Tutustuin viikonvaihteessa australialaiseen turistiin, joka oli käynyt Riisitunturilla. Hän kertoi, että Riisiltä ei löytynyt yhtä ainoata Pokémonia! Hiiripöllön tai muita luonnon ihmeitä sieltä kyllä voi löytää. Kitkajärven upeat maisemat saattavat jäädä huomaamatta, jos yrittää etsiä näitä kirjavia taskuhirviöitä kännykkänsä läpi tuijotellen.
Nuori mies oli tietenkin pelannut uutta Pokémon Go -mobiilipeliä, johon ovat hullaantuneet jo miljoonat käyttäjät ympäri maailman. Esimerkiksi Yhdysvalloissa peli on aiheuttanut suorastaan massahysteriaa ja ainakin Floridasta raportoitiin tapauksesta, jossa joku oli ampunut autovarkaiksi luulemiaan Pokémon-pelaajia.
Peli tosin julkaistiin Suomessa vasta viikonvaihteessa, joten ehkä jo tässä vaiheessa Pokémonit ovat löytäneet Riisitunturillekin. Ikävä kyllä en tunne näiden virtuaaliolioiden sielunelämää, mutta kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan.
Maanantaiaamuna vastaan käveli nuori pariskunta kännyköihinsä uppoutuneina. Poika iloitsi löytäneensä Rattatan. Voi sitä onnea. Kesäaamu, nuori rakkaus ja Pokémon Go.
Jos olisin yhtään ajassani mukana, niin osakesalkussani lihoisi paraikaa painava tukku Nintendoa. Pokémon-pelin jättisuosio nimittäin sinkautti peliyhtiön osakkeet rakettimaiseen nousuun. Kuitenkin Pokémonien uusi tuleminen oli yllätys niin minulle kuin varmasti monelle muullekin.
Omalle sukupolvellenihan Pokémonit ovat jo vanha juttu. Kun minä olin nuori, Pokémonia pelattiin korteilla. Se olikin muuten melko hyvä korttipeli. Oli minulla joku tietokonepelikin Pokémoneista, mutta se ei ole jäänyt yhtä viihdyttävänä mieleen. Suurelle yleisölle Pokémon tuli tutuksi Ash Ketchumista ja Pikachusta kertovasta tv-sarjasta. Alkunsa Pokémon sai kuitenkin nimenomaan videopelistä, joka julkaistiin kaksikymmentä vuotta sitten.
Pokémonin taika perustuukin nostalgian ja uudenlaisen pelimekaniikan cocktailiin.
Jos Pokémon Go olisi julkaistu kun olin teini-ikäinen, olisin varmassti hurahtanut siihen muiden mukana. Nyt alan olla jo kalkkeutunut ja taipuvainen ajattelemaan niin, että virtuaalihirviöiden jahtaaminen kännykällä on melko turhanpäiväistä toimintaa.
Enemmän arvostan heitä, jotka keräävät sankoittain hilloja ja kävelevät niiden perässä kymmeniä kilometrejä. Nyt todellakin käydään keskustelua, jossa marjastus ja Pokémonit on laitettu vastakkain.
Varmasti monessa Koillismaankin pirtissä vanhemmat tai isovanhemmat toivovat, että saisipa tuon jälkikasvun hillasuollekin samanlaisella kaikki kerätään -mentaliteetilla.