Vuoden 2020 ensimmäiseen puolikkaaseen on onnistunut tapahtumaan kaikenlaista. Australian metsät roihusivat tulessa ja Yhdysvaltain ja Irakin väliset ohjusiskut enteilivät uudesta sodasta. Covid-19 virus julistettiin maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, ja George Floydin murhan myötä syntyi poliisiväkivaltaa vastainen Black Lives Matter -liike, joka on globalisaation ja sosiaalisen median ansiosta levinnyt ympäri maailmaa. Toisin kuin 1920-vuosikymmentä, vuotta 2020 ei varmaan esitetä iloisena vuosikymmenenä historian kirjoissa.
Nyt, kun olen tässä kaaoksessa elänyt, tiedän miten etuoikeutettu olen. Koronan takia olen toistaiseksi joutunut luopumaan asioista, jotka olen ottanut itsestäänselvyytenä. Näitä asioita ovat muun muassa ilmainen lähiopetus, harrastus- ja kulttuurimahdollisuudet, kuten kuntosali ja kirjasto ja mahdollisuus kulkea ympäri maata ja maasta pois. Eikä nyt ole oikein voinut käydä vierailemassa isovanhempiankaan luona, etten vaaranna heidän terveyttään. Vaikka nyt olen joutunut luopumaan joistakin asioista toistaiseksi, olen kiitollinen, että minulla on ollut etuoikeus näihin asioihin. Kaikilla näin ei ole.
Nyt ainakin tiedän, ettei koulussa matematiikan tai englannin tunnilla ole mikään juoru, meemi tai twiitti niin tärkeää kuin opettajan lähiopetus. Koronan jälkeen otan kaiken irti vapaasta liikkumisesta (ja täysi-ikäisyydestä) ja lähden ihan kunnolla reissaamaan. Ehkä viimein ensi keväänä näen Pariisin, mikä viime huhtikuussa jäi välistä. Ja alan varmasti käydä enemmän isovanhempienikin luona. Aika heidän kanssaan on arvokasta.
Black Lives Matter-liike on myös saanut minut ymmärtämään etuoikeuteni. Tiedän, ettei minua tultaisi koskaan tappamaan niin mitättömän asian takia tai niin hätiköidysti kuin tummaihoisia tapetaan. Minua, valkoista naista, ei poliisi koskaan ampuisi kuoliaaksi, kun nukun sängyssä puolustuskyvyttömänä, toisin kuin tummaihoinen Breonna Taylor ammuttiin tämän vuoden maaliskuussa.
Ketään valkoista lasta ei ammuttaisi leluaseen takia kahdessa sekunnissa. 12-vuotias Tamir Rice ammuttiin. Minä en valkoihoisena koskaan tarvitsisi Black Lives Matter kaltaista liikettä, jotta saisin turvaa ja oikeuksia. On tärkeää, että tunnistan olevani etuoikeutettu. Tärkeämpää on se, mitä päätän tehdä etuoikeudellani.
Liikkeiden, kuten Black Lives Matter puolesta taisteleminen ei ole koskaan ollut helpompaa. Globalisaation tuomien ihmeiden, kuten internetin ja sosiaalisen median, ansiosta voin auttaa aatetta jopa valtameren takaa. Voin yhdellä klikkauksella allekirjoittaa vetoomuksen, tai lahjoittaa pari dollaria aatetta varten. Joten miksipä en tekisi? Sen lisäksi, että nautin etuoikeuksistani, voin käyttää niitä auttaakseni vähäosaisia ja -oikeutettuja.
Koska kaikki meistä, jotka tällä maapallolla elävät, ovat suotu oikeuksilla, joiden puolesta joku toinen on taistellut. Me suomalaiset elämme itsenäisessä valtiossa, koska sen puolesta on taisteltu. LGBT+ yhteisön oikeudet lähti lähes eksponentiaalisesti nousuun, kun ensimmäinen tiiliskivi heitettiin Stonewallin mellakoissa 1969. Tänä päivänä saan naisena äänestää, koska sen puolesta ollaan pidetty mielenosoituksia. Nyt me kaikki voimme käyttää etuoikeuksiamme ihan mistä tahansa päin maailmaa siihen, ettei kukaan toinen tummaihoinen tule tapetuksi poliisin puolesta, kun hän on aseettomana nukkumassa, tai kun hänellä on leikkiase.
Tunnistan etuoikeuteni, osaan nauttia siitä, mutta tiedän myös miten voin käyttää sitä muiden hyväksi. Toivottavasti sinäkin osaat.