Eduskuntavaalien yllättävää tulosta on makusteltu pari päivää meillä ja muualla. Kotimaassa perussuomalaisten mahtivoittoa on toistaiseksi käsitelty varsin maltillisesti ja jopa yllättävän rauhallisesti. Lienevätkö persujen kiihkeimmät vastustajat vielä sen verran tainnoksissa tuloksesta, etteivät ole kunnolla saaneet sanaa suustaan.
Mutta naapurin puolelta on jo kiiruhdettu antamaan lausuntoja, joille ei voi kuin nauraa hekottaa. Komeimman rimanalituksen teki heti vaalien jälkeisenä päivänä Ruotsin television toimittaja, jonka mielestä ”vaalitulos antaa kuvan uudenlaisesta Suomesta, jossa ei enää puhuta ruotsia, ja joka suhtautuu vihamielisesti ympäröivään maailmaan”.
Tietääkseni perussuomalaiset eivät ole kriminalisoimassa ruotsin tai minkään muunkaan kielen puhumista Suomessa. Sen sijaan monet muut tahot tuputtavat suomalaiseen kouluopetukseen yhä pakkoruotsia, josta ei ole höykäsenkään hyötyä valtaosalle kansasta.
Ruotsin kielen asema ei ole millään tavalla uhattuna Suomessa. Lukekoon sitä jokainen, joka haluaa. Minäkin luin aikoinaan ja osaan sitä ganska bra. Toinen asia on, tarvitsenko tuota taitoa juuri koskaan.
Jaa, tarvitsinhan minä kerran 80-luvulla. Olimme opiskeluaikoina tulossa Turusta lomalle Kuusamoon, kun serkkupojan Datsunista loppui bensa jossakin Vaasan tienoilla. Ainoana toisen kotimaisen kielen taitajana menin kysymään paikalliselta mieheltä, josko hän antaisi kyydin muutaman kilometrin päässä sijainneelle huoltoasemalle. Mies vastasi suunnilleen siihen tapaan, että åka skidor till fittan ja kaasutti pois. Sen jälkeen meistä jalkavin juoksi hakemaan kanisterillisen bensaa.
Väite vihamielisyydestä on vähintäänkin yhtä hölmö ja pahasti paisuteltu. Jokaisessa poliittisessa ryhmässä ja muissakin ryhmittymissä on yksilöitä, jotka ovat kärkkäitä sanomaan asiasta kuin asiasta. Kun näitä yksilöiden sanomisia yleistetään ja tulkitaan jopa tahallaan väärin, johtopäätöksissä ollaan varsin kaukana todellisuudesta.
Parhaiten nämä aiheettomat epäilykset ja pelot persuja kohtaan puki sanoiksi Kihniön pikkukunnasta kansanedustajaksi valittu Lea Mäkipää, joka totesi maanantaina, etteivät perussuomalaiset ole sen huonompia tai pelottavampia ihmisiä kuin ketkään muutkaan.
Valtakunnan uuden hallituksen muodostaminen tulee olemaan mielenkiintoinen tapahtumasarja. Kaikki puoluejohtajat ovat jo kiirehtineet sanomaan, että vaalituloksen perusteella perussuomalaisten kuuluu olla tulevassa hallituksessa, ilmeisesti yhdessä kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kanssa.
Hallituksen muodostaminen on tunnetusti kompromissien tekoa, ja erityisesti nyt, kun ei ole yhtä selvästi suurinta puoluetta.
On mielenkiintoista seurata, kuinka paljon ja mistä asioista kukin tuleva hallituspuolue joutuu tinkimään. Perussuomalaisilla on varmasti kaikkein piukin paikka, kun kansa antoi sille melkoisen muhkean mandaatin. Äänestäjät odottavat muutosta, mutta tuleeko sitä ja missä mittakaavassa.