Alakerta | Riina Puurunen / riina.puurunen@koillissanomat.fi
Kunnallisessa vanhusten kotipalvelussa työskentelevä lähihoitaja voi menettää yli puolen kuukauden palkan, jos hallituksen työehtojen pakkoleikkaukset toteutuvat. On kohtuutonta vaatia palkkatulojen ja elintason laskemista sellaiselta, jolla ei ole siihen varaa. Se hoitaja, avustaja tai siivooja, jonka kuukausitulot eivät ylitä 2 000 euroa, tarvitsee jokaisen sunnuntai-iltana tekemänsä euron.
Eikö talkoisiin ja nyyttikesteihin pitäisi voida osallistua sen kokoisella pullapitkolla, johon on varaa. Ne, joiden arki ei bostonkakun antamisesta hetkahda, antakoon sen. Samalla bostonkakkuprosentilla kun ottaisi vähätuloisen pullapussista, voisi puhua tasapuolisuudesta.
Saavutettu etu ei ole kaikille voita ja sokeria. Joillekin se tarkoittaa vehnäjauhoja.
Hallituksen työehtojen leikkausesitykset tuntuvat naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla työskentelevien näkökulmasta mielivallalta ja jopa kostolta. Esitettyjen pakkotoimien takana tuntuu olevan yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta möksähtäneitä miehiä, jotka lyövät takaisin kun eivät muuta osaa. Aivan kuin hallituksessa olisi mietitty, että mikä olisi ilkeintä mitä voisi tehdä ja minkä palkansaajaryhmän kautta se sattuisi mahdollisimman moneen. Lopulta on päätetty käydä porukan pienimmän kimppuun, sen, jolla on vähiten mahdollisuuksia puolustautua.
Millaista on se talousmatematiikka, jossa kilpailukyvyn parantaminen julkisia menoja heikoimmasta päästä kurittamalla on tervettä tai reilua? Ai niin, ei talousmatematiikassa kai edes tunneta käsitettä reilu.
Ei ollut ollenkaan liioiteltua tuntea kylmiä väreitä selkäpiissään, kun vaalien jälkeen alkoi hahmottua millaisen hallituksen Suomi oli saamassa. Oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja humanismi eivät siellä istu.
Tiedä häntä sitten, onko työehtojen kiristysten takana niin kieroutunut mieli kuin kaupan kassalla arveltiin. Uhataan leikata molemmat jalat, ja kun riistetäänkin vain toinen, ihminen kinkkaa matkoihinsa kiitelleen auliisti sitä, että antoivat kuitenkin pitää yhden jalan.
Riina Puurunen