Petri Karjalainen petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Muistoja lapsuudesta: ukki lohnaisee leivän päälle tuuman verran voita. Sukulaismies vannoo, ettei koske ”killinrasvaan” eli margariiniin pitkällä tikullakaan saati voiveitsellä. Miesporukoiden puheista kuulen, ettei margariinista ole muuhun kuin takapuolen rasvaukseen. Tosin aivan näitä sanoja ei käytetty, mutta alkuperäinen versio ei ole sovelias perhelehteen painettavaksi.
Muisto kouluajoilta: meitä jätkäkulttuurin jälkeläisiä valistetaan Pohjois-Karjala -projektin hengessä. Näkkärin päälle sai vain sipaista kevytmargariinia. Sipaisuun sydämistyneet pojanjullikat jupisivat, että mitä se hyvejää edes laittaa, kun aine pitää samaa kyytiä raaputtaa pois.
Uutinen Hesarissa tällä viikolla: Ruotsissa on jo pula voista, ja pula saattaa levitä Suomeenkin lähiaikoina. Kysyntä on runsastunut nopeasti. Mistä nyt tuulee?
Ennen syöminen oli sitä, että pistettiin suuhun mitä eteen kannettiin ja oltiin tyytyväisiä, kun ei tarvinnut mennä nälkäisenä nukkumaan. Nyt ravinto on muuttunut yhdeksi itseilmaisun muodoksi. Se on osa omaa elämäntapaa, jota puolustetaan kuin paavi uskonkappaleitaan.
Ajankuva on nähtävillä Vaasassa, jossa riehuu maitosota. Osa vanhemmista valitti maidosta, jota päiväkodissa heidän lapsilleen juotetaan. Rasvaton ei kelpaa, sen pitää olla ykköstä, vaativat vanhemmat.
Koululautakunta päätti äänestyksen jälkeen, että lapsille tarjotaan rasvaista maitoa. Lääkärit ja muut terveysasiantuntijat kavahtivat takajaloilleen. Kuinka poliittisesti valitut luottamushenkilöt voivat päättää ravitsemussuosituksista? Ovatko suositukset vain mielipidekysymyksiä?
Ruokakeskustelu näyttää olevan kuin tapaslautanen, josta jokainen voi noukkia itselleen parhaiten maistuvat mielipiteet. Joka suuntaukselle löytyy asiantuntija, johon kiihkeästi vedota. Jokainen on oman elämänsä ruokatohtori ja paras asiantuntija.
Koska yksimielisyyttä ei ole enää kuin siitä, että syömättä ihminen ilmeisesti kuolee, olen päättänyt panna homman läskiksi. Syön mitä huvittaa ja mikä hyvältä maistuu. Olen ruokapöydän Tri Jekyll ja Mr. Hyde: vaihdan ruokavaliotani kolmesti vuorokaudessa, enkä mitään kiellä.
Kotona olen lauhkea kasvinsyöjä, mutta töissä lounaalla pureksin sekaravintoa. Aamuisin karppaan munalla ja pekonilla paitsi silloin kun tankkaan hiilareita eli puuroa. Kavereiden kanssa ulvon kuuta, muutun raadolliseksi lihansyöjäksi ja kotiudun makkaraperunat kainalossa.
Syön kaikkea paitsi kevyttuotteita, noita ruuan kuvajaisia. Anteeksi, te asiantuntijat, äärilaitojen molemmissa päissä. Olen tullut allergiseksi ruokakiihkoilulle.