Kolumni

Sanna Karjalaisen kolumni: Miksi lihakeskustelu vihastuttaa, vaikka muutos on tarpeen?

Lihakeskustelu leimahtelee roihuunsa harva se viikko. ”Minähän en lihasta luovu”, osa lihakeskusteluun osallistuvista linjaa. Mistä lihansyönnin ihannointi ja ärtynyt suhtautuminen keskusteluun kumpuaa?

Yksi syy ärtymykseen on suomalaisen lihatuotannon ihannointi. Lihakeskustelussa tuodaan esiin suomalaisen lihan etuja verrattuna ulkomaiseen lihaan. On totta, että suomalainen liha on ulkomaista kestävämpi valinta, sillä Suomessa on tehty työtä ekologisemman lihatuotannon eteen esimerkiksi rehuvalinnoilla.

On kuitenkin epäoleellista verrata suomalaisen ja ulkomaisen lihan päästöjä keskustelussa, jossa puhutaan tarpeesta vähentää eläinperäisten tuotteiden syömistä. Ihanteellista toki olisi, että liha korvattaisiin kotimaisilla kasviksilla.

Silti useiden tutkimusten mukaan suurin osa ruuan tuotannon päästöistä syntyy alkutuotannossa. Siten Luonnonvarakeskuksen mukaan pitkätkään kuljetusmatkat eivät lisää merkittävästi ruuan ympäristövaikutuksia. Myös hyvien viljelyolosuhteiden vuoksi osa ulkomailta tulleista kasviksista on suomalaista lihaa ekologisempi valinta. Tosin myös kasvisten ekologisuudessa on otettava huomioon monta asiaa, kuten viljelypellon raivaus ja kasvatukseen tarvittu vesimäärä.

Kasvisruuan vastustamisessa on kyse myös haluttomuudesta luopua nykyisistä elintavoista. Viisikymmentä vuotta sitten lihaa ei syöty usein, se oli pyhäruoka. Nyt suomalaiset syövät lihaa ennätysmäärät – liha vaikuttaa muodostuneen elintärkeäksi.

Kolmas syy lihansyönnin ihannoimiseen on omiin uskomuksiin nojaaminen tutkitun tiedon sijaan. Suurtutkimusten mukaan vegaaniruokavalio on yksi ihmisen tehokkaimmista tavoista pienentää hiilijalanjälkeään. Usein lihansyöntiä puolustelevat viittaavat asenteisiin tai tutkimustuloksiin yksittäisten kasvisten epäekologisuudesta, kuten salaatin kasvatuksen vaatimaan suureen vesimäärään. Yksikään kasvissyöjä ei kuitenkaan korvaa lihaa, proteiininlähdettä, salaatilla. Tutkittuun tietoon olisi hyvä tutustua laajemmin, jotta ainakin osin tietäisi, mistä puhuu.

Viimeisin syy aggressiiviseen suhtautumiseen lienee se, että lihansyönnistä on muodostunut identiteettikysymys. Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä luonnehti Ylen uutisessa (30.10.2019) vegaaniruuan tarjoamista ”ideologiseksi humputukseksi ja tuputtamiseksi”, joka loukkaa hänen arvomaailmaansa. Osa ajattelee kasvisruuan ekologisuuden olevan vihervassari-ituhippien suoltamaa potaskaa. Tämä on pelottavaa, sillä näin lihansyönnin vähentäminen nähdään vieraana pahana, eikä järkevänä vaihtoehtona ilmaston ja terveyden kannalta. Runsas punaisen lihan syönti altistaa esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksille.

Ruokaan liittyvät valinnat eivät ole ainoita, joita täytyy tehdä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Esimerkiksi matkustamisen muodot ovat myös keskeisessä asemassa.

Eläinperäisen ravinnon vähentäminen on silti yksi keskisimmistä keinoista pienentää hiilijalanjälkeä. Jos lihan totaalikielto tuntuu mahdottomalta, jo eläinperäisten tuotteiden karsiminen ja korvaavien tuotteiden harkittu valinta tai edes punaisen lihan osittainen korvaaminen kalalla vie eteenpäin. Kukaan ei tarvitse lihaa seitsemänä päivänä viikossa, toisin kuin lihakeskustelussa välillä annetaan ymmärtää.