Kolumni

Rosa Törmäsen kolumni: Urheilu – tunnetta, kokemuksia ja mielipiteitä

-
Kuva: Mikko Halvari

Olen täällä kolumnipalstalla kirjoitellut jo lähes kolmen vuoden ajan. Pääasiallisesti huippu-urheilusta omasta näkökulmastani sekä kaikesta muusta urheiluun liittyvistä sen hetkisistä pinnalla olevista puheenaiheista.

Olen halunnut kertoa avoimesti ja rehellisesti niistä asioista, joita niin monivivahteiseen ja värikkääseen urheilumaailmaan kuuluu. Urheilu, se on. Paljon tunnetta, kokemuksia ja mielipiteitä.

Vaikka nykyisin tituleeraankin itseäni aktiiviseksi sunnuntailenkkeilijäksi ja monipuolisen liikunnan harrastajaksi, pienimuotoinen kaipuu on tietyllä tavalla sen huippu-urheilun monimuotoisiin koukeroihin. Ja ihmekö tuo, kun olet elänyt ja hengittänyt suurimman osan elämästäsi seuraten unelmiasi urheilun saralla.

Vuoden loppu häämöttää ja se jos mikä on oivallinen hetki pysähtyä aloilleen ja hengähtää. Pysähtyä miettimään menneen vuoden asioita ja suuntaamaan katseet kohti jo seuraavaa.

Veikkaan, että moni muukin tekee näin. Ehkä se vaan kuuluu asiaan ja tämän hetkiseen vuoden ajankohtaan.

Nytkö jo se vuosi hurahti? Tai siltä se ainakin tuntuu. Meni kuin yhdessä hujauksessa. Vasta kilisteltiin uudelle vuodelle ja kohta se on taas edessä.

Tarkoittaako tämä siis sitä, että tapahtumia ja sattumuksia on ollut matkan varrella sen verran tarpeeksi, että ajankulku jotenkin vain hurahtaa? Mene ja tiedä sitä sitten.

Pysyäkseni tässä urheiluteemassa, hypätään hyppy taaksepäin.

Osimmoilleen vuosi takaperin olin siinä pisteessä, että paketoin oman urheilu-urani niin sanotusti virallisesti pakettiin ja siirsin muistot omiin sopiviin lokeroihin. Tästäkin olen kirjoitellut tänne palstalle aikaisemmin. Se oli yhden hallitsevan aikakauden loppu ja uuden, tuntemattoman alku.

Entisen huippu-urheilijan elämää on takana tässä jo vuoden päivät. Ei sekään nyt hullumpaa ole kyllä ollut, mutta opettelua se on vaatinut.

Huippu-urheilijan elämäntapoihin kuuluu kuitenkin tietynlaisen, tarkalleen viilatun rytmin noudattaminen ja soveltaminen erilaisine tavoitteiden asetteluineen ja sisältöineen.

Olen itse ammentanut niistä mallia myös omien uusien arkirutiinien ja tapojen muodostamiseen. Niin kuin muutoinkin mullistavan elämänmuutoksen, niin ilon kuin surun kohdalla, vaatii se oman aikansa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Välttämättä se ei ole kivuton ja mutkaton prosessi, mutta silti voitettavissa. Oma prosessi jatkuu edelleen.

Kannustankin pieneen aikamatkailuun. Nyt jos koskaan on hyvä aika vetää happea ja miettiä sitä kaikkea, mitä vuosi onkaan eteen heittänyt, tarkoittaa se sitten toteutuneita haaveita tai uusiksi menneitä tavoitteita, uuden alkua tai tutun, hyväksi koetun kaavan toistamista.

Mitä itse olen vuodesta oppinut? Ainakin sen, että elämää on paljon huippu-urheilunkin jälkeen.

Urheilusta ja liikkumisesta voi ja pystyy nauttimaan myös ilman menestymisen halua tai suorittamisen pakkoa. Olen oppinut myös sen, että mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä, varsinkaan terveyttä.

Meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä, mutta loputtomasti mahdollisuuksia ja uusia tilaisuuksia.

Miten tästä sitten eteenpäin? Tänäkään vuonna en aio tehdä uuden vuoden lupauksia. Muutoksiin ja uusiin lupauksiin ei tarvita sitä vuoden vihoviimeisintä päivää, jos jotain ihan todella tahtoo.

Vieraskolumni

Rosa Törmänen

Kirjoittaja on kuusamolainen kilpauransa päättänyt pyöräilijä.