Mitä tapahtuisi jos mäkihypyn päävalmentaja Pekka Niemelä laskeutuisi Keski-Euroopan mäkiviikolta samanlaisen myötätuulen saattelemana kuin lätkävalmentaja Pasi ”Nupe” Nurminen? Tai voisiko hiihtovalmentaja Magnar Dalen kompuroida lentokoneen portaissa ja pussata maata kuin paavi palatessaan joukkueensa kanssa menestyksekkäältä MM-kisamatkalta?
Ottaisiko kansa ja media avosylin vastaan Kiira Korven valmentajat Maaret Siromaan ja Susanna Haaralan, jos nämä silmät harittaen sammaltaisivat ”rillailevansa” pitkälle kesään Kiiran ilmiömäisen voiton kunniaksi?
Onko jääkiekko Suomen pyhä lehmä, jolle on sallitua se, mikä muilta on kielletty? Aiheesta on keskusteltu vilkkaasti sosiaalisessa mediassa viime päivät.
Edelliset lätkän MM-kultajuhlat vuonna 1995 olivat pyhäkoulupoikien kesäpippalot tämänkertaiseen verrattuna. Katselin maailmaa Ville Peltosen ikätoverina, ja jos nyt olisin samanikäinen, ajattelisin luultavasti, että pojat ovat poikia.
Nyt katson omia poikiani. Ajattelen myös kaikkia koillismaalaisia koulupoikia, jotka pistävät ilmaveivillä kiekkoa verkon perukoille. Yhtä lailla kuin he silmät tapillaan seurasivat kisoja, katsoivat he myös sen juhlintaa. Raittiusvalistajilla on tämän jälkeen kiitollinen työ vakuutella nuorisolle, että ”parhaat hetkesi koet selvinpäin”. Vai miten se takavuosien valistuslause menikään.
Joukkueeseen kuului kaikkinensa liki 40 henkeä, joista aivan valtaosa käyttäytyi kuten asiaan kuului: iloisesti, riehakkaasti, mutta rajansa ja vastuunsa tuntien. Esimerkiksi joukkueen kapteenin Mikko Koivun ja päävalmentaja Jukka Jalosen käytöksessä ei ollut moitteen sijaa. Valitettavasti isoon porukkaan mahtui pari kolme örvelöä.
Pahimmassa laitamyötäisessä seilasi vaihtopenkin takamiehistö eli pomoporras. Jokainen voi kohdallaan miettiä, tarvitsisiko oman työpaikkansa ovea avata seuraavana päivänä, jos esiintyisi työaikana tuossa kunnossa.
Sillä töissä valmentaja Nurminen ja joukkueenjohtaja Timo Jutila olivat. Heidän kisareissunsa viimeinen työtehtävä oli edustaa Suomen maajoukkuetta Helsingin Kauppatorilla järjestetyssä kansanjuhlassa. Käytöksen olisi kuulunut olla sen mukaista. Sen jälkeen he olivat vapaita rypemään niin kuin huvitti.
Sosiaalisen mediassa muistutettiin, että kulttuurin saralla boheemielämää on vietetty kautta aikain ilman, että sitä on suuremmin paheksuttu. Unohtakaamme siis myytti puhtoisesta urheilusta. Nurminen hengaili runollisessa kännissä kuin Arto Melleri ja Jutila oli kuin ilmetty Juice 80-luvun kosteina vuosinaan.