Tehkää lapsia. Suomen väkiluku vähenee. Paniikki!
Tässä keskustelussa puhutaan pitkälti minun ja ikätovereideni tekemisistä, joten aiheen saamasta runsaasta palstatilasta huolimatta sohaisen tätä muurahaispesää vielä.
Kyllä. Lapsia tehdään Suomessa koko ajan vähemmän, ja sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Siksi aiheesta on myös syytä keskustella julkisesti.
Samaan aikaan keskustelu lasten vähenemisestä ärsyttää suunnattomasti. Tai tarkemmin sanottuna ärsyttää se tapa, jolla aiheesta keskustellaan. Prismaperheet ovat minusta ihan kivoja, mutta synnytystalkoita kannattavat puuttuvat öyhötyksellään yksilöiden henkilökohtaisiin elämänvalintoihin ja yksinkertaistavat koko ilmiötä.
Se täytyy myöntää, että tänä syksynä noussut keskustelu lasten vähenemisestä on sentään vähän järkevämpää kuin vuoden takainen. Nyt otetaan huomioon hieman paremmin ilmiön moniulotteisuus, kun taas vuosi sitten keskustelu pyöri täysin rahallisten etuuksien ympärillä.
Vaikka joitain perheitä voi tonnin vauvaraha rohkaista asiaan, jota he jo valmiiksi haluavat, on järjetön ajatus, että rahallinen avustus kääntäisi niiden ihmisten päät, jotka syystä tai toisesta eivät yksinkertaisesti aio hankkia lapsia. Heidän kohdallaan kysymys ”Teetkö vauvan, jos saat tonnin?” todennäköisesti naurattaa tai saa sapen kiehumaan. Niin typerältä se kuulostaa.
Syitä lasten hankkimattomuuteen on lukemattomia. Joku ei yksinkertaisesti halua lapsia, jollain on hedelmällisyyden huipun aikana pirstaleisia parisuhteita ja toiset ajattelevat ilmastoa.
Lasten hankinta on kuin onkin myös keskeinen ilmastokysymys. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, maapallo on jo tupaten täynnä, vaikka Suomi ei ole. Sen vuoksi Suomen väkiluvun lähtiessä laskuun ratkaisuja on löydettävissä muualtakin kuin vain lukuisten uusien kuluttajien tehtailusta – esimerkiksi työperäisestä maahanmuutosta.
Järkyttävin pitkän aikavälin muutos lienee se, että nykyään naiset voivat valita, kuinka paljon lapsia haluavat vai haluavatko ollenkaan. Valita! Hyvänen aika sentään. Äitiys ei olekaan enää ainoa asia, jonka kautta nainen voi minäkuvansa muodostaa.
Monet poliitikot ja toimittajat ovat lehtien palstoilla toivoneet, että vanhemmuudesta tulisi jälleen normi, että useiden lasten hankkimista tulisi tavoitellumpi asia. Tämä keskustelu korostaa jälleen sitä, että muka niin liberaalissa ja yksilön päätäntävaltaa korostavassa Suomessa lapsettomat yksilöt ja pariskunnat nähdään edelleen yksinäisinä, outolintuina ja jopa itsekkäinä ihmisinä. Usein lapsettomuutta joutuu perustelemaan, mutta sitä, miksi joku hankkii lapsia, kukaan ei ikinä kyseenalaista.
Vaikka monet ovat hyvin huolissaan lasten hankinnan vähäisyydestä, tuttujen painostamiseen ja heidän päätöstensä kyseenalaistamiseen ei silti ole mitään oikeutta.
Sen sijaan aiheesta huolestuneille ehdottaisin, että he joko alkaisivat nähdä väkiluvun vähenemiseen muitakin ratkaisuja tai tekisivät ne lapset itse.
Näin reilu parikymppisenä on vaikea sanoa, tuleeko minusta äitiä.
Mutta se on varma, ettei se asia kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja kumppanilleni.
Siksi sukulaisilla, hyvänpäiväntutuilla ja valtiolla on aihetta aivan turha kommentoida. Tai tarjota houkuttimeksi tuhatta euroa.