Kolumni

Rosa Törmäsen kolumni: Ensimmäinen kesä ilman kilpailulisenssiä – Nyt on uusien lomaperinteiden aika

-
Kuva: Mikko Halvari

Juhannus, tuo keskikesän odotetuin juhla. Toisille se on päivä muiden joukossa, toisille kesän odotetuin ja suunnitelluin viikonloppu. Juhannushan nimenomaan tarkoittaa valon ja keskikesän juhlaa, jota vietetään kesäpäivänseisauksen tienoilla. Nimi juhannus tulee Johannes Kastajan syntymäpäivästä, jota vietetään kristillisissä kirkkokunnissa juhannuksen aikaan.

Juhannukseen liitetään vahvasti tiettyjä perinteitä, jota ovat muun muassa juhannussauna, juhannuskokon polttaminen, juhannustaiat sekä juhannustanssit. Monet vetäytyvät luonnon rauhaan mökkeilemään ja viettämään aikaa perheen kesken. Jokaisella on varmasti omat perinteensä miten juhannusta viettää. Itse allekirjoitan jälkimmäisen siinä mielessä, että omaksi juhannusperinteeksi on muodostunut jonkinlainen hengähdystauko. Sen kummempaa juhannus ei vaadi, kunhan sen saa viettää rennoissa meiningeissä. Yleensä kiireisimpinä kilpailukausina juhannuksen tienoilla pidettiin breikki kilpailemisesta ja treenaamisesta ja valmistauduttiin tuleviin arvokisoihin ”nollaamalla” kiire; perheen kanssa puuhastelemalla, mökkeilemällä ja grillailemalla tietenkin. Ladattiin niin sanotusti akut täyteen ja aivan uutta intoa puhkuen kohti loppukesän koitoksia. Yhden poikkeuksen muistan, kun kisattiin Suomen mestaruuksista juhannuksena. Se oli erikoista se.

Tämä kesä ei ollut poikkeus, vaan juhannus vietettiin edelleenkin hyvin syöden ja rentoutuen. Pientä puheenaihetta ja huulen heittoa aiheutti jälleen perinteinen koillismaalainen juhannussää. Vettä välillä saavista kaatamalla, ulkosalla seurana sadat hyttyset ja melkein toppatakkiin pukeutuneena iltaa istuen ulkona. Mutta mitäs pienistä, sillä hauskaa oli.

Tämä kesä on siinä mielessä poikkeuksellinen, että tällä kertaa kalenteria ei ole puskettu täyteen tapahtumia. Ei ole jokaiselle viikonlopulle kilpailua tai leirejä tiedossa tai muitakaan hektisiä matkasuunnitelmia. Kalenterissa on paljon tyhjää tilaa. Ja lomaa. Mitä se loma oikein on?

Luulisi, että entiselle kesälajin kilpaurheilijalle olisi vaikeaa ja ehkä turhauttavaakin, kun sitä kilpailukeskeistä elämää ei yhtäkkiä olekaan huhtikuusta syyskuuhun. Nimittäin tämä kesä on ensimmäinen kesä ilman kilpailulisenssiä 17 vuotta kestäneen pyöräilyurani aikana. Siinä jää melkoinen määrä ylimääräistä aikaa käytettäväksi. Kyllä, aluksihan tästä ajatuksesta oli vaivalloista päästä yli. Mutta tämänkin muutoksen voi ottaa positiivisen asenteen kautta. Tänä kesänä kalenterin täyttää muut asiat, joita ei välttämättä ehtinyt tai voinut kilpailukaudella toteuttaa. Vinkkinä heille, jotka ovat jostain syystä poissa kilpailutohinoista, koittakaa ottaa ajasta muutoin ilo irti, vaikka kuinka harmittaisi katsella vierestä toisten kisaamista. Aika tulee vielä.

Olen viettänyt pari edellistä kevättä ja suurimman osan kesästä ulkomailla ja harmikseni on pakko todeta, että Suomen kesä on päässyt näinä vuosina hieman unohtumaan. Ensinnäkin keväällä ihan silminnähtävästi lisääntynyt valon määrä pimeän talven jälkeen oli melkein ihmeellinen juttu (jopa yötkin ovat läpeensä valoisia!) ja toinen seikka oli se, kuinka luonto heräsi yhtäkkiä eloon ja valtavat lumikasat takapihalta haihtuivat silmissä pois. Olen kuin mikäkin ulkomaa turisti omassa kotipaikassani, puhelin kourassa kävelen ympäriinsä napsien kuvia puhelimeni muistilokeroihin hienoista maisemista. Kotikonnut osasivat edelleenkin yllättää ja varsinkin luonto osaa hätkähdyttää vieläkin kerta toisensa jälkeen.

Aion ottaa tästä kesästä kaiken mahdollisen irti ja muodostaa omia uusia lomaperinteitä. Satoi tai paistoi, oli hellettä tai ei, aion nauttia tästä kesästä täysillä.