Posion kansalaisopiston järjestämälle saamelaisrumpukurssille saapui viime viikonloppuna kymmenen opiskelijaa Posiolta, Kuusamosta, Taivalkoskelta ja Ranualta.
Kiinnostus saamelaiskulttuuriin, omiin sukujuuriin ja kädentaitoihin oli monella osallistumisen pontimena. Kuusamolainen Elisa Tiermas on kiinnostunut erityisesti muinaisuskonnoista.
– Aion tulevaisuudessa matkailualalle, jossa on tärkeä tuntea entisaikojen uskomuksia, työtapoja ja tarinoita.
Kaikki metsäsaamelaisuuteen liittyvä kiehtoo niin ikään kuusamolaista Arto Mursua.
– Mökkiniemessäni Kerolla on kiviröykkiöitä, jotka ovat metsäsaamelaisten rakennelmia. Saamelaisten käsityötavat kiinnostavat, kun olen itsekin käsityöläissukua. Rummun aion laittaa mökilleni koristeeksi.
Taivalkoskinen Ulla Sarajärvi tuli kurssille Ranualla asustavan sisarensa Tuula Sarajärven kanssa.
– Meillä on perimätiedon mukaan saamelaisia suvussamme. Käsitöitä olen tehnyt 10-vuotiaasta asti ja käyttänyt hyväkseni lähialueen kansalaisopistojen kurssitarjontaa. Sirniön seppäkurssit tulivat myös aikoinaan tutuiksi.
Kurssin opettaja Elli Maaret Helander on kotoisin Tenokijokivarresta Rovisuvannosta, mutta asustaa talvisin Inarissa. Helander tunnetaan saamelaisen rumpuperinteen elvyttäjänä ja taiderumpujen tekijänä. Ensimmäiset rumpunsa hän valmisti esiintyville tyttärilleen, ”Angelin tytöille”, Ursulalle ja Tuunille. Helander valmistaa myös asusteita ja nahkatuotteita, joissa on jotain perinteistä ja jotain uutta.
– Taiderummuissani on aina jokin tarina. Käytän perinteisiä saamelaisia symboleja vain silloin jos niitä tarvitaan kuvaan. Luen paljon ja näen lukemani heti kuvina.
Saamelaisrumpukursseja Helander on pitänyt vuodesta 1997 lähtien eri puolella Suomea, mutta myös Virossa ja Ruotsissa. Kursseille opettaja tuo työkalut ja tarvikkeet mukanaan, kurssilaisilla täytyy olla vain oma puukko, työvaatteet ja iloinen mieli.
– Tärkeintä on, että puukko on terävä. Se kannattaa aina terotuttaa ammattilaisella, jotta puukon pyöristymä säilyy. Tylsällä puukolla on hankala työskennellä, sen alkaa tuntea nahoissaan, Helander nauraa.
– Rummun valmistaminen voi olla tekijälleen antoisa matka menneisyyteen ja nykyaikaan.
Saamenrummuissa käytetään vain luonnonmateriaaleja. Poikkeuksena on liima, jota tarvitaan rumpukehyksen kiinnittämiseen. Rumpukalvona on Helanderin esikäsittelemiä poronnahkoja. Nahoista on mädätetty karvat pois. Parhaiten mädätys tapahtuu niin, että nahat laitetaan talvella lumen sisälle ja annetaan olla siellä kevääseen asti. Sen jälkeen taljat näskätään ja karvat poistetaan ennen parkitsemista.
Pajunkuoriliemessä syntyy rumpukalvolle mielenkiintoisia kuvioita. Rummun kehys valmistetaan oksattomasta haapalaudasta, joka keitetään taipuisaksi ja taivutetaan muotinpäälle. Sen jälkeen sen annetaan kuivua lämpimässä saunassa yön yli. Muotti irrotetaan ennen kuin kehys on kokonaan kuivunut. Silloin rumpu saa oman orgaanisen ja epäsymmetrisen muotonsa. Rummun kahvapuu valmistetaan pajusta tai tuomesta.
– Kävin yöllä kolmelta katsomassa, ettei sauna pala, kurssilaisten kehykset saunaansa vienyt posiolainen Tiina Krank kertoo.
– Aamulla heräsin puoli seitsemän ja käänsin kehikot niin, että ne kuivuvat molemmilta puolilta.
– Tämä kurssi on ollut minulla jo pitkään haaveena ja nyt se sitten toteutui. Minulla on isän puolelta inarinsaamelaiset sukujuuret, jotka ovat alkaneet kiinnostaa aikuisiällä. Käsillä tekeminen ja Elli Maaretin tarinoiden kuunteleminen on mainiota vastapainoa omaishoitajan arjelle – kaikenkaikkiaan voimaannuttava kokemus.
– Rummusta tulee minun henkilökohtainen esineeni, jota säilytän huolellisesti Elli Maaretin ohjeitten mukaan.
Posion kansalaisopisto järjestää seuraavan saamenrumpukurssin tammikuussa 2019. Silloin Elli Maaret Helander käy samalla reissulla myös Ranualla opettamassa.