä eri tavalla. Siinähän samalla oppii. On myös myönnettävä itselle, että tuli tehtyä vähän huonosti. Ei muuta kuin ensi kerralla homma on hoidettava paremmin.

Useasti tuntuu, että suurin tehtävä on saada itse urheilijat oivaltamaan tiettyjen asioiden tärkeys. Ei kukaan voi tehdä toisen puolesta esim. kestävyyttä tai liikkuvuutta yms. Sama asia tulee esille muissakin päivittäisissä asioissa. Itse on työnsä / koulunsa hoidettava. Melko varmasti tekemisiin tarvittaessa saa apua ja neuvoja mikäli on halukas sitä pyytämään.

Liikuntakeskuksessa käydessä yleensä tulee juteltua muidenkin siellä olevien kanssa. Aiheina ovat yhtä hyvin muutkin asiat kuin vain urheilu. On selvää, että helpostihan se juttu urheiluun kääntyy. Monia kertoja olen kuullut, että sinä se vaan jaksat touhuta urheilun parissa. Pysyyhän siinä itsekin virkeämpänä. Apuna voin olla niin kauan, kun mukaan kelpuutetaan.

Voinkin hyvillä mielin sanoa, että käyttäkää monitoimihallin palveluja kaikin puolin hyväksi. Luulen, että siitä on kaikille hyötyä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Virkeä mieli, hymyssä suupieli.