Juna Rovaniemeltä Helsinkiin kolkutteli pitkin hämärtyvää Pohjanmaata. Ravintolavaunu on tyhjä. Vain minä kahvikuppini kanssa. Sisään astuu kaksi iäkästä romania, mies ja nainen ja silloin alkaa tapahtua.
Ravintolavaunun myyjä sättii pariskuntaa jo tiskillä. Hyvä, että saavat kahvikuppinsa ostettua. Mutta tilanne jatkuu. Myyjä tulee ravintolan puolelle. Huutaa käsityksensä mustalaisista ja ilmoittaa toivovansa pariskunnan poistuvan niin pian kuin mahdollista. Lopuksi vielä: Ja tuo lakki pois päästä! Seisoin lähellä ja muistan ikäni romanimiehen alistuneen katseen ja ilmeen kun hänen silmänsä vaelsivat lierihatustani silmiini. Pieni hymynkare miehen kasvoille tuli kun riisuin myös hattuni.
Minä kadun edelleen näin vuosikymmenten jälkeenkin sitä, etten puuttunut tilanteeseen sen enempää.
Sen jälkeen olen toiminut monien järjestöjen lisäksi Punaisessa Ristissä ja sisäistänyt humanitäärisen toiminnan periaatteet. Avun antamisen määrittelee vain avun tarve. Ei ihonväri, ei kansallisuus, ei uskonto, ei poliittinen mielipide. Vain ja ainoastaan avun tarve.
Siksi minun on hyvin mahdoton hyväksyä, että ihmisestä huolehdittaisiin vain, jos hän on kantasuomalainen. Ymmärtää ajatuskannan voin, mutta en hyväksyä.
Yllätyksekseni olen tämän takia suvakki. Itse pidän itseäni tolkun ihmisenä.
Olen päiväkausia kulkenut pitkin sateisia metsiä etsimässä vanhuksia ja lapsia. Olen jakanut ruoka-apua. Olen ollut ensimmäisenä tulipalon uhrien luona järjestämässä vaatteita, ruokaa ja yösijan. Olen ensiapupäivystänyt isoissa ja pienissä tapahtumissa, kaivanut lasinsirpaleita festarijuhlijan jalasta, paikkaillut uistelukisan haavoja tai lohduttanut pimeässä yössä nuorisoleirin nuorimpia koti-ikävää potevia.
Sen junassa olleen romanimiehen kasvot ovat edelleen mielessä kun näen tai huomaan rasismia, syrjintää tai kiusaamista. Joka kerta toivon, että minulla nyt on uskallusta, tahtoa ja voimaa puuttua tilanteeseen. Sitä samaa voimaa toivon, että myös kaikilla muilla on.
Osa ihmisistä toimii yhteisten normien ja sääntöjen vastaisesti ja silloin on syytä rangaista, ohjata ja ojentaa. Se ei kuitenkaan saa leimata kokonaista ryhmää.