Lasten ja nuorten urheiluvalmennus on viime aikoina herättänyt keskustelua, kun julkisuudessa on kerrottu tapauksia, joissa valmentajan toiminta ja valmennusmenetelmät ovat johtaneet vakaviin seurauksiin nuorten elämässä. Tämä kyseinen pyöritys voimisteluvalmentajan ympärillä ei ole ainutkertainen, vaan muitakin juttuja on siitä, kuinka valmentajan hommat ovat menneet enemmän kuin metsään.
Valmentajasta tehdään helposti syntipukki.
On hyvä muistaa, että valmennustyö ja ohjaaminen tapahtuvat monissa seuroissa ja joukkueissa pitkälti vapaaehtoistyönä, jopa ilman minkäänlaista vaivanpalkkaa. Mikä sitten tekee hyvän valmentajan ja mitä ominaisuuksia tältä vaaditaan?
Valmentaminen perustuu urheilijan ja joukkueen sisällä olevien yksilöiden kohtaamiseen monilla eri osa-alueilla. Tästä voidaan käyttää hienompaa termiä kokonaisvaltainen valmennus..
Kokonaisvaltainen valmennus rakentuu yksilöllisyydestä, urheilijalähtöisyydestä ja toiminnan asetetuista tavoitteista. Jokaisella valmentajalla on oma filosofiansa ja toimintatapansa, joilla valmennustaan toteuttaa. Ne eivät saisi kuitenkaan karsia niitä asioita, joita kasvava nuori urheilija tarvitsee; tukea, kannustusta ja luottamusta tilanteessa kuin tilanteessa.
Valmentajan ja urheilijan suhde on ensisijaisesti vuorovaikutussuhde. Toimiva vuorovaikutus ehkäisee kitkat ja väärinymmärrykset ja tekee yhteistyöstä saumattomampaa. Valmentajan täytyy osata keskustella avoimesti ja kuunnella urheilijaansa. Valmentajalta edellytetään kaikennäköistä ammattitaitoa, tietoa ja kokemusta sekä ominaisuuksia. Valmentaja voi olla juuri tietyn yksittäisen osa-alueen rautainen ammattilainen, mutta laajempi näppituntuma esimerkiksi fysiologiasta ja biomekaniikasta ei ole pahitteeksi.
Valmentaja pitää punaiset langat käsissään varmoin ottein. Monipäistä lapsikatrasta voi olla haastavaakin ohjata ja siinä sivussa opettaa elämäntaitoja, kuten ohjeiden kuuntelua sekä joukkuetoverin huomioonottamista. Kun ajatusleikkiä viedään pidemmälle, minusta valmentajan tulisi antaa urheilijalle eväät selviytyä itsenäisesti. Antaa ne tarvittavat tiedot ja taidot sekä kannustaa urheilijaa ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan ja tekemisistään.
On tietysti jokaisen oma mieltymys millaiseksi hyvän valmentajan kokee ja mitä yhteistyöltä haluaa. Minusta hyvän valmentajan voi tunnistaa ennen kaikkea siitä, että hän kykenee yhteistyöhön erilaisten yksilöiden kanssa, on tasa-arvoinen, kunnioittaa urheilijaa ja samalla myös omaa työtään. Lisäksi sitoutuu viemään urheilijan kehitystä eteenpäin, luo innostavaa ja kannustavaa ilmapiiriä sekä on itse myös kehittymishaluinen. Ollaan ns. ajanhermolla. Joukkoon mahtuu myös näitä: ”Tää toimi kolokytäviis vuotta sitten ja niin se toimii nytkin!”
Hyvän valmentajan ominaisuuksista ei paljon hyötyä ole jos urheilija itse ei ole kiinnostunut onnistumisestaan, menestyksestään tai kehittymisestään. Urheilijahan se luo tarpeen valmentajalle. Valmentaja antaa työkalut ja suunnan, joilla urheilija voi saavuttaa asettamansa tavoitteet.