Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Kuusamon kultakaivos-yvan ensimmäinen esittelytilaisuus ei kehuja kestä. Valtuustosali oli väenpaljoudelle liian pieni, alustukset liian pitkiä, keskustelulle jäi liian vähän aikaa, mikrofonit reistailivat, eikä puheenjohtaja kyennyt pitämään tilaisuutta näpeissään. Joitain kysymyksiä jäi vastausta vaille ja muutamien puhujien kysymykset eivät olleet kysymyksiä, vaan esitelmiä. Eikä olisi ollut liikaa vaadittu, että englanninkielisen osuuden olisi tulkannut ammattilainen.
Tilaisuudessa ei käytetty ainoatakaan kaivosta puoltavaa puheenvuoroa. Kriittiset puheenvuorot saivat raikuvat taputukset.
Kaivoksen vesistövaikutuksen kannalta olennaista on rikastamon sijoituspaikka, ja sitä ei kukaan halua omille kulmilleen. Yvan mukaan rikastamosta puretaan puhdistettuja prosessivesiä lähivesiin noin kolmen vuoden välein.
Posion metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Höyhtyä ilmoitti, että kuusamolaiset saavat tonkia kultaa niin kuin lystäävät, mutta posiolaiset eivät tule hyväksymään rikastamoa Maaninkavaaraan. Höyhtyä sanoi, että posiolaiset nostavat ”kuusamolaisen itsekkyyden” mielellään esiin kansallisessa ja kansainvälisessä mediassa, jos tätä lähdetään yrittämään
Yhtään helpommalta ei näytä kaatopaikan liepeillä. Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta haki puhdistettujen jätevesien purkulupaa Soilun ja Maunujärven suuntaan parikymmentä vuotta, mutta lupa evättiin korkeinta hallinto-oikeutta myöten.
Juomasuolle, Kitkajoen valuma-alueelle, sijoitettuna rikastamo herättää ankaraa vastustusta, vakuutettiin ratkaisun turvallisuudesta yva:ssa mitä hyvänsä.
Juomasuo ja Rukan ympäristö on mahdollisimman hankala paikka kaivostoiminnalle, enkä näillä tiedoin lähtisi kaivosta avaamaan. Näköpiirissä olevat riskit ja vastukset suhteessa hyötyihin ovat liian suuret.
Vaikeinta Kuusamon kaivoskiistassa on luovia ristiriitaisen tiedon meressä.
Kuvittele itsesi tienristeykseen. Toiseen suuntaan kulkiessa kriittisyys kaivosyhtiötä, yvaa ja viranomaisia kohtaan kasvaa kasvamistaan. Tien päästä löytyy täydellinen epäluottamus kaikkeen: viranomaiset huijaavat, konsulttifirma huijaa, salaliittoja kukkii siellä ja täällä.
Toista polkua kulkien luottamus kasvaa, kunnes se jossain vaiheessa muuttuu kritiikittömäksi uskoksi siihen, että mitään ikävää ei tapahdu.
Missä pisteessä järkevä kriittisyys muuttuu hysteriaksi tai toiselta puolen luottamus typeräksi sinisilmäisyydeksi? Sanojia riittää, mutta kenen puheisiin voi luottaa?
Petri Karjalainen